SuG Suomeen keikalle!
SuGin perustivat Takeru (laulu), Masato (kitara), yuji (kitara) ja Shouta (basso) vuonna 2006. Takeru, masato ja yuji olivat aikaisemmin olleet TRAVEL-nimisen yhtyeen jäseniä, kun taas Shouta oli entinen AmeriAn jäsen. MITSURU (joka tunnettiin aikaisemmassa bändissään Retinassa nimellä Aoshi), liittyi rumpaliksi lokakuussa.
Heidän musiikkinsa on iloista ja omaperäinen sekoitus vähän kaikkea. SuG on PS Companyn alaisuudessa. Joulukuussa bändi otti myös osaa Saksassa järjestettyyn J-Rock Invasion EPISODE I-tapahtumaan.
SuG on saanut osakseen jo suuren määrän menestystä, joten on jännittävää nähdä, mitä vuosi 2008 tuo tullessaan bändille ja sen faneille, joten eikö olisi mahtavaa, jos kyseinen bändi tulisi keikalle myös Suomeen?? :)
Milla Hynynen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |