Ei Islantiin Hornetteja
Vieras |
/ #5 Minä en hyväksy Suomen Nato-suhteen syventämistä.31.10.2012 11:17YK:N TURVALLISUUSNEUVOSTO JA NATO YK:n turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä kolme on sotilasliitto Naton jäsenmaita. Kiina ja Venäjä kuuluvat poliittista, sotilaallista ja tiedusteluyhteistyötä harjoittavaan Shanghain yhteistyöjärjestöön (SCO). Sen vakinaisia jäsenmaita ovat Venäjä, Kiina, Tadzhikistan, Kazakstan, Kirgisia ja Uzbekistan. SCO:n tarkkailijajäseninä toimivat Pakistan, Iran, Intia ja Mongolia sekä Afganistan. Keskustelukumppanin asema on suotu Sri Lankalle, Valko-Venäjälle ja Turkille. Vuonna 2001 perustetun SCO:n jäsenvaltiot vastustavat painokkaasti toisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttumista etnisten tai uskonnollisten intressien tai ihmisoikeuksien perusteella. Niiden keskeisimpiä yhteistoiminnan alueita ovat alueellinen turvallisuus sekä kamppailu terrorismia, separatismia ja fundamentalistisia ääriliikkeitä vastaan. SCO:n valtionpäämiehet julkitoivat kesäkuussa 2012 Pekingissä, etteivät he hyväksy minkäänlaista voiman käyttöä Irania vastaan, koska se vaarantaisi koko maailman turvallisuuden. Pysyvien jäsenmaiden lisäksi neuvostossa on 10 kahden vuoden välein vaihtuvaa jäsentä, joiden tulee edustaa jokaista maailman mannerta. Näillä jäsenmailla ei ole veto-oikeutta. Kymmeniköstä Azerbaidžan, Marokko, Australia, Luxemburg ja Etelä-Korea ovat USA:n poliittisia ja sotilaallisia liittolaisia. Loput viisi maata edustavat omia alueellisia intressejään Argentiina (UNASUR), Guatemala (NAM), Pakistan (SCO), Ruanda ja Togo (Afrikan unioni). USA:lla ja sen liittolaisilla on käytössään kahdeksan ääntä. Entä jos neuvoston sääntöjä, muutetaan niin, että sotatoimien aloittamiseen piisaa enemmistöpäätös? YK:n turvallisuusneuvoston luonne muuttui Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Siitä tuli sotilasliitto Naton aloittamien hyökkäyssotien valtuutuselin. Varsovan liiton purkamisen jälkeen sotilasliitto Nato on edistänyt maailmanrauhaa ja aseidenriisuntaa hyökkäämällä Jugoslaviaan, Afganistaniin ja Libyaan. Se on laajentunut 22 valtion aggressiiviseksi sotilasliitoksi, joka on integroinut itseensä sotilaallisen kriisinhallinnan nimissä lukuisia sitoutumattomiksi itseään kutsuvia valtioita Suomi mukaan lukien. Suomen osallistuminen Islannin ilmavalvontaan syventäisi vain Nato-integraatiota. Varsovan liiton entiset jäsenmaat Unkari, Puola ja Tšekki liittyivät Natoon v. 1999. Lokakuussa 2002 Natoon hyväksyttiin Prahassa seitsemän uutta jäsenvaltiota: Liettua, Viro, Latvia, Bulgaria, Romania, Slovakia ja Slovenia. Karttaa katsoessa tajuaa, että koko Balkan ja sen lähialueet on integroitu Natoon ja Venäjä samalla saarrettu. Kreikka ja Turkki kuuluvat sotilasliittoon jo entuudestaan. Kylmän sodan loputtua Nato ei lakkauttanut itseään, vaan loi itselleen aseteollisuuden toimeksiannosta uuden vihollisen. Naton käy terrorismin vastaista sotaansa YK:n turvallisuusneuvoston valtuuttamana. Syyria ja Iran sotilasliiton ovat seuraavat kohteet. Toistaiseksi turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet Kiina ja Venäjä ovat kyenneet estämään Syyrian ja Iranin miehityssotien aloittamisen. Kiina korostaa nykyisin, että YK:n rauhanturvaoperaatioiden tulee pitää tiukasti kiinni peruskirjan periaatteista, erityisesti, mitä tulee valtion suvereniteetin ja sen sisäisiin asioihin puuttumattomuuden kunnioittamiseen. Kansainvälinen yhteisö tai jäsenvaltiot eivät saa puuttua itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin ilman tämän valtion suostumusta. YK:n arvovallan palauttamiseksi olisi olennaisen tärkeää, että Aasian, Afrikan, Euroopan, Latinalaisen Amerikan, Lähi-idän, Oseanian ja Pohjois-Amerikan valtioilla olisi sellainen edustus turvallisuusneuvostossa, joka ei perustuisi minkään sotilasliiton yliedustukseen päätöksenteossa. Matti Laitinen 31.10.2012 |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Ei Islantiin Hornetteja" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17743 Luotu: 25.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1218 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1216 Luotu: 08.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1169 Luotu: 05.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1740 Luotu: 04.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
830 Luotu: 07.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
994 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
681 Luotu: 06.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
570 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
481 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
414 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
396 Luotu: 08.05.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1105 Luotu: 03.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1405 Luotu: 29.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
213 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12712 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
270 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
636 Luotu: 27.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.