Arvokas vanhuus. Ei raision Kerttulakodin sulkemiselle!
Kommentoitu viesti
pettynyt |
#2 Re:11.10.2014 16:18Nämä vanhukset asuvat tässä vanhainkodissa koska eivät mitenkään pärjää enää omillaan. Tietenkin olisi ihanteellista, että jokainen ihminen saisi elää elämänsä loppuun asti ilman sen suurempia vaivoja ja poislähtö tapahtuisi ennen kuin mieli on kuollut ja keho niin väsynyt ettei edes sängyssä kääntyminen tapahdu omasta toimesta. Mutta fakta on se, ettei näin ole. Vaikka tämä kyseinen vanhainkoti suljettaisiin, ei tule tapahtumaan mitään laitoksista luopumista, sillä näitä vanhuksia, jotka tarvitsevat ympärivuorokautistahoitoa tulee aina olemaan. Nämä tämän kyseisen laitoksen vanhukset tullaan luultavasti suurin osa sijoittamaan yksityisiin vanhainkoteihin. Tämän vanhainkodin sulkemista tulisi vastustaa sillä se on koti monelle kymmenelle ja työpaikka melkein yhtä monelle. Kaupungilla ei ole tarjota näille työntekijöille töitä vaikka niin ehkä lehdissä onkin annettu ymmärtää. Tässä kyseisessä vanhainkodissa vanhuksista todella välitetään ja hoito on hyvää. Sen sulkeminen aiheuttaa tarpeettoman suuren elämänmuutoksen monelle vanhalle ihmiselle sekä monelle työntekijälle jotka kaupunki jättää melkolailla tyhjänpäälle ilman työpaikkaa näin lyhyellä varoitusajalla. Tämän asian takana on raha eikä suinkaan kaunis ajatus laitoshoidosta luopumisesta. |
Vastaukset
Joona Arola |
#3 Re: Re:2014-10-12 14:57:38Tuo teksti olisi pitänyt olla Adressin esittelyssä, eikä kommenttiosiossa. Vastustan vanhainkotien lakkauttamista, mutta vähän vaikea allekirjoittaa sellaista adressia, jonka taustoista ei tiedä yhtään mitään. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
538 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
281 Luotu: 21.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18295 Luotu: 25.04.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
243 Luotu: 20.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2023 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1084 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2093 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
712 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6438 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10513 Luotu: 13.12.2020
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
50 Luotu: 20.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1065 Luotu: 04.05.2024