Adressi Israelin tueksi!


ECI palestiinalaisten koulukirjoista: ”Palestiinalaishallinnon uusi opetussuunnitelma edistää radikalisoitumista”

KIRJOITTANUT SEURAKUNTALAINEN TOIMITUS
 
  03.11.2017 15:55 (päivitetty 15:55)
 
European Coalition for Israel (ECI) esitteli Helsingissä palestiinalaishallinnon uuden opetussuunnitelman ongelmallisia kohtia hallitustason konsultaatiossa.

Uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön palestiinalaiskouluissa viime elokuussa. Sen osittaisena rahoittajana on Suomen ulkoministeriö ja pedagogisena tarkastajana on toiminut suomalaisia asiantuntijoita. Israelissa toimivan IMPACT-se -tutkimuskeskuksen mukaan uudet palestiinalaiset koulukirjat eivät rakenna rauhaa ja rinnakkaiseloa israelilaisten kanssa, vaan päin vastoin: ne saavat aikaan lisää radikalisoitumista ja vihaa.

Tutkimusryhmää edustaneilla Marcus Sheffillä ja Arik Agassilla oli torstaina mahdollisuus esitellä tutkimustuloksensa Helsingissä.

Raportin johtopäätös on, että radikalisoituminen tulee laajalti esiin kautta koko opetussuunnitelman, jopa enemmän kuin ennen. Uudet oppikirjat kasvattavat nuoria palestiinalaisia uhraamaan itsensä marttyyriudelle ja edistämään vihaa. Oppikirjat ovat sitoutuneet jihadistiseen sotaan ja niiden maailmankuva on radikaalin islamistinen ja osittain salafistinen. Käytännön esimerkkinä tutkimusryhmän edustajat kertoivat ala-asteen matematiikan kirjassa olleesta tehtävästä: ”Jos ensimmäisen intifadan marttyyreja on X määrä ja toisen intifadan marttyyreja on Y määrä, mikä on ensimmäisen ja toisen intifadan marttyyrien kokonaismäärä?”

”Tulokset ovat järkyttäviä ja levottomuutta herättäviä”, sanoi valtiosihteeri Samuli Virtanentapaamisessa tutkijoiden kanssa. Hän lupasi tutkia asiaa ja katsoa kuinka voitaisiin tehdä korjauksia, jotta uusi opetussuunnitelma vastaisi Unescon standardeja.

”Tämä opetussuunnitelma ei ole ainoastaan katastrofi palestiinalaisnuorille ja rauhanprosessin tulevaisuudelle, vaan se on sitä myös Suomen koulujärjestelmän maineelle. Onhan palestiinalaishallinnon opetusjärjestelmän uudistus tapahtunut selkeästi suomalaisten asiantuntijoiden ja viranomaisten valvonnassa”, kommentoi ECI:n perustaja ja johtaja Tomas Sandell kokouksessa.

IMPACT-se on tutkinut, kuinka oppikirjat eri maissa täyttävät Unescon standardit. Järjestö on nyt tullut siihen tulokseen, että uudesta palestiinalaishallinnon opetussuunnitelmasta puuttuvat oleelliset arvot ja periaatteet kuten rauha, suvaitsevaisuus ja keskinäinen kunnioitus. Sen sijaan se edistää marttyyriutta, itsensä uhraamista ja sotaa.

Kansanedustaja Peter Östman (KD) vaati nopeaa muutosta ja sanoi, että ”tämän prosessin yhtenä rahoittajana ja pedagogisena valvojana Suomen hallituksen täytyy toimia edistyksen ja maltillisuuden puolella Lähi-idässä eikä sallia radikalisoitumisen lisääntymistä”.

+

Vierailulla juhlistetaan myös Suomen ja Palestiinalaishallinnon 20-vuotista opetussektoriyhteistyötä. Suomella on ollut keskeinen rooli opetuksen laadun kehittämisessä ja opetukseen pääsyn lisäämisessä Miehitetyllä palestiinalaisalueella.

Lehdistötiedotteet, 30.5.2016
Ulkoministeri Timo Soini vierailee Israelissa ja Miehitetyllä palestiinalaisalueella

Tiedote 102/2016
30.5.2016

Ulkoministeri Timo Soini vierailee Israelissa ja Miehitetyllä palestiinalaisalueella 1.6.-3.6.2016. Ulkoministeri tapaa matkan aikana Israelin ja Palestiinalaishallinnon johtoa ja keskustelee kahdenvälisistä suhteista, Lähi-idän rauhanprosessista, alueellisesta tilanteesta sekä muista ajankohtaisista asioista.

Ulkoministeri Soini tapaa vierailullaan mm. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun sekä Palestiinalaishallinnon pääministeri Rami Hamdallahin ja ulkoministeri Riad Al-Malkin. Vierailulla juhlistetaan myös Suomen ja Palestiinalaishallinnon 20-vuotista opetussektoriyhteistyötä. Suomella on ollut keskeinen rooli opetuksen laadun kehittämisessä ja opetukseen pääsyn lisäämisessä Miehitetyllä palestiinalaisalueella.

Lisätietoja: ulkoministerin erityisavustaja Riikka Taivassalo +358 46 923 4581 sekä yksikönpäällikkö Kirsikka Lehto-Asikainen +358 50 5961 516.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

http://www.formin.fi/public/default.aspx?contentid=347073&nodeid=17220&contentlan=1&culture=fi-FI


+

Suuren Israel-juhlan jälkeen oli Helsingin juutalaisen seurakunnan järjestämä
perinteinen muistotilaisuus klo 18 Kahdeksan natsi-Saksalle
luovutettua – muistomerkillä Tähtitorninmäellä / Eteläsatamassa.



