Ei lukukausimaksuehdotukselle!
Kommentoitu viesti
Realisti |
#19 Otsikko12.11.2014 08:44Poliitikkojen ja yritysten kannalta pitäisi ottaa pää pois hanurista ja keskittyä työpaikkojen tekemiseen ja kannustaa myös kv-opiskelijoita yrittäjyyteen. Nykyisten oleskelulupapituuksien ja muiden pohjalta osa joutuu valmistumisensa jälkeen lähtemään Suomesta vaikka haluaisivat jäädä. Onneksi noin 50% jää töihin ja n 70% haluaisi jäädä.
tässä keskustelussa halutaan tarkoituksenomaisesti unohtaa fakta että lukukausimaksuja on kokeiltu ja seurauksena ei ole ollut senttiäkään hyötyä kouluille tai valtiolle tai opiskelijoille. Byrokratia on kasvanut ja hallintokulut vievät enemmän rahaa kuin tuovat. Vielä useammin unohdetaan että kv-opiskelija maksaa elämisestään ja oleskelustaan tässä maassa jo vuosittain jonka lisäksi heillä täytyy tilillä olla summa x rahaa jotta oleskelulupa säilyy. Tutkimuksien mukaan opiskelija tuo noin 200 000 euron nettohyödyn. Voin antaa teille laskutkin jotka osoittavat maksujen typeryyden vaikka maksujen jälkeen 100% opiskelijoista jäisi Suomeen mikä ei tietenkään tapahdu. |
Vastaukset
Vieras |
#22 Re: Otsikko2014-11-14 14:02:25"Poliitikkojen ja yritysten kannalta pitäisi ottaa pää pois hanurista ja keskittyä työpaikkojen tekