Kokoomuspuolue lakkautettava
Kommentoitu viesti
Järki käteen jätkä. |
#24 Kokoomuslainen. Are you stupid or liar?23.08.2014 13:12
-Henkilöpalvonta. Sitähän juuri on Kokoomuksen keulakuvana ja kiiltokuvapoikana hääräävän poliittisen broilerin palvonta. Twiittaa ja vouhottaa ympäriinsä mutta missä pääministerille kuuluvien asioiden osaaminen?
-Velaksi ei voi jatkuvasti elää kuten sanoitkin. Joten siksi valtion olisikin huolehdittava ettei tuottavaa omaisuutta jatkuvasti hävitetä pilkkahinnalla ulkomaisten sijoittajien rahasammoiksi. Mieti vaikkapa Digitaa? Ja palvelujen puolella taas katso mikä rahareikä valtionkassasta veroparatiiseihin on mm. yksityinen terveydenhuolto.
-Se että suurituloisten ansiot ovat viime vuosikymmeninä jopa monisatakertaistuneet, ei hyödytä maatamme. Suurituloisia suosiva ja pienituloisia sortava kehitys vie ostovoimaa juurikin niiltä, joiden ostovoima taas kaikkein parhaiten hyödyttäisi mm. palvelualoja, sekä loisi oikeita, kysyntään perustuvia työpaikkoja. Miljonäärin lisäraha ei lähde samalla tavalla kiertoon. Ns. valumaefekti, alunperin tihkumisefekti, todistettiin höpöjutuksi jo 1800-luvulla Amerikassa, jolloin rikkaat yrittivät sillä huijata kansaa.
-Työn hinnastakin sinun kannattaisi etsiä hieman muuta tietoa kuin kokoomuslaisessa/EK propagandassa levitettävä "työntekijän ahneus" hokema. Oletko vaikkapa miettinyt miksi saksalainen autotehdas Mercedes teettää autojaan myös Suomessa? Vaikka olemme Kiinaa kalliinpi, niin olemme huomattavasti mm. Ruotsia ja Saksaa halvempi maa työn hinnassa. Muutoinkin EU:n kilpailukykyisimpiä, vaikka meille koitettiin kokkareiden taholta muuta valehdella.
Kokoomusta ihailevassa kirjoituksessasi oli niin monta virhettä ja valhetta että niiden kaikkien korjaamiseen ei nyt aika riitä. Mutta oikastaan nyt vielä esim. se väitteesi että kokkareet olisivat työnantajan puolella. Eivät ole. Globaalin suurpäoman ja pörssipelureiden puolella ovat. Siinä ei paljon suomalaisen yrittäjän tai kotimarkkinoiden etu paina kun kokkare räveltää Brysselissä menemään. |
Vastaukset
Vieras |
#60 Re: Kokoomuslainen. Are you stupid or liar?2014-09-15 21:01:38#24: Järki käteen jätkä. - Kokoomuslainen. Are you stupid or liar? niin monta virhettä ja valhetta että niiden kaikkien korjaamiseen ei nyt aika riitä Nillittämiseen tuntuu kuitenkin aina aikaa riittävän. Ehkä niitä "valheita" ei sittenkään ole niin paljon? Ehkä sinä olekin se valehtelija? |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
539 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
294 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
257 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18300 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2025 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1086 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2097 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
141 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
715 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6439 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
56 Luotu: 20.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10513 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
730 Luotu: 27.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
42 Luotu: 19.05.2024