Pääministeri Juha Sipilä

http://www.adressit.com/edit_petition_content.php?petition_id=19759&petition_language=fi

Suuren Israel-juhlan jälkeen oli Helsingin juutalaisen seurakunnan järjestämä
perinteinen muistotilaisuus klo 18 Kahdeksan natsi-Saksalle luovutettua – muistomerkillä
Tähtitorninmäellä / Eteläsatamassa.

Pääministeri Juha Sipilän kirjallisen tervehdyksen luki Juhani Starczewski.

Pääministeri  

6.11.2016  

Arvoisat läsnäolijat,  

Muistamme tänään tapahtumia marraskuussa 1942, jolloin Suomi ja Eurooppa olivat keskellä sotaa.
Tuon julman sodan varjolla tehtiin asioita, joita emme saa koskaan unohtaa emmekä hyväksyä.
Marraskuun 6. päivänä 74 vuotta sitten Suomen valtiollinen poliisi, Suomenhallituksen suostumuksella,
luovutti natsi-Saksan käsiin ja sitä kautta holokaustiin kahdeksan juutalaista, joista kaksi oli lapsia.
Ajatus tästä on murheellinen, käsittämätönkin.

Miten syntyy se musta piste, jossa inhimillisyys loppuu? Ja jos inhimillisyys loppuu,mitä meille ihmisille jää? Toista maailmansotaa edeltäneet ja sen aikana tapahtuneet rikokset ihmisyyttä vastaan, ja sen keskiössä holokausti, ovat meille raskas taakka kantaa. Mutta kantaa se meidän pitää, jotta me ja tulevat sukupolvet sen muistamme.  

Hyvät naiset ja herrat,  

Pääministerinä ja Israelin ystävänä haluan lähettää lämpimän tervehdykseni ja mukanaolon ajatukseni tähän juhlaan. On meidän yhteinen velvollisuutemme pitää huoli siitä, ettei marraskuun 6. päivä vuonna 1942 enää ikinä toistu  

Kunnioittavin terveisin,  

Juha Sipilä Suomen tasavallan pääministeri

+
The memorial ceremony today at Tähtitorninmäki will proceed as follows:  

Speech: Puheet:

1. Mr. Gideon Bolotowsky, honorary chairman, Jewish Community of Helsinki

2. HE Dov Segev-Steinberg, Amabassador of the State of Israel
to the Republic of Finland and the Republic of Estonia

3. HE Dorothee Janetzke-Wenzel, Ambassador of the Federal Republic of Germany to the Republic of Finland.

4. Juhani Starczewski, speech on behalf of Mr. Juha Sipilä, Prime Minister of the Republic of Finland ,

Laying of wreaths: Seppeleiden lasku:

1. Representatives of the governing board of the Jewish Community of Helsinki &
representatives of the Central Council of Jewish Communities in Finland

2. HE Dov Segev-Steinberg, Amabassador of the State of Israel
to the Republic of Finland and the Republic of Estonia

3. HE Dorothee Janetzke-Wenzel, Ambassador of the Federal Republic of Germany to the Republic of Finland.

4. HE Dr. Elisabeth Kehrer, Ambassador of the Republic of Austria to the Republic of Finland

5. Representatives of the board of HUM ry, / the Finnish Holocaust Remembrance Association

6. Juhani ja Terttu Starczewski, Eija Makkonen ja Helema Suominen, Jyväskylän ja Keski-Suomen Rehobot-valtuustoryhmä Kynttilöiden vieminen muistomerkille.

+++

Paavo_Lipponen1.png

PÄÄMINISTERI PAAVO LIPPOSEN ANTEEKSIPYYNTÖ JUUTALAISELTA YHTEISÖLTÄ!  

Valtioneuvoston tiedote 5.11.2000

Valtioneuvoston tiedotusyksikkö 5.11.2000

Pääministeri Paavo Lipponen vuonna 1942 Saksalle luovutettujen kahdeksan juutalaispakolaisen muistomerkin paljastustilaisuudessa Helsingin Tähtitorninmäellä 5.11.2000

Suomi pyytää anteeksi juutalaispakolaisten luovutusta Yhteinen vastuu holocaustin muistamisesta Kahdeksan juutalaisen pakolaisen luovuttaminen Natsi-Saksan käsiin 1942 oli häpeän hetki Suomen historiassa.

Tekoa ei saa tekemättömäksi, eikä sitä voi millään olosuhteilla selittää.

Luovutettujen lukumäärää ei myöskään voi vähätellä. Jokaisella ihmisellä on vain yksi elämä ja jokainen elämä on yhtä arvokas.

Päätös oli Suomen hallituksen.

Suomen hallituksen ja kaikkien suomalaisten puolesta pyydän sitä anteeksi juutalaiselta yhteisöltä.

Toisesta maailmansodasta on jo yli puoli vuosisataa.

Juutalaisten ja heidän kanssaan monien muiden syrjittyjen kansanmurha hirmutöistä pahimpana ei kuitenkaan ole jäänyt mielestämme.

Olkoon tämä muistomerkki myös muistutus siitä, että sellaista ei enää saa tapahtua.

Meidän aikamme tapahtumat maailmalla ja täällä Suomessa osoittavat, että rasismia ja etnistä syrjintää on aktiivisesti vastustettava ja ennakolta ehkäistävä. Siihen ovat suomalaiset eduskuntapuolueet ja monet kansalaisjärjestöt sitoutuneet.

Uudelle sukupolvelle on aina kerrottava holocaustista samalla kun puhutaan isänmaan kunniakkaasta historiasta.

Minulla on kunnia paljastaa kahdeksan luovutetun juutalaispakolaisen muistomerkki.

