Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
Adressi | Allekirjoitukset (4113) | Keskustelu (18) | Tilastot

Lordin Euroviisuvoitolle oma juhlapäivä kalenteriin.

Kaikki muistavat tuon päivän. Suomi oli päässyt Euroviisujen finaaliin, odotukset hieman korkealle suuntautuneet. Suuri ilta alkamassa.
Epäluuloiset nauroivat: "Kyllä ihan hävettää olla suomalainen. Naapurin Penttikin saisi enemmä ääniä, kun nuo möröt."

Kuinkas kävikään? Mietitään sitä. Oli suomen vuoro. Vuosikymmenien piina oli vaivannut. Entä tänä vuonna? Olisiko mahdollisuutta? Suomea onniteltiin jo ennen äänten laskua.

Lordi pääsi lavalle. Hard Rock Hallelujah raikuin pitkin Ateenaa. Siniristiliput liehuivat. Sitten vihdoin, kun kaikki esiintyjät olivat esiintyneet, alkoi ääntenlasku.
Lordille pistetili auki jo heti alussa. Eikä tahti hiipunut - päinvastoin. Kärjessä roikuttiin, rikottiin kaikkien aikojen Euroviisujen piste-ennätys. Voitettiin! Lordi voitti Euroviisut. Osattiinko tätä odottaa? Ehkä, ehkä pienellä varauksella. Mutta Lordi rikkoi Suomea aina vaivanneen ongelman. Ennen ei ollut kunniaa tullut.

Nyt kun tämä on hyvässä muistissa, olisi aika miettiä miten tämä säilyisi kunnioitettavana muistona. Suomalaisen musiikin voittona.

Meidän olisi saatava Lordille oma juhlapäivä, joka saataisiin myös kalenteriin. On tämä päivä sen arvoinen, arvokkaampi kuin voi ajatella. Ensimmäinen voitto.

Laita nimesi adressiin, jos olet samaa mieltä asiasta!
Lordille oma juhlapäivä!

// HUOM! JOS ADRESSIN NIMIEN MÄÄRÄ YLITTÄÄ 2000, HARKITAAN JATKOTOIMIA ASIAN EDISTÄMISEKSI

Jos haluat auttaa meitä, voit tehdä hyvin pienen homman:
Mainosta tätä adressia esim. IRC-galleriassa, Suomi24:ssa, chateissa, keskusteluissa, kerro kavereille, ja muutenkin jos vain pystyt. Kiitämme Teitä, ja toivomme että autatte. Näin me kaikki voimme vaikuttaa.

aqua (meruso(miukumauku)netti.fi)

Adressi | Allekirjoitukset (4113) | Keskustelu (18) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Saako nimesi julkistaa netissä?
* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
  • Kroketti - Pelaa krokettia netissä.
Viime aikojen suosituimmat adressit
27.05.08 Kansalaisadressi Lääkelaitoksen
28.05.06 Adressi bensiinin korkeaa hinta
09.06.08 Lahden Ranta-Kartanon alue puis
12.06.06 Mopot 60km/h
01.06.06 Kannabis lailliseksi
25.06.08 Bensan hinta alemmaksi
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
02.06.08 Ari Koivunen sallitulle keikall
20.04.07 Kiinan turkistarhaus inhimillis
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
04.01.08 Salatut elämät eivät saa loppua
28.06.08 Vetoomus Neiden Campingin säily
24.06.08 Salatut elämät- sarja Dvd-Bokse
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
19.05.08 EI päivähoitomaksujen korotuksi
28.06.08 Kouluikäiset lapset mukaan perh
26.06.08 Kajaanista Reilun kaupan kaupun
19.01.08 Ei logistiikkakeskusta keskelle
30.06.08 Jonas brothers suomeen !
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
01.05.08 Pallas säästettävä lisärakentam
16.07.06 Bensaveron pudottaminen
12.06.08 DVD - julkaisut Salatut elämät
24.06.08 Adressi Vantaan koulujen säilym
25.06.08 Vetoomus lastemme puolesta
Uusimmat adressit | Suosituimmat
04.07. Uimaloiden hyppytornit takaisin k
03.07. Kiinalais skootterit pois markkin
03.07. Tero Järvenpää Bekingin kisakonee
02.07. Uudestakaupungista sähköautoja
02.07. Kauniaisten Työväen Akatemian puu
01.07. Suomen ajoneuvojen lisävalolainsä
01.07. Tenon sivujokien kalastus sallitu
30.06. Jonas brothers suomeen !
30.06. Adressi Oulun Kaupungille - lisää
30.06. 3G puhelimia saatava myös ilman k
29.06. Säästäkää Jyväskylän Bar 68
28.06. Itsenäisyydenjulistuksen muistome
28.06. Vetoomus Neiden Campingin säilytt
28.06. Kouluikäiset lapset mukaan perhee
27.06. Ari Koivunen keikalle Mikkeliin
27.06. Pajusen puhallukset loppu
26.06. Ei yhdelle ihmiselle Habbo Hotell
26.06. Kajaanista Reilun kaupan kaupunki
26.06. Helsinki-Turku pikavuorot Lohjall
25.06. 16 venttiiliset Intel Coorelit ka
25.06. Bensan hinta alemmaksi
25.06. Vetoomus lastemme puolesta
24.06. Salatut elämät- sarja Dvd-Bokseil
24.06. Suomen valtioneuvosto boikottiin!
24.06. Juhannusfestarit pysyköön Porissa
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
04.07. Adressi Suomen susikannan elvyttäm
04.07. Kannabis lailliseksi
04.07. Kiinalais skootterit pois markkino
04.07. Serranon perheen jaksojen esittämi
04.07. Serranon Perheen loppumista vastaa
04.07. Mopot 60km/h
04.07. Viacom boikottiin
04.07. Naruton suomennosta vastaan
04.07. Työttömän päivärahan mielivaltaine
04.07. Tatuoinnit ja lävistykset kiellett
04.07. Bensan hinta alemmaksi
04.07. Eläinrääkkäys
04.07. Adressi Suomen jalkaväkimiinojen s
04.07. Kaatolupia susille
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
26.06. Työttömän päivärahan mielivaltain
25.06. Mopo korttiin inssi !
23.06. Uudet eduskuntavaalit järjestettä
18.06. Pasi Rautiainen takaisin telkkari
11.06. YAD - Youth Against Drugs Ry. ALA
10.06. Miten löysitte tänne?
07.06. Salattujen elämien jatkuttava
07.06. Maria Kirbatsovin karkotuspäätöks
25.05. Sauli ja Niko juontamaan euroviis
25.05. Saunalahdelta vastinetta rahalle