Mainos: Parhaat lehtitarjoukset / Kotimikro - 1 nro + USB-kaiutin (5,90 €)

Adressi | Allekirjoitukset (208) | Keskustelu (0) | Tilastot

Tenacious D Suomeen!

Me tahdomme Tenacious D:n Suomeen viimeistään heidän uuden levynsä maailmankiertueella.

Tenacious D tai "The D" on amerikkalainen rockduo. Yhtyeen perustivat näyttelijämuusikot Jack Black (laulu, rytmikitara) ja Kyle Gass (soolokitara, taustalaulu). Tenacious D:n musiikki on huumoripainotteista, mutta myös hyvin ammattitaitoista. Yhtye on ollut aktiivisena vuodesta 1994.

Yhtye nousi suosioon vuonna 1999 saatuaan oman televisiosarjan, joka oli kuitenkin lyhytikäinen. Vuonna 2001 julkaistiin yhtyeen debyyttialbumi Tenacious D, jossa rumpalina toimi Foo Fightersista ja Nirvanasta tunnettu Dave Grohl. He julkaisivat DVD:n The Complete Masterworks (2003) ja vuonna 2006 valmistui elokuva Tenacious D: Maailman paras rokkibändi (Tenacious D in: The Pick of Destiny). Elokuvan soundtrackilla lauloivat muun muassa Meat Loaf, Ronnie James Dio ja Dave Grohl, jotka kaikki esiintyvät myös elokuvassa.


Tenacious D on loistava bändi, joka ei koskaan ole ollut Suomessa, vaikka täällä on tuhansia faneja jotka odottavat heitä tulemaan. Meillä kaikilla ei ole mahdollisuutta matkustaa Amerikkaan kuuntelemaan tätä maailman parasta bändiä, joten vaikka et Tenacious D:tä kuuntelisikaan, niin ole kiltti ja pistä nimesi tähän. Me fanit olemme siitä kiitollisia. Jokainen nimi auttaa.

Eeva Oksanen (evykatti93(miukumauku)hotmail.com)

Adressi | Allekirjoitukset (208) | Keskustelu (0) | Tilastot
Rekisteröitymättömät käyttäjät
*Etunimi
*Sukunimi
*Paikkakunta
Sähköpostiosoite
*Sähköpostiosoitteen näkyvyys
Saako nimesi julkistaa netissä?

Sähköpostiosoitteeseen lähetetään varmistusviesti sen toimivuuden tarkistamiseksi.

* tarkoittaa kenttää, joka on pakko täyttää
Rekisteröityneet käyttäjät (Unohditko salasanan?)
Email
Salasana

Rekisteröityminen kannattaa

  • Kentät etunimi, sukunimi, paikkakunta ja mahdollinen email-kenttä esitäytettynä adressi-sivuilla sisäänkirjautumisen jälkeen.
  • Palvelu muistaa mitkä adressit olet allekirjoittanut. Allekirjoitettujen adressien nimimäärän kasvua voi kätevästi seurata.
  • Pystyt luomaan uusia adresseja.
  • Voit kommentoida adresseja.
  • Allekirjoitukseesi voidaan luottaa.
Rekisteröidy käyttäjäksi

Kerro tästä sivusta muille Facebookissa