Rauha heidän muistolleen.  

uomen Tasavallan pääministeri Paavo Lipponen



+++

KESKISUOMALAINEN Kotimaa  Julkaistu  06.11.2016 11:00   

Starczewski johdattaa Israelin ystävät Jyväskylästä Helsinkiin
– "Nämä ihmiset kokevat asian sydämissään tärkeäksi" KSML  
http://www.ksml.fi/kotimaa/Starczewski-johdattaa-Israelin-yst%C3%A4v%C3%A4t-Jyv%C3%A4skyl%C3%A4st%C3%A4-Helsinkiin-%E2%80%93-N%C3%A4m%C3%A4-ihmiset-kokevat-asian-syd%C3%A4miss%C3%A4%C3%A4n-t%C3%A4rke%C3%A4ksi/868961

 

Noin kolmekymmentä ihmistä matkustaa Jyväskylästä pääkaupungissa järjestettävään Israel-juhlaan. 
Juhani Starczewski (oik.) ja joukko muita ihmisiä lähdössä Jyväskylästä Helsinkiin Israel-juhlaan.
Kuvat: Martti Kortelainen  



Kaksi pikkubussillista Israelin ystäviä ja tukijoita suuntaa sunnuntaina
Jyväskylästä Helsinkiin Suuri Israel-juhla -nimiseen tapahtumaan.  

Matkan järjestäjä, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Juhani Starczewski (Rehobot-valtuustoryhmä)
kertoo, että mukana on noin kolmekymmentä ihmistä.   –

Nämä ihmiset kokevat Israelin asian sydämissään tärkeäksi. Suomessa
Israelin ystäviä on paljon verrattuna moneen muuhun maahan. J

yväskylä on erityisen aktiivinen, en tiedä onko muualta bussikuljetuksia tapahtumaan,
Starczewski kertoo bussista puhelimitse.  

Juhla järjestetään Kampin palvelukeskuksessa. Starczewski odottaa erityisesti
Israelin Suomen ja Viron tuoreen suurlähettilään Don-Segev Steinbergin puhetta.  

– Hän tuntuu olevan kulttuuripersoona ja lämminhenkeisen oloinen ihminen.
On mielenkiintoista kuulla häntä siellä, Starczewski sanoo.  

Starczewski kertoo lukevansa tapahtumassa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kirjallisen tervehdyksen.  

Juhlan jälkeen Israelin tukijat laskevat Tähtitorninvuorella juutalaispakolaisten muistomerkillä seppeleen Suomesta natsi-Saksaan luovutettujen juutalaisten muistoksi.  

Teemu Rauhala

+++


Kymmenen käskyn huoneentaulut Suomen Tasavallan Presidentille ja kaikille 200 kansanedustajalle 2015-2019!

Jos haluat saman Kymmenen Käskyn taulun kuin Esivaltamme, niin laita minulle fbn yksityisviestinä sähköpostiosoitteesi tai lähetä sähköpostiini juhani.starczewski@jkl.fi sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sen sinulle!

https://www.facebook.com/notes/juhani-starczewski/kymmenen-k%C3%A4skyn-huoneentaulut-suomen-tasavallan-presidentille-ja-kaikille-200-ka/1300974969962670

+++

SUURI ISRAEL-JUHLA sunnuntai 6.11.2016 järjestää Israel-ystävyystoimikunta Facebookissa: https://www.facebook.com/notes/juhani-starczewski/suuri-israel-juhla-su-6112016-klo-15-helsinki/1250601878333313   
Netissä: http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Suuri_Israel-juhla_6.11.2016.htm  




Ajankohtaista:
https://www.facebook.com/notes/juhani-starczewski/nelj%C3%A4s-valtakunnallinen-raamattujuhla-ja-raamattumarssi-helatorstaina-552016-jyv/1113028328757336

Vetoomus Israelin puolesta!

Arvoisa Israelin Suomen Suurlähettiläs Dan Ashbel!

Tänään 5.12.2015 on lähetetty Israelin tueksi – adressin liitteenä oleva
nimiluettelo ja alla oleva saatekirje kaikille 200 Suomen Eduskunnan kansanedustajalle.

Kunnioittaen

Juhani ja Terttu Starczewski, Jyväskylä

Arvoisa Suomen Eduskunnan Kansanedustaja!
Israelin tueksi – adressi http://www.adressit.com/israelin_tueksi
on ollut mahdollisuus allekirjoittaa 11.01.2009 alkaen.

Siihen on kertynyt 5.12.2015 mennessä 7.609 nimeä. Adressi on
tarkoitettu kaikille niille, jotka haluavat tukea Israelia ja

seistä sen rinnalla ja levittää oikeaa tietoa Israelista! Liitteenä on
adressin allekirjoittajien nimet.

Adressin allekirjoittajien nimet on toimitettu myös Israelin Suurlähettiläille.

Seuraava lainaus on Jeditut-lehdestä - http://www.suomi-israel.fi/uusi/Jedidut/SelattavaNakoislehti.html
RONI SMOLAR: Lehtimiehenä Israelissa

Israel suurennuslasin alla

Saamastani palautteesta huomasin, että Israelin tekemisiä seurataan tarkoin.
Näin jälkikäteen ja täältä käsin tuntuu siltä, 
että Israelin toimet ovat joutuneet suurennuslasin alle. Uskon, että maata kohdellaan mediassa hyvin kriittisesti siksi, että länsimainen arvomaailma edellyttää siltä vihollisistaan poikkeavaa käyttäytymistä. Israelilta odotetaan myös parempaa käyttäytymistä kuin muilta samanlaisessa tilanteessa olevilta valtioilta, esim. amerikkalaisjoukoilta Afganistanissa tai Irakissa.Sopii kysyä, johtuuko tämä ehkä Raamatusta, mistä meihin on iskostunut Israelin kansasta käsitys ”valittuna kansana” tai ”Jumalan silmäteränä”. Ehkä tästä on koitunut Israelille tietty painolasti ja odotettu käyttäytymisnormi,
mistä poikkeaminen tuo välillä kohtuutonta arvostelua, jopa vihamielisyyttä.
Kirjassaan ”The case for Israel” Harvardin yliopiston oikeustieteen professori Alan Dershowitz ei kiellä Israelin arvostelun oikeutusta, mutta moittii sen kohtuullisuutta suhteessa muiden maiden ja hallitusten arvosteluun. Dershowitztoteaa, että Israelilta on vaadittu paljon korkeampaa moraalia kuin muilta, ja näin se jatkuvasti on maailman tuomittavana muita ankarammilla kriteereillä. Kaikki Israeliin kohdistuva kritiikki ei ole antisemitististä, mutta juutalaisiin kohdistuva viha jaennakkoluulot ovat vakava ongelma sekä Euroopassa että muualla maailmassa. Usein nämä löytävät hyväksyttävimmät väylänsä juuri Israelin vastaiseen arvosteluun naamioituneina.

