Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.

Adressi | Allekirjoitukset (3290) | Keskustelu (8) | Tilastot

lakimuutos Kelan etuisuuksiin mm. lapsilisät,opintotuet, eläkkeet

***Tietoja päivitetty 04.07.2008****

Allaolevaan Kelan pääjohtajalle toimittamaani kirjeeseen tullut vastaus:
Tässä lupaamani tieto, jonka olen tähän mennessä heiltä saanut. Vastaukset olen saanut Elise Kivimäeltä/Terveys ja toimeentulo-osasto, Anne Neimala (Eläke- ja toimeentuloturvaosasto).

-lapsilisään ei tule vaikuttamaan tulorajat, eli kuuluu kaikille tulorajoihin katsomatta (onko oikeudenmukaista, se onkin sitten jo eri asia). Huippupalkkaa ansaitsevat tarvitsevat nykyisten lainsäätäjiemme mielestä tämän avun, joka alunperin tarkoitettiin pienituloisten lasten vanhemmille.

Asumistukien tulorajoja olisi syytä tarkistaa Kelankin mielestä.
********
- muutosta on tapahtunut: ns. lomarahoja ei lasketa tuloiksi asumistukeen.
Uutena asiana yllättäen puhelinetu lasketaan tuloiksi, vaikka sillä ei voi
vuokraa maksaa tai syöttää sitä lapsille.
Omalta kohdalta 20 euron puhelinetu sai tulorajani ylittymään asumistukeen 14 eurolla. Tienatakseni 14 euroa vähemmän olisin saanut 132 euroa/kk asumistukea.
Näin hyvinvointivaltio Suomi haluaa näyttää vähätuloisille kaapin paikan.
************

Opintotukiasiaa: Eduskunta on tehnyt ratkaisuja, joilla pienennetään vanhempien tulojen vaikutusta. Tulorajojen korotus on tulossa tämän vuoden marraskuussa. Hallitus on luvannut opintorahan korotuksia vuodelle 2008.
Opiskelijoiden tilanteeseen liittyvät muutosehdotukset sisältyvät Kelan lainsäädännön kehittämisehdotuksiin. Kehittämisehdotuksia Kela on esittänyt tahoille, jotka jotka päättävät lakimuutosten valmistelusta ja sisällöstä.

Koulumatkatukeen ovat oikeutettuja lukiolaiset ja ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat.

Kelan pääjohtaja on toimittanut 17.08.2007 adressin Kelan johtajille Helena Pesolalle ja Mikael Forssille nimilistoineen. He ovat toimittaneet kyseisen nimilistan liitteineen koulutustuki, toimeentulo- ja asumistukiasioita käsitteleville johtajille. Tulen seuraamaan tilannetta ja olen pyytänyt päätöksestä tiedotteen myös itselleni. Tulen päivittämään tiedon adressiin.


Ristikko Paula on myös vastannut kirjeeseen.


Adressi toimitettu nimilistoineen 25.05.2007 ao. henkilöille.

Timo Soini (Perussuomalaiset) adressi toimitettu 04.07.2008

Brax Tuija (oikeusministeri) adressi toimitettu Eduskuntaan 25.05.2007
Holmlund Anne (sis.asiainministeri) adressi toimitettu Eduskuntaan 25.05.2007
Lehtomäki Paula (ympäristöministeri)adressi toimitettu Eduskuntaan 25.05.2007
Hyssälä Liisa (sosiaali- ja terveysministeri)adressi toimitettu Eduskuntaan 25.05.2007
Ristikko Paula (peruspalveluministeri)adressi toimitettu Eduskuntaan 25.05.2007
Sarkomaa Sari (opetusministeri) adressi toimitettu Eduskuntaan 25.05.2007
Jorma Huuhtanen (Kelan pääjohtaja) (läh. 9.5.07). jätetty soittopyyntö 25.5.07
Valto Koski (Eduskunta) adressi toimitettu Eduskuntaan 25.05.2007
(sai lakialoitteen perhe-eläkkeistä läpi).
Raimo Kärkkäinen (asumisneuvos)
Manninen Hannes (alue- ja kuntaministeri)
Raimo Kärkkäinen (asumisneuvos)


Vain Valto Koskea, Raimo Kärkkäista ja Haataista kiinnosti tämä asia.
Vanhanen Matti lähetti pahoittelukirjeen, valittavasti se ei vaan riitä. Asioille on tehtävä jotain.

Tärkeää asiaa asumistuesta löytyy oheisesta linkistä, yksi tavoite saavutettu.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=212201&lan=fi

Vastaan mahdollisiin kommentteihin vain sähköpostin välityksellä.

Tässä kannattaa nyt miettiä, ketä äänestätte ja kuka todellisuudessa on välittänyt tehdä asioille jotain.´

Kiitos kaikille, nimilistamme auttoi. Tulen jatkamaan kuitenkin keräystä, kunnes myös muut puutteet ovat korjattu. Tämä oli upea saavutus, josta kunnia kuuluu Valto Koskelle ja Raimo Kärkkäiselle (asumisneuvos) ja teille adressiin nimen kirjoittaneille.

Otteita asumistuen muutoksesta:

Perhe-eläkettä saavien lasten elatusvelvollisuus toiselle vanhemmalle on poistunut 1.1.2007.

"Asumistukiasetuksen muutos on nyt hyväksytty valtioneuvostossa. Lapseneläkkeitä ei oteta enää 1.1.2007 lukien tuloksi asumistukea myönnettäessä. Jos haette tukea jo joulukuussa, kannatta hakemuslomakkeeseen kirjoittaa nimenomaan, että haluatte tukenne vuoden alusta, jolloin tämä asetuksen muutos otetaan huomioon. Tuki myönnetään vuoden 2007 tukiperusteilla, jotka on vahvistettu 30.11.2006. Liitteenä asetuksen § § uudessa muodossaan. Jotta tukea saisi vuoden alusta lukien, sitä on haettava viimeistään helmikuussa."


Yksin en olisi tähän pystynyt, kiitos kaikille.


Alla olevat tekstit ovat teiltä allekirjoittaneilta tulleita pyyntöjä:

Kelan asumistuet:
Miten on mahdollista, että KELA määrittelee asumistuen bruttotulojen perusteella. Ihmiset jotka tarvitsevat asumistukea eivät voi millään muulla maksaa vuokraan kuin rahalla, jonka saavat itselleen eli nettopalkalla.

Tarvitseeko huippupalkkaa ansaitsevat perheet todella lapsilisiä?

Alun pitäen tuet tarkoitettiin auttamaan vähävaraisia perheitä, jotka niitä TODELLA TARVITSEVAT lapsilisiä sen todelliseen käyttöön eli lapsille ei kasvattamaan pankkitiliä. Jos nämä lapsilisät otettaisiin pois suurituloisilta, niin näillä kertyneillä säästöillä voitaisiin maksaa lapsilisiä 18 vuoteen. Tällä hetkellä raja on 17 vuotta. Kuitenkin alle 18 -vuotias on lapsi. Lapsilisien maksuaikaa on pidennettävä. Useimmissa tapauksissa alle
18 -vuotiaat asuvat vielä kotonaan ja opiskelevat.


Opintotuet:

Kelan mukaan vanhemmat ovat velvollisia elättämään täysi-ikäisen samassa taloudessa elävän lapsensa. Käytännössä koko perhekunnan tulot lasketaan yhteen. Eli työmarkkinatukea saava täysi-ikäinen henkilö joutuu pärjäämään alle 200 eurolla kuussa. Näistä rahoista pitää maksaa kaikki menot. Asuttaessa taajaman ulkopuolella auton käyttö ja siitä aiheutuvat kustannukset tulevat tähän myös lisäksi. Mielenkiintoista olisi kuulla, kuinka kauan vanhempien velvollisuus elättää jo täysi-ikäistä lasta kohtaan lakkaa?

Jopa yksinhuoltajaperheiden lapsilla ovat todella onnettoman pienet opintotuet ja kesällähän KELA:n mielestä lapset eivät tarvitse mitään. Kesäaikana ei makseta mitään tukia, jos opiskelee. Silloin ilmeisesti katsotaan, että opiskelijan ei tarvitse syödä mitään. Kuka elää nykyään sillä rahalla, kun hinnat ovat pilvissä euron tulon jälkeen?? Myös opiskelijat syövät ja joutuvat matkustamaan opiskelupaikkansa ja kotinsa väliä. Mitään koulumatkatukea ei ole kuitenkaan heille pitkänmatkalaisille myönnetty. Eikö yhteiskunnan kannattaisi tässä vaiheessa tulla vastaan niitä ihmisiä, jotka haluavat kouluttaa itseänsä?


Lisää nimiä kuitenkin tarvitaan. Laita tämä linkki eteenpäin.
Tässä on tilaisuus kansanedustajilla näyttää, kuinka paljon riittää tahtoa hoitaa myös tavallisten ihmisten asioita. Toivonkin jokaisen seuraavan osaltaan, kuinka paljon meidän kaikkien nimet listassa painavat. Jo tämän nimilistan pituuden pitäisi olla merkkinä päättäjille, että jotain on pahasti pielessä lainsäädännössä.

Tämä adressi on niille, joiden mielestä Suomen lainsäädäntö on muutoksen tarpeessa Kelan tukien osalta.


