Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
Adressi | Allekirjoitukset (1659) | Keskustelu (97) | Tilastot

Tokio Hotel-päivä 5.4.

Tokio Hotelin oli tarkoitus esiintyä Helsingin jäähallilla 5.4.2008. Tokio Hotelin laulajan, Bill Kaulitzin, sairastuttua he joutuivat perumaan keikan ja monet suomalaiset fanit jäivät ilman kaivattua keikkaa.

Adressin tarkoituksena on saada Tokio Hotelin faneille lupa olla jäähallilla 5.4.2008, jossa voisivat laulaa ko. bändin lauluja ja muutenkin pitää "Tokio Hotel-päivää". Tarkoituksena olisi saada kokonaisuudessaan tämä nauhoitettua ainakin Tokio Hotelin jäsenille sekä mahdollisesti päästä uutisten tai muiden kautta televisioon. Tokio Hotelin keikasta ilmoitetiin 17.12.2007, josta lähtien kaikki, jotka keikalle olivat menossa, ovat odottaneet sitä päivää enemmän kuin mitään muuta. Keikan peruminen kerrottiin ja tiedettiin vasta 25.3.2008. Bill ei sairaudelleen voi mitään, ja odottaa leikkaukseen pääsyä. Kaikki me toivomme Billin parasta ja haluamme antaa kuvatun materiaalin Billille "Parane pian"-tarkoituksessa. Haluamme osoittaa, että emme ole heille vihaisia, kuten monien muiden maiden fanit, vaan toivomme heitä tulemaan mahdollisimman pian taas Suomeen. Me jaksamme heitä odottaa kyllä.

Adressi lähetetään keskiviikkona 2.4.2008 Helsingin jäähallille ja jollekin kanavalle, jonka kautta mahdollisesti pääsisimme jotenkin esille.

Tehdään yhdessä Tokio Hotelille kunnianosoitus ja näytetään, että näinkin pienen maan, kuin Suomen, faneilla on heille paljon annettavaa!

PS. INFOA: Selkään TH-logo/TH-huppari. Käteen oranssi-punainen ranneke. Yle pitää haastattelun TH-päivästä.

Annabella Valpio (valpsa(miukumauku)hotmail.com)

Adressi | Allekirjoitukset (1659) | Keskustelu (97) | Tilastot

Uusien allekirjoituksien vastaanottaminen on loppunut.


Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
  • Kroketti - Pelaa krokettia netissä.
Viime aikojen suosituimmat adressit
01.05.08 Pallas säästettävä lisärakentam
18.12.07 Oulun tulee luopua Kallioparkis
08.05.08 Turun kaupungin Koy Lehtolaakso
05.05.08 Kesäkoti Tenholan myynti
17.03.08 Kuttura-Repojoki tiehanke on tä
01.06.06 Kannabis lailliseksi
07.05.08 Pidetään Kuuselan koulu Hamaris
07.05.08 Löytöeläinhoitaja vaihtoon
05.05.08 Meilahden Frisbeerata Säilytett
10.04.08 Pro Hepokullan Puisto
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
04.01.08 Salatut elämät eivät saa loppua
16.07.06 Bensaveron pudottaminen
22.12.07 Teurashevoskuljetukset EU-aluee
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
12.06.06 Mopot 60km/h
10.02.08 Tampereen Rantaväylän tunneli e
08.05.08 Uuden Kauhavan siltarahat käyte
14.05.08 Munkkiniemenranta vapaassa virk
21.03.08 Vaadimme parempaa tv-viihdettä
04.05.08 Vetoomus Tampereen Viikinsaaren
06.03.08 Jyväskylään päästävä autolla my
19.04.08 Ei Ideaparkeille
03.09.06 Salkkarit tunnin pituiseksi!!!!
12.05.08 Rikollisten hyysääminen lopetet
Uusimmat adressit | Suosituimmat
15.05. Bensan hinta
15.05. Turun ei pidä korottaa sosiaali-j
15.05. Promilleraja on alennettava - Sän
15.05. Ministeri Lehtomäki erotettava
15.05. Loukonlahden puistoalue säilytett
14.05. Oulun ei pidä korottaa palvelumak
14.05. Kanadan jääkiekkomaajoukkue boiko
14.05. Lisää roskiksia kaupunki-alueille
14.05. Lapsiperheemme hengittää hometta
14.05. Munkkiniemenranta vapaassa virkis
14.05. Äärikapitalismi on suitsittava
13.05. Äijienpäivä!
13.05. Tarpeeksi hoitopaikkoja ja riittä
12.05. Ruuan hinta alas!
12.05. Rikollisten hyysääminen lopetetta
12.05. Myydään Turku?
12.05. Oikeuslaitos ja vankeinhoito anka
11.05. Arvonlisävero merkittävä jatkossa
11.05. Isänpäivä on kiellettävä!
11.05. Tatuoinnit ja lävistykset kiellet
10.05. Kjhghj
10.05. Arvoisat romanit
10.05. Kiinalaiset turkikset laittomiksi
10.05. Kaikki Pelaamaan
09.05. Olli Jokinen ulos MM-kisoista ja
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
15.05. Tokio Hotel-päivä 5.4.
15.05. Pallas säästettävä lisärakentamise
15.05. Ruotsin kieli kouluissa vapaaehtoi
15.05. Homoseksuaalisuuden palauttaminen
15.05. Kuttura-Repojoki tiehanke on täysi
15.05. Lapsilisään korotus!
15.05. Teurashevoskuljetukset EU-alueella
15.05. Salkkarit tunnin pituiseksi!!!!
15.05. Kannabis lailliseksi
15.05. Nuuskan myynti lailliseksi Suomess
15.05. Työttömien kansalaisoikeudet palau
15.05. Äärikapitalismi on suitsittava
15.05. Lapsiperheemme hengittää hometta
15.05. Isänpäivä on kiellettävä!
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
12.05. Valjakkala(nyk. Fouganthine)
08.05. Greenpeace, kiitoksia!
03.05. Miina Äkkijyrkän jäätävä Vuosaare
02.05. Liput ilman toimituskuluja
30.04. Kino-Palatsi
24.04. Pekingin olympialaisten boikotoin
23.04. Ei stockmannin mastercardille!
15.04. Varjojen paratiisi (evl)
15.04. Ideapark/veteraanit
13.04. Kunnille ja sosiaaliviranomaisill