Lyhennelmä Helsingin Suomi-Israel yhdistyksen sarjassa 17.2.2009 pidetystä esitelmästä.
http://www.suomi-israel.fi/uusi/2010Elehdet/2010.html

Me adressin 7.606 allekirjoittajaa haluamme kiinnittää huomiotanne edellisen artikkelin ja tämän saatekirjeen kautta tähän vakavaan ja yksipuoliseen Israelin arvostelemiseen ja tuomitsemiseen. Toivomme, että kohdaltanne voisitte vaikuttaa siihen, etteivät Suomenja koko maailman  juutalaiset ja Israelin kansa joudu yksipuolisesti tällaisen kohtelun kohteeksi.

Israel on länsimainen demokratia ja  on edistyksellinen maa monella saralla. Yhteistyö ja kanssakäyminen maidemme välillävoisi olla laajempaa ja näin tuottaa lisäarvoa molemmille osapuolille.

Juutalaisten olemassaolo osoittaa, että Raamattu on totta
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/juutalaisten-olemassaolo-osoittaa-etta-raamattu-on-totta-2/                                           
Tomer Huhtamäki 20.3.2015: Antisemitismi Suomessa ja Euroopassa
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/antisemitismi_suomessa_ja_euroopassa.htm

Tomer Huhtamäki 20.3.2015 : Nouse pystyyn ja ole rohkea!
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/nouse_pystyyn_ja_ole_rohkea.htm

"Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.
Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.
Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.
Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi."
Psalmi 122:6-9

”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat,
ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat,
ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.”
1 Mooseksen kirja 12:3

Kunnioittaen adressin allekirjoittajien puolesta
adressin ensimmäiset allekirjoittajat

Juhani Starczewski
Terttu Starczewski
+358 40 757 3537 (Juhani)
juhani.starczewski@elisanet.fi
Muurarintie 9 B 8
40520 JYVÄSKYLÄ
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/


    Minulta kysyttiin: Mitä tuotteita erityisesti voisi ostaa tukeakseen Israelia?

Sain vastauksia: Tällä hetkellä saattaa kaupoissa olla israelilaisia persikoita ja sen sukuisia sekä viinirypäleitä. Joulukuulta eteenpäin pitäisi alkaa ilmaantua israelilaisia Jaffa-appelsiineja. Jos eivät satu olemaan näkyvillä, kannattaa kysellä. Kauppiaille on rohkaisevaa, jos asiakkaat kyselevät puuttuvien tuotteitten perään.

Isralilaisia tuotteita: Ahava- kuolleenmeren voideita, Jaffa-mehut ja hedelmät, joskus on kaupoissa kirsikka tomattia ja avokadoa israelista, Alkosta löytyy Isralilaista viiniä, Sodastream- juoma. Ostamalla näitä tuotteita voi tukea Israelia!

Tässä linkki, jonka takaa voi hakea, jos löytyisi sellaisia tuotteita, joita Suomessakin myydään. http://www.israeliproducts.com/c/fischer.html

Israelilaisia tuotteita http://www.suomi-israel.fi/uusi/tuotteet.php?all=0

Israelilaisia tuotteita:

 
* Jaffa hedelmät
* Carmel vihannekset, hedelmät ja säilykkeet
* Keter muovituotteita, keittiö- ja kylpyhuonevarusteita ja puutarhakalusteita,
muun muassa tanskalainen EOS puutarhakalustetehdas kuuluu Keter-konserniin
* El Al lentoyhtiö
* Timantit suuri osa maailman jalokivikaupasta kulkee Israelin kautta
* Achva Halva
* Ahava - Dead Sea Cosmetics kosmetiikkatuotteet
* Beigel & Beigel suolakeksit
* Gamla, Golan ja Yarden viinit
* Hedelmät ja vihannekset
 
Tuotteet, joiden EAN-koodi alkaa numerolla 729, on valmistettu Israelissa.
 

 

 

 

Suomen Ulkoministeriön on lopetettava boikottikampanjan rahoitus ja
pyydettäväanteeksi toimintaansa Israelia vastaan!
http://www.adressit.com/suomen_ulkoministerion_pyydettava_anteeksi_israelilta 

Allekirjoita adressi!

SOS! AJANKOHTAINEN! SOS!

ISRAELIN VASTAINEN BOIKOTTIKAMPANJA:
 Vasemmistonuorten koordinoiman kampanjan yhteistyötahoina ovat Demarinuoret,
RKP-nuoret, Sosialidemokraattiset opiskelijat (SONK), Vasemmisto-opiskelijat (Vasop)
sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat (ViNO). Kampanja toteutetaan ulkoasiainministeriön
viestintä- ja globaalikasvatustuella, ja hanke kestää vuoden 2016 helmikuun loppuun.
http://muurinmurtajat.fi/toimintaideat/

Kehitysministeri Sirpa Paateron päätös 27.3.2015
Vasemmistonuoret ry  22.350,00
Globaalikasvatushanke "Muurinmurtajat"


ISIS tukee Muurinmurtajia:
ISIS:ltä viesti Israelille: Me tulemme ja teurastamme teidät kaikki
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ISIS%20Israel-42394

https://riippumatonmediadotcom.wordpress.com/2015/10/19/timo-soini-rahoittaako-suomi-terrorismia-lahi-idassa/      

  https://riippumatonmediadotcom.wordpress.com/2015/10/20/palestiinan-tulevaisuuden-nakymat/

Suomen Ulkoministeriö
http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?

