Paavo puheenjohtajaksi

Paavo Väyrynen kantaa presidentti Urho Kekkosen perintöä

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysellä on ylivoimainen kokemus ja jo sopivan iän tuoma seesteys nähdä ja toimia niin vaikeina kuin hyvinäkin aikoina. Paavo oli aidosti Kekkosen miehiä - jo nuoresta pitäen. On todennäköistä, että Paavo Väyrynen ei ole paljastanut vieläkään kaikkea mitä Kekkonen hänelle kertoi.

Paavo Keskustan puheenjohtajaksi, sillä Keskusta tarvitsee lujaa kättä ja Paavolla sitä on. Karismaa on riittävästi ja nuoret erityisesti pitävät kaverista, jonka voidaan oikeasti sanoa tunteneen Kekkosen. Ja Kekkosta tämä kansa kaipaa.

Paavo ensin puheenjohtajaksi, sitten loppuajan päämisteriksi ja seuraavista vaaleista (kaikesta huolimatta) uudistunut Keskusta voittaa ja uudeksi pääministeriksi tulee Väyrynen, joka jättää vuoden jälkeen pääministeriyden nuoremmille, aloittaakseen presidentinvaalikampanjan.

Paavo tulee presidentinvaaleissa valituksi - ja näin Suomi saa vihdoin kutistetulla vallalla varustetun kansan suoraan valitseman "Kekkosen" - joka mm. lopettaa heti alkuunsa turhan Nato-keskustelun. Uskomatonta, mutta täysin mahdollista!

Paavo Keskustan puheenjohtajaksi!

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma (ilkka.luoma(miukumauku)keskipiste.fi)

Allekirjoita adressi ilman sisäänkirjautumista

*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
*Maa
Näytetäänkö allekirjoituksesi kaikille?

Facebook-käyttäjät

Adressit.com:n rekisteröityneet käyttäjät

Email
Salasana
Uudesta kansalaisuuslaista järjestettävä sitova kansanäänestys - Sisäasiainministeriössä valmistellaan parhaillaan merkittäviä muutoksia voimassa olevaa...
Kannabis lailliseksi - Kannabis (marihuana eli marijuana) eli hamppu on perinteinen viljely- ja rohdoskasvi. Yleisessä kielenkäytössä sanalla kannabis tarkoitetaan hamppukas...
Ginga Densetsu Weed -mangasarjakuva suomeksi - 27. marraskuuta 2009: Hyvät kustantajat, Toivomme Ginga Nagareboshi Ginin (Hopeanuolen) jatko-osaa, Ginga Densetsu ...
Vastustamme eduskunnan holtitonta palkkapolitiikkaa - Vastustamme ehdottomasti eduskunnan holtitonta palkkapolitiikkaaMe allekirjoittaneet emme hyväksy eduskunnan kan...
Sponsoroi tukemasi adressi tähän yläpuolelle 5 eurolla viikoksi. Lisätietoja ja tilauslomake.