puolitetaan kansanedustajien palkat
Kommentoitu viesti
Vieras |
#317.02.2014 13:22Palkkojen puolitus tai sitten kaikki kansanedustajat ja ministerit saisivat vain sen verran palkkaa, mitä he saisivat siviiliammatissaan. |
Vastaukset
Älytöntä touhua |
#27 Re:2014-02-23 21:17:58Tietysti väkilukuun nähden voisi puolittaa koko eduskunnan, maksimissaan 100 tyyppiä sinne ja siinäkin olisi liikaa porukkaa sähläämässä, kun ei näytä homma onnistuvan vaikka siellä vuosi tolkulla muka istutaan ja painellaan nappuloita. Miten 5 miljoonan passiivinen kansa ikinä tarvitsee kahtasataa kansanedustajaa avustajineen, ministerineen, asiantuntijoineen, ministeriöineen jne, kun vielä pitää maksaa niistäkin, jotka touhuavat EU:ssa.Hirveää rahanhaaskausta ja helmiä sioille. Sikahan on hyvä eläin, valitettavasti joutuu tahtomattaan sika parka tämän sanonnan sijaiskärsijäksi. Meillä on ihan liikaa hyödytöntä ja turhaa porukkaa valtion viroissa, sieltä on varaa leikata enemmän kuin kunnalliselta puolelta. Ylimääräiset pomot ja päällepäsmärit pois niin valtion talouskin kohenee silmissä. Samoin valtiojohtoisten yritysten pomoilta ylimääräiset bonukset pois. Jos ei ole pätevä hoitamaan töitään kuukausi palkalla, niin varmasti tilalle löytyy halukkaita, joille riittää 200 000 vuodessa. Se mitä Soten puolella rahaa käytetään perustoimeentuloon on pisara meressä verrattuna mitä valtion turhille virkamiehille, laiskoille kansanedustajille ja yritysjohtajille maksetaan. Pitäisi panna rakenteet uusiksi ja lopettaa tuo rikkaiden -muka korvaamattomien tyyppien- paapominen.
|
a |
#174 Re:2014-03-28 16:49:04Silloin suuri osa saisi enemmän palkkaa kuin nyt... |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
539 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
294 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
261 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18307 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2027 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1086 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2098 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
143 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
715 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6440 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
57 Luotu: 20.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10514 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
42 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
731 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1065 Luotu: 04.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024