11 luku
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

10 §
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

10 a §
Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Kirkon ulkomaan apu lietsoo juutalaisvihaa Suomessa
http://ilkkahyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/171905-kirkon-ulkomaanapu-lietsoo-juutalaisvihaa-suomessa

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110511


KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan kirjallinen kysymys:
 Kirjallinen kysymys KK 227/2015 vp Peter Östman kd ym.
Kirjallinen kysymys ulkoasiainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella
rahoitetusta Israelin vastaisesta kampanjasta
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KK_227+2015.pdf 

Kysymykseen vastasi Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka.
Ministerin vastaus eduskunnan verkkosivuilla kirjalliseen kysymykseen:
https://www.eduskunta.fi/…/Kysym…/Documents/KKV_227+2015.pdf

  Ilmeisesti historia toistaa itseään! Suomi on jälleen samalla hirmuisella asialla juutalaisia ja Israelia vastaan monella eri rintamalla! Suomi on unohtanut, että on pyytänyt ja saanut anteeksi!  

Suomen juutalaisluovutukset

Anteeksipyyntö  

Pääministeri Paavo Lipponen pyysi marraskuussa 2000 Suomen valtion ja kaikkien suoma-laisten puolesta anteeksi juutalaisten luovuttamista Gestapolle. Helsingin juutalainen seurakunta paljasti silloin muistomerkin Tähtitorninmäellä Helsingissä. Samaan aikaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokous pyysi juutalaisilta anteeksi sitä, että kirkko oli 1930- ja 1940-luvuilla vaiennut Natsi-Saksan rikoksista juutalaisia kohtaan eikä ollut puuttunut juutalaispakolaisten luovuttamiseen Suomesta Saksaan. Tammikuun 27. päivää - Auschwitchin vapautumisen päivää - on vuodesta 2001 alkaen vietetty Suomessa virallisesti kansallisena uhrien muistopäivänä.  
http://jchelsinki.fi/fi/node/63

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_juutalaisluovutukset

Juutalaisten olemassaolo osoittaa, että Raamattu on totta
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/juutalaisten-olemassaolo-osoittaa-etta-raamattu-on-totta-2/

 
 

Shalom!

Sydämelliset kiitokseni omasta puolestani / puolestamme hienosta, koskettavasta ja myös asiapitoisesta  juhlasta Israel-ystävyystoimikunnalle. Juhlaan kannatti tulla Jyväskylästä asti! : ))  Molempien autojen juhlijat olivat erittäin tyytyväisiä matkan antiin! Mukana oli myös "Israel-juhlaensikertalaisia"!

Mielenkiintoista, että joitakin jo matkan maksaneiden peruutuksia tuli ja silloin pääsivät KAIKKI jonossa olevat mukaan ja suurin osa peruuttaneista  antoivat jo maksamansa matkarahan Ukrainan juutalaisille kauttani!
Autot olivat aivan täynnä ja toisessa autossa vielä ylimääräisellä paikalla matkusti juutalainen tyttö, joka oli ollut työharjoittelussa Jyväskylässä ja tarvitsi kyydin kotiin Helsinkiin! Sain soiton hänestä lauantai-iltana myöhään ja sain sovittua liikennöitsijän kanssa, että ylimääräistä paikkaa voi käyttää...

Juhlan jälkeen menimme Tähtitorninmäellä sijaitsevan kahdeksan luovutetun juutalaisen muistomerkille. Veimme kahdeksan kynttilää kahdeksassa ryhmässä vuorotellen muistomerkille.
Lauloimme, puhuimme ja rukoilimme.
Taisi olla vain yksi, joka oli aikaisemmin käynyt muistomerkillä (minäkään en ole käynyt)!
Muistohetki oli TODELLA KOSKETTAVA!
Päätin, että, jos Herra suo ja elän, niin jatkossa tuon AINA vetämäni ryhmät tälle muistomerkille:

Suomen juutalaisluovutukset
Kahdeksan natsi-Saksalle luovutettua
http://jchelsinki.fi/fi/node/63

Terveiset, kiitokset ja Siunausten toivotukset koko Israel - ystävyystoimikunnalla!

SUURI ISRAEL-JUHLA SU 1.11.2015 KLO 15
ASTORIA-SALI ISO ROOBERTINKATU 14 HELSINKI
ISRAEL-YSTÄVYYSTOIMIKUNT 40 VUOTTA!

Ohjelma

Tervetulosanat
Israeläystävyystoimikunnan puheenjohtaja John Remes

Katsaus menneeseen
Ystävyystoimikunnan perustajajäsen Heikki Nurminen

Musiikkiesitys
Angelika Klas, sopraano ja Marko Hilpo, piano

Israelin valtion tervehdys
Suurlähettiläs Dan Ashbel

Musiikkiesitys
Angelika Klas, sopraano ja Marko Hilpo, piano

Juhlapuhe
Kansanedustaja Peter Östman

Avustuskohteen esittely
Keren Hayesodin varapuheenjohtaja Laila Takolander
Avustuslahja Ukrainan juutalaisille!

Yhteislaulu ja avustuslahjan kerääminen

Aaronin siunaus
Suomi-Israel Yhdistyten Liiton puheenjohtaja Juha-Pekka Rissanen

Hatikva ja Maamme

Israel-ystävyystoimikunnan jäseniä ovat seuraavat yhdistykset ja järjestöt:

FIDA Internationalin Israel- ja juutalaistyön valiokunta
http://www.fida.info/fida-info/tietoa-fidasta/

Gesher Hajetsia ry

ICEJ Suomen osasto ry
http://fi.icej.org/

Israelin ystävyysseura ry
http://www.directa.fi/yritykset/8290514/ISRAELIN+YST%C3%84VYYSSEURA+RY/

Keren Kajemet Finland ry
http://www.kkl.fi/keren-kajemet/

Patmos Lähetyssäätiö
http://www.patmos.fi/

Shorashim Fellowship
http://www.shorashim.fi/index.html

Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen Israel-toimikunta
http://www.sekl.fi/

Suomen Karmel-yhdistys ry
http://www.karmel.fi/

Suomen Kristillisdemokraatit rp
http://www.kristillisdemokraatit.fi/KD/www/fi/index.php

Suomen WIZO ry
http://www.wizo.fi/wizo.php

Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry
http://www.suomi-israel.fi/uusi/index.php

Voice of Israel in Scandinavia ry
https://www.facebook.com/VOIS-Voice-Of-Israel-In-Scandinavia-450913091756750/

.........................................................................................................................


 



Lähiaikoina toimitetaan Israelin suurlähettiläs Dan Ashbelille seuraavat allekirjoitukset.



Päivitys: 12.11.2015 mennessä on tullut lisää 286 nimeä + aikaisemmat jo toimitetut 7.737 -> yhteensä 8.023 nimeä!!!

Allekirjoittaneita on 277:sta Suomen kunnasta ( 87,4 %), vielä on 40 ( 12,6 %) kuntaa, joista ei ole allekirjoitusta.
Suomessa on 1.1.2015 alkaen 317 kuntaa.

+

Juutalaisjärjestö suljettiin Maailma kylässä -festivaaleilta
22.05.2015 14:40 Päivitetty 21:25 | Ristin Voitto | RV toimitus
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/5978/juutalaisjarjesto
_suljettiin_maailma_kylassa_-festivaaleilta


+

Israelin Suurlähettiläs Dan Ashbelin puhe vainojen uhrien muistopäivän tilaisuudessa http://embassies.gov.il/helsinki/NewsAndEvents/Pages/Suurlahettilas-Vainojen-uhrien-muistopaivana.aspx

Paikalla oli myös presidentti Sauli Niinistö. Hänen puheestaan on myös referointi Jeditutissa.
Suurlähettilään puheesta on julkaistu suomenkielinen artikkeli Jedidut-lehden numerossa 1/2015,
sen nettiversio on luettavissa osoitteessa:
http://www.suomi-israel.fi/uusi/Ejedidut/index.html

+

"Seisomme rinnallasi, Israel" – juutalaisvaltion tuki on Suomessa poikkeuksellisen vahvaa
http://www.hs.fi/tiede/a1432521943138?jako=0b889d8a864c8f5335dfbdc030827828&ref=fb-share

http://www.elisanet.fi/j…/Mielenilmaus_Israelin_puolesta.htm

+

Tomer Huhtamäki: Antisemitismi Suomessa ja Euroopassa
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/antisemitismi_suomessa_ja_euroopassa.htm

Tomer Huhtamäki: Ole luja ja nouse pystyyn!http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/nouse_pystyyn_ja_ole_rohkea.htm

+

Neljäs Valtakunnallinen Raamattumarssi ja Raamattujuhla on nyt suunnitteilla, jos haluat olla siinä mukana tai
tukea sitä, ilmoita Raamattujuhlatoimikunnalle!
Kun kirjoitat adressiin nimesi, niin tuet Raamattua ja myös tulevia Raamattutapahtumia!
http://www.adressit.com/raamattu_ei_voi_raueta_tyhjiin

+

Paatero ja Starczewski "rotupetturilistalla" – Tekijälle pienet sakot mutta iso lasku
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/paatero-ja-starczewski-rotupetturilistalla-tekijalle-pienet-sakot-mutta-iso-lasku/1998409

Mies listasi "rotupettureita" ja "juutalaisia" – tuomittiin sakkoihin
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/satojen-ihmisten-tietoja-kerannyt-tuomittiin-sakkoihin/1998107 

Henkilörekisterioikeudenkäynti Jyväskylässä
 http://www.patriootti.com/henkilorekisterioikeudenkaynti-jyvaskylassa/

+

Tällainen on 67-vuotias Israel!
http://embassies.gov.il/helsinki/AboutIsrael/Pages/Israel%20lyhyesti.aspx
+

Kannattaa tutustua:
http://www.kkl.fi/
 

+
 
Ei lasten leikkiä - näyttely  Miten lapset yrittivät säilyttää lapsuutensa ja nuoruutensa holokaustin keskellä? https://vimeo.com/74513513   

Holocaust 2010 65-vuotisnäyttely Jyväskylässä Holocaust eli juutalaiskansan joukkotuho... https://www.youtube.com/watch?v=r7mbxTpi12A  
 
+

Terveiset ulkoministeri Erkki Tuomiojalle!
http://www.adressit.com/anteeksipyynto_israelilta
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Puhe_New_York_YK_6.10.2011.htm

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 
+

Ma 1.9.2014 on Israelin suurlähettiläs Dan Ashbelille toimitettu elokuun 2014 300 allekirjoitusta
numerosta 7.437 - > 7.737.

+

Arvoisa suurlähettiläs Dan Ashbel!

Kunnioittavasti toimitamme Adressi Israelin tueksi – adressin
730 nimeä ajalta 7.11.2011 – 2.8.2014.
http://www.adressit.com/israelin_tueksi


 Jyväskylässä 3.8.2014

Tukiterveisin adressin ensimmäiset allekirjoittajat

Juhani Starczewski
Terttu Starczewski
+358 40 757 3537 (Juhani)
juhani.starczewski@elisanet.fi
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/  
https://www.facebook.com/juhani.starczewski
https://twitter.com/juhanistarczews

+


Su 13.11.2011 ojennettiin jatkoadressi lähetystösihteeri Yuval Donio-Gideonille Jyväskylän Suomi-Israel -yhdistys ry:n 25-vuotisjuhlassa Kuokkalan koululla Jyväskylässä. Jatkoadressissa oli allekirjoitukset 4.801 - > 6.707 eli yhteensä 1.906 lisänimeä.

+
 
To 10.6.2010 ojennettiin jojennettiin jatkoadressi suurlähettiläs Avi Granotille Israel-tukimarssin yhteydessä Helsingissä. Jatkoadressissa oli allekirjoitukset 3.679 -> 4.801 eli yhteensä 1.122 lisänimeä.
+

Ma 15.3.2010 allekirjoittanut luovutti Marskin merkin - www.veteraanit.fi - ja jatkoadressin 1.000 nimeä numerosta 2.679 numeroon 3.679 Israelin suurlähetystön lähetystösihteeri Yuval Donio-Gideonille Jyväskylässä Keskusseurakuntatalolla Holocaust-näyttelyn avajaisissa.
 
+
 
Su 25.10.2009 allekirjoittanut luovutti nimet numerosta 2.348 numeroon 2678 eli 330 uutta nimeä Israelin suurlähettiläs Avi Granotille Israel-ystävyystoimikunnan 12 jäsenjärjestön järjestämässä Israel-ystävyysjuhlassa Helsingin Vanhassa kirkossa Lönnrotinkadulla.

Jatkoadressin - 1.606 - 2.347 = 742 nimeä - allekirjoittanut luovutti Israelin suurlähettiläälle sunnuntaina 3.5.2009 Israelin 61-vuotisitsenäisyyspäivän juhlan yhteydessä Helsingissä Savoy-teatterissa.


+


La 24.1.2009 luovutettiin Israelin tueksi-nettiadressin ensimmäinen osa Israelin Suomen suurlähettiläs Avi Granotille Helsingissä. Ojentamishetkellä adressissa oli 1.605 nimeä. Adressin luovutti adressin alullelaittaja Jyväskylän Suomi-Israel yhdistys ry:n puheenjohtaja Juhani Starczewski yhdessä Juha Ketolan kanssa ICEJ:n 25-vuotisjuhlan juhlakahvien aikana Johanneksen kirkon seurakuntasalissa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seuraava lainaus on Jeditut-lehdestä - http://www.suomi-israel.fi/uusi/Jedidut/SelattavaNakoislehti.html
RONI SMOLAR: Lehtimiehenä Israelissa

Israel suurennuslasin alla

Saamastani palautteesta huomasin, että Israelin tekemisiä seurataan tarkoin. Näin jälkikäteen ja täältä käsin tuntuu siltä, että Israelin toimet ovat joutuneet suurennuslasin alle. Uskon, että maata kohdellaan mediassa hyvin kriittisesti siksi, että länsimainen arvomaailma edellyttää siltä vihollisistaan
poikkeavaa käyttäytymistä. Israelilta odotetaan myös parempaa käyttäytymistä kuin muilta samanlaisessa tilanteessa olevilta valtioilta, esim. amerikkalaisjoukoilta Afganistanissa tai Irakissa.
Sopii kysyä, johtuuko tämä ehkä Raamatusta, mistä meihin on iskostunut Israelin kansasta käsitys ”valittuna kansana” tai ”Jumalan silmäteränä”. Ehkä tästä on koitunut Israelille tietty painolasti ja odotettu käyttäytymisnormi,
mistä poikkeaminen tuo välillä kohtuutonta arvostelua, jopa vihamielisyyttä.
Kirjassaan ”The case for Israel” Harvardin yliopiston oikeustieteen professori Alan Dershowitz ei kiellä Israelin arvostelun oikeutusta, mutta moittii sen kohtuullisuutta suhteessa muiden maiden ja hallitusten arvosteluun. Dershowitz
toteaa, että Israelilta on vaadittu paljon korkeampaa moraalia kuin muilta, ja näin se jatkuvasti on maailman tuomittavana muita ankarammilla kriteereillä. Kaikki Israeliin kohdistuva kritiikki ei ole antisemitististä, mutta juutalaisiin kohdistuva viha ja ennakkoluulot ovat vakava ongelma sekä Euroopassa että muualla maailmassa. Usein nämä löytävät hyväksyttävimmät väylänsä juuri Israelin vastaiseen arvosteluun naamioituneina.

Lyhennelmä Helsingin Suomi-Israel yhdistyksen sarjassa 17.2.2009 pidetystä esitelmästä.
http://www.suomi-israel.fi/uusi/2010Elehdet/2010.html

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seuraava lainaus on jyväskyläläisen Juha Ketolan mielipidekirjoituksesta 10.1.2009 Keskisuomalaisessa:

Israelin tavoite on yksinkertainen: terroritoiminnan ja -iskujen lakkauttaminen Gazasta Israelin puolelle, sekä terroristien aseiden salakuljetuksen hillitseminen Siinailta Gazaan.

- Vuodesta 2003 lähtien Israeliin on ammuttu Gazasta 9 400 rakettia ja kranaattia.

- Pelkästään vuonna 2008 ammuttiin Gazasta Israelin alueelle 3 200 rakettia ja kranaattia.

- Israelin vetäytymisen jälkeen (2005 kesällä) Gazasta on ammuttu 6 500 rakettia ja kranaattia Israelin puolelle.

- Tulitauon aikana (kesäkuu 19 - joulukuu 19, 2008) ammuttiin Gazasta Israelin alueelle 543 rakettia ja kranaattia.

- Israelin puolustusvoimien kohteena ovat 20 000 Hamaksen terroristia, mutta Hamas hakee umpimähkäisiä kohteitaan 750 000 israelilaisen siviilin joukosta.

- Gaza operaation alkamisen jälkeen (27.12.08) on Israelin puolelta avattu rajat 450 avustuskuorma-autolle sekä 10 ambulanssille.