Kauniit sanat ja lupaukset eivät tässä vaiheessa riitä, nyt tarvitaan pikaista lakimuutosta. Lapsiperheet, opiskelijat ja eläkeläiset tässä maassa on tarkoitus ajaa köyhyysloukkuun. Hyvätuloisiahan tämä ei tietenkään koske eikä lainsäätäjiä. Kauanko aiomme sietää tätä KELA:n ala-arvoista kohtelua?

Laittakaa tiedoksi tämä linkki eteenpäin. Mitä enemmän nimiä saamme listaan, sitä paremmat mahdollisuudet on sille, että jotain vihdoin tapahtuisi.
Nyt on korkea aika tehdä asioille jotain.


lakiuudistus@luukku.com (lakiuudistus(miukumauku)luukku.com)

Adressi | Allekirjoitukset (3290) | Keskustelu (8) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Saako nimesi julkistaa netissä?
* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
Viime aikojen suosituimmat adressit
21.07.08 Vaadimme Leenastiina Simolaa su
09.07.08 Ei kansalaisten sormenjälkireki
01.06.06 Kannabis lailliseksi
28.05.06 Adressi bensiinin korkeaa hinta
12.06.06 Mopot 60km/h
21.07.08 Pelastakaa lasten jalkapalloken
16.07.08 Tokio Hotel pian Suomeen
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
10.07.08 Porvoon vossikan puolesta
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
18.06.08 Kivinokka uudelleen kansanpuist
21.07.08 Iltalehti boikottiin Kimi Räikk
15.07.08 Ponitytöt uudestaan tv:seen
23.07.08 Muovikassien myynti loppuun myö
13.07.08 Konemusiikki kiellettävä
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
17.06.08 Adressi Myllyojan Asukastuvan s
27.06.08 Ari Koivunen Mikkeliin -S- keik
20.07.08 Kuolemantuomio suomeen!
04.01.08 Salatut elämät eivät saa loppua
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
07.07.08 Vetoomus Päijänteen mökki-ja ul
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
21.07.08 Sari Multala olympialaisiin
05.07.08 Vetoomus kanien tuskallista lop
Uusimmat adressit | Suosituimmat
24.07. Karjaalle mcdonalds
24.07. Purjehtija Sari Multala olympiala
24.07. Nokialta kestävä matkapuhelin työ
23.07. Muovikassien myynti loppuun myös
23.07. Porvooseen H&M
23.07. Älä äänestä politiikkoja kunnalli
23.07. Pienempiä vaatekokoja(xxs), sopiv
23.07. Irtaudu kertakäyttömuovipusseista
22.07. Haukan avulla metsästys laillisek
22.07. Auton valmistus kiellettävä muilt
22.07. Jyväskylä savuttomaksi
22.07. Omenapiirakka takaisin mcdonaldsi
22.07. Kekkonen kloonattava
21.07. Nokialaisten herätyskelloon torku
21.07. Sari Multala olympialaisiin
21.07. Sakarias Lehtomäen selvitettävä f
21.07. Ari Koivusen keikka Alavudella (3
21.07. Poisto-oikeus omille adresseille
21.07. Kuponkisäännöstely käyttöön
21.07. 6-tuntinen työpäivä standardiksi!
21.07. Ari Koivunen ikärajattomalle keik
21.07. Pelastakaa lasten jalkapallokentt
21.07. Opiskeluun liittyvä harjoittelu j
21.07. Järkevämpiä ja Enemmän Aloituspai
21.07. Iltalehti boikottiin Kimi Räikkös
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
24.07. Kuponkisäännöstely käyttöön
24.07. Uinnit pois koulusta...
24.07. Kannabis lailliseksi
24.07. Porvooseen H&M
24.07. Karjaalle mcdonalds
24.07. Konemusiikki kiellettävä
24.07. Ari Koivusen keikka Alavudella (30
24.07. Ruotsille presidentti
24.07. Hymyilypakko Suomeen!
24.07. Assembly-tapahtuma kiellettävä
24.07. Haukkametsästys lailliseksi
24.07. Purjehtija Sari Multala olympialai
24.07. Muovikassien myynti loppuun myös S
24.07. Adressit.com pitÄisi sulkea!!!!!!!
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
21.07. Slaikkareiden Sauli ja Niko takai
20.07. Animekauppa Mikkeliin!
18.07. Mopot 60km/h
14.07. Mikä ihmisiä kiinnostaa mangassa
26.06. Työttömän päivärahan mielivaltain
25.06. Mopo korttiin inssi !
23.06. Uudet eduskuntavaalit järjestettä
18.06. Pasi Rautiainen takaisin telkkari
11.06. YAD - Youth Against Drugs Ry. ALA
10.06. Miten löysitte tänne?