Loikalan kartano pitää sulkea!!!
Kommentoitu viesti
Titta Vieras |
#45 sosiaali viranomaiset ummistavat tietoisesti silmänsä.21.03.2011 05:49Jos joku perhe olisi rangaissut lasta näin julmasti niin otsikot olisivat ihan toiset. Asialle olisi jo tehty jotain. Vähintäänkin viety lapset"turvaan". Uskomatonta että ihmiset uskovat loikalaan vielä vaikka lainvalvojakaan ei usko kyseiseen hoitoon. Ihminen voi rakastua kidnappaajaansakin ja uskon että näin on käynyt joillekkin loikalan "hoidossa " olleille. Suurin osa nuorista jotka on ilman oikeudenkäyntiä tuomittu loikalaan sossujen antaman tuomion johdosta varmasti ovat olleet järjissään sinne jouduttuaan ja erottaneet hyvän ja pahan vielä toisistaan. Toivottavasti loikala suljettaisiin kokonaan ihmisoikeusrikkomuksien johdosta. |
Vastaukset
Vieras |
#46 Re: sosiaali viranomaiset ummistavat tietoisesti silmänsä.2011-03-29 22:20:22ex-työntekijä Yle kymeenlaakso tänään: heidi rauha toteaa, ettei loikalasta lähdetä enää minnekään. Ei pidä paikaansa. On lähdetty takaisin omaan kotiin sekä myös psykiatriselle osastolle, koska loikalan kartanon oltavat ovat olleet niin järkyttävät! |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
386 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1611 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17915 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
83 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1445 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
883 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1272 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12765 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3578 Luotu: 07.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1435 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
439 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10444 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1015 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
437 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1767 Luotu: 04.05.2024