- Israel soitti operaation alkupäivinä 90 000 puhelua palestiinalaisia siviilejä varoittaakseen, on lähettänyt tekstiviestejä, ilmoittanut varoituksia etukäteen radiossa sekä jakanut varoittavia lentolehtisiä välttääkseen siviilivahinkoja Gazan alueella.

- Israelin sotilaat ovat asepuvuissa, Hamas terroristit ovat siviiliasuissa siviilien keskellä.

Niin että kuka hyökkää ja on kenenkä kimpussa?

Kuka tähtää siviileihin ja kuka ei?

Ja kuka haluaa normaalia elämää rauhallisissa oloissa ja kuka ei?

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.
Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.
Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.
Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi."
Psalmi 122:6-9

”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat,
ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat,
ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.”
1 Mooseksen kirja 12:3

Suomen 336:sta kunnasta on 279:stä allekirjoitus sekä 20 muuta että 138 allekirjoitusta 88:ltä eri paikkakunnalta ulkomailta:
www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Israelin_tueksi_adressi_kunnat_1.htm

Paikkakunta  /  Asukaluku  /  Allekirjoittaneiden määrä / Allekirjoittaneiden määrä suhteessa asukaslukuun / Osuus %: na asukasluvusta:
www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Israelin_tueksi_adressi_kunnat_2
Suomen kunnat aakkosjärjestyksessä:
www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Israelin_tueksi_adressi_kunnat_3

Tukiterveisin adressin ensimmäiset allekirjoittajat

Juhani Starczewski
Terttu Starczewski
+358 40 757 3537 (Juhani)
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/

http://www.facebook.com/profile.php?id=578773261
http://jstarczewski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49303-adressi-israelin-tueksi
juhani.starczewski@elisanet.fi

Ps. Ke 9.6.2010 tässä adressissa oli 109. eniten nimiä adressit.com-sivuston 8.129:sta adressista!
Ma 3.1.2011 adressi on 96. suosituin 5.781 nimellään!

Puuttuvat 39 kuntaa:

Maarianhamina 11 139
Närpiö 9 474
Tyrnävä 6 295
Maalahti 5 589
Ylitornio 4 807
Luoto 4 719
Taivalkoski 4 506  
Jomala 3 966
Reisjärvi 3 014
Perho 2 988

Rääkkylä 2 634
Valtimo 2 489
Finström 2 487
Hirvensalmi 2 444
Miehikkälä 2 285
Pertunmaa 1 988
Lumijoki 1 976
Saltvik 1 780
Lemland 1 775
Kannonkoski 1 595

Karijoki 1 537
Ristijärvi 1 519
Kaskinen 1 455
Hammarland 1 454
Merijärvi 1 199
Savukoski 1 181
Sund 1 032
Hailuoto 1 023
Pelkosenniemi 1 020
Eckerö 938

Kustavi 879
Föglö 569
Brändö 511
Geta 457
Vårdö 448
Lumparland 388
Kumlinge 371
Kökar 254
Sottunga 118

gavriblock ajantasatietoa israelista:
http://israblockupdate.blogspot.com/

Kotirintaman keräämien tietojen mukaan vuoden 2011 aikana Gazasta ammuttiin Israeliin 680 kranaattia, rakettia ja ohjusta, eli karkeasti 2 päivää kohti. Ohjuksista 80 oli Grad-tyyppisiä Katjusha ohjuksia. Suurin osa keskittyi jännityksen nousemisen yhteyteen 15 päivän aikana. Kotirintama suunnittelee varoitusjärjestelmän kehittämistä siten, että julkisen ääni-signaalin lisäksi varoituksia annetaan kännyköiden avulla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151460#.TwaV7Fb3vO0
Tule tukemaan ja onnittelemaan Israelia ja Keren Kayemeth LeiIsraelia!
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Israel_64v_KKL_110v.htm

Keren Kajemet Finland ry:n vuosikokous Aika:Tiistai 6.3.2012
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/KKL-vuosikokous_6.2.2012.htm

Israelin suurlähettilään Dan Ashbelin haastattelu 9.12.2011
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Suurlahettilas_Dan_Ashbelin_haastattelu_9.12.2011.htm

Jyväskylän Suomi-Israel -yhdistys ry:n 25-vuotisjuhla netissä:
http://www.areatv.fi/nettiareatv.php?tunnus=25v_juhla

http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/nuolio.gifLähetystösihteeri Yuval Donio-Gideonin haastattelu 15.11.2011
(Radio Jyväskylän haastatteluäänite, osa 1, haastattelijana toimittaja Sami Teppola, kesto 4:51)

http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/nuolio.gifLähetystösihteeri Yuval Donio-Gideonin haastattelu 15.11.2011
(Radio Jyväskylän haastatteluäänite, osa 2, haastattelijana toimittaja Sami Teppola, kesto 6:47)


Juhlapuhe lähetystösihteeri Yuval Donio-Gideon 
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Juhlapuhe_13.11.11._lahetystosihteeri_Yuval_Donio-Gideon.htm
Lähetystösihteeri Yuval Donio-Gideonin haastattelu
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Haastattelu_13.11.11._lahetystosihteeri_Yuval_Donio-Gideon.htm*
Jyväskylän Suomi-Israel -yhdistys ry:n 25-vuotisjuhlavuosi vuosi 2011!

Sinivalkoista taivalta 25 vuotta
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Sinivalkoista_taivalta_25_vuotta.htm
Kuvagalleria 25-vuotisjuhlasta
http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Kuvagalleria_25v.htm

Gilad Shalit vapaaksi! Hatikva (The Hope) - Gilad Shalit still alive / גלעד שליט עדיין בחיים
http://www.youtube.com/watch?v=biQtrQpyJGo

http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Jakamaton_Jerusalem_13.9.2011.htm

http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Rony_Smolar.htm

http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Jouni_Suonsivun_luento.htm

<a href="http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Israel-tukimarssi_10.6.2010.htm" target="_blank" rel="nofollow noopener nor


Juhani Starczewski    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Juhani Starczewski näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…