Oulun Yliopiston sekä Arkkitehtiosaston säilyttävä keskustassa
Pauli Rikaniemi |
/ #25 Re: Re: Re:17.10.2012 15:09"Arkkareiden poisjättäytyminen yhteisistä tapahtumista ja opiskelijatoiminnoista johtuu nimenomaan heidän vahvasta poissulkeutumisesta keskustasijainnin takia." Oon tämän vuoden arkkitehtikillan fuksivastaava ja oon saanut olla ylpeä meidän fukseista, jotka on ollut erittäin aktiivisesti mukana esim. fuksilauluillassa, fuksiurheilukisoissa ja fuksisuunnistuksessa, monista pienemmistä pippaloista puhumattakaan. Järjestämme myös itse yhteisiä tapahtumia (esim. etkoja kiltiksellämme ja sitsejä) eri kiltojen kanssa ja olemme hyvin avoimia muilta killoilta tulleille ehdotuksille yhteisistä tapahtumista. Poikkitieteellisyyden lisäksi arkkitehtien ammattikuvan kannalta on ehdottoman tärkeää olla vuorovaikutuksessa muittenkin kuin opiskelijoitten kanssa. Työssämme emme tule suunnittelemaan vain teekkareille tai tekemään töitä vain insinöörien kanssa, vaan asiakkaamme on usein muu kuin teknillisen koulutuksen omaava henkilö. Keskustasijainti mahdollistaa kaupunkielämän havainnoinnin ja kokemisen joka päiväisessä elämässä. Sijaintia en itse koe poikkitieteellisen aktiivisuuden esteeksi vaan aikaa vievät koulutyöt. Arkkareiden opiskelu perustuu projektiluontoisiin töihin, jotka saattavat sitoa opiskelijat koulun penkille pahimman suman sattuessa vuorokaudenympäri. Lisäksi opintoja ei voi hoitaa pois alta kirjoja lukemalla, esseitä kirjoittamalla tai laskareissa käymällä vaan ne vaativat usein hyvinkin haastavan ja rasittavan luovanprosessin, josta ei voi niin vaan napsahtaa pois. Tätä ei muuttaisi myöskään sijainti Linnanmaalla. Enemminkin sijainti Linnanmaalla entisestään rasittaisi opintojamme, koska suuri osa töistämme vaatii tontilla (jotka sijaitsee useimmiten keskusta-alueella) useaan otteeseen käyntiä tai muuten kaupungilla kiertelyä/analysointia/dokumentointia. Lisäksi töihimme vaadittuja materiaaleja ei löydy Linnanmaan liikkeistä. Ja lopuksi vielä muutama bullet point: Arkkariosaston sijaintia miettiessä tulisi ensisijaisesti miettiä opintojen sujuvuutta ja laatua sekä arkkitehdin ammattikuvaa. Yhtä loogisesti kuin lääkis on sairaalan vieressä, niin arkkariosaston tulee säilyä keskustassa. Toimintojen keskittäminen johtaa Raksilan marketti-alueen tapaisiin ympäristöihin. Kuinka moni tuntee sen kotoisaksi?
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
17237 Luotu: 11.09.2024
Vetoomus päättäjille Valpperin koulun säilyttämisestä.
753 Luotu: 13.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
3833 Luotu: 30.06.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
403 Luotu: 13.09.2024
Kaupunkisillan päiväkotia ei saa yksityistää
321 Luotu: 14.09.2024
Porin Kaanaan K-Market säilytettävä
290 Luotu: 14.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14835 Luotu: 20.10.2022
Kotihoidontuen kuntalisä säilytettävä Lopella
161 Luotu: 18.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2612 Luotu: 13.01.2023
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1414 Luotu: 02.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13304 Luotu: 15.07.2023
Mansikkamäentien 15062 kunnostaminen
109 Luotu: 11.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4712 Luotu: 05.10.2020
Roll FM radiokanavalle vakituinen toimilupa
4461 Luotu: 04.07.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
2666 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10954 Luotu: 13.12.2020
Vetoomus Kyynämöisten koulun säilyttämiseksi
422 Luotu: 28.08.2024
Adressi Humallahden baanasuunnitelman uusimiseksi
3253 Luotu: 26.08.2024
KOHTUUTTOMALLE SOTERI-ruuhkalle stop ja laadittava vaihtoehto, jolla laillistetun ammattilaisen toiminnan jatkaminen varmistetaan ruuhkasta huolimatta!
2567 Luotu: 25.07.2024
Pelasta Taalintehtaan hyvinvointipalvelut / Trygga välfärdstjänsterna i Dalsbruk
433 Luotu: 07.09.2024