Pyykkö-museo Kangasalle

Kommentoitu viesti


Vieras

#7 Re: Re: Re: Ihan kommentiksi kommentoijalle #1

10.08.2013 20:39

#6: - Re: Re: Ihan kommentiksi kommentoijalle #1

Herttaista, mutta turhaa "palvelua".

Eivätköhän ne olettamasi erityiskannattajat ihan ITSE osaa luoda adressin, jos katsovat sitä tarvittavan.

Minulla on sellainen tuntemus kustannusten arvioinnin taidosta, että kyllä kuntaorganisaation viranhaltijoilta ja jopa luottamushenkilöiltä laskutaitoa löytyy ja käytännön kokemusta. Jotkut ovat niitäkin asioita ihan opiskelleet!

Kustannusten kohdistumisesta kuntalaisiin kannattaa laskea, millaiseksi määrä muodostuu erilaisilla kunnallisverotuksessa verotettavilla tuloilla. Ei siis pelkästään keskivertokuntaliselle tulevaa "taakkaa". Koska kunnallisveroa nimitetään tasaveroksi (mitä se ei ole ihan tarkalleen ottaen ollut), pienemmillä verotettavaksi jäävillä tuloilla maksetaan vähemmän, suurilla eniten. Tulojakauma on ns. vino jakauma, jota keskiarvo ei ole oikea tunnusluku kuvaamaan. Mediaani on oikeampi. Alakvartiili ja yläkvartiilikin kannattaa ilmoittaa.

Kunnan talousjohtajaa kannattaisi jututtaa. Hän on ollut jo sen verran aikaa Kangasalla, että luulen luvun tulevan ennen kuin hiljahämäläinen on edes kysyä ehtinyt.

 

 

Vastaukset

Deere

#8 Re: Re: Re: Re: Ihan kommentiksi kommentoijalle #1

2013-08-11 18:50:14

#7: - Re: Re: Re: Ihan kommentiksi kommentoijalle #1

Tämän kommentin perusteella voisi olettaa, että vain pienemmällä panoksella kulttuuritalon rahoitukseen osallistuvat kuntalaiset voivat olla vastarannan kiiskiä, kun taas se ylin kvartaali tukee hanketta täysin rinnoin? ;)

Mitä luottamushenkilöiden laskutaitoon ja erityisesti sen opiskeluun tulee, aika harvalla löytyy relevantti tutkinto. En tosin kyllä oletakaan, että ansiotyössä oleva väestö puuhastelisi yökaudet laskelmien parissa, joku saattaa jopa sokeasti uskoa sen, mitä laskelmia päivätyökseen tekevä asiasta sanoo. Lopputulema on tässäkin sama kuin monissa muissa hankkeissa: sigma = N, kikkailkaapa nyt yhtälö, jolla tähän annettuun arvoon päästään.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…