Lähipalvelujen ja lähidemokratian puolesta
Kommentoitu viesti
Noeiramase! |
#311.02.2014 09:17Ilmeisen edistyksellisenä itseään pitävä kommentoija on - juuri niinkuin nimimerkkinsäkin - malliesimerkki siitä, miksi suomessa eletään edelleen antikommunistista aikaa. Aivan kuin Neuvostoliitto edelleen loisi stalinin ajan varjon maamme ylle. Suomessa vasemmistolainen politiikka (ei se periaatteensa myynyt parlamentaarinen vasemmisto/demarit) on päivitetty ajat sitten vastaamaan nykyajan yhteiskunnallisia vaatimuksia ja kansalaisten tarpeita. Ajan olisi jo pitänyt ajaa antikommunismin ohi suomessa ja itse asiassa tämä (antikommunismi)on eräs seikka joka eniten - ja negatiivisesti - vaikuttaa ihmisten tapaan valita ja vaikuttaa äänestymiskäyttäytymiseensä. Tai paremmin jättää vaikuttamatta, koska mikään nykyisistä parlamenttipuolueista ei kykene ajamaan demokraattista, ihmislähtöistä politiikkaa, joten tuntuu ymmärrettävistä syistä yhdentekevältä ketä äänestää. Ympäri eurooppaa on vasemmistolaisuus nousussa. Juuri sen vuoksi, että ihmiset ovat saaneet tarpeekseen markkinajohtoisesta oikeistolaisesta uusliberalismista. Muualla euroopassa kansalaisilla (lukuunottamatta ehkä juuri entisiä varsovan liiton maita) EI ole kannettavaan antikommunistista taakkaa kuten meillä, vaan vasemmistolainen vaihtoehto on varteenotettava vaihtoehto vaikuttaa. Mikäli ihmiset todella ottaisivat selvää mitä esimerkiksi euroopan vasemmisto - ja varsinkin suomessa SKP - ehdottaa, heittäen samalla sen kauhtuneen nationalistisen antikommunistimanttelin päältään, asioihin voitaisiin todellakin saada parannus. Kuinka voi oikeasti olla paha asia se, että pyritään toimimaan ympäristöarvoja kunnioittaen niin, että talous on ihmistä varten eikä päinvastoin. |
Vastaukset
Käännän kylkeä haukotus |
#6 Vasemmisto nostaa päätä Euroopassa2014-02-11 19:07:46Antikommunistien määrä nähdään ensi Euro-vaaleissa. Jostain syystä kommunistit tuntevat olevansa vainon kohde. Sehän kuuluu puolueen profiiliin niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Säälistä ei heitä kuitenkaan äänestetä. Pienten mikropuolueiden voima kapitalismin kääntämiseksi sosialismiksi ja EU:n purkamiseksi ei taida riittää. Epärealistiset ehdotukset vievät pohjan asialliselta keskustelulta-Toiveet ja utopiat ovat tervetulleita. Konkreettiset aivoitukset tuntuvat puuttuvan kovakalloisten tovereiden ajatuselimistä !
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1041 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2050 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
488 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18232 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1979 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
126 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1327 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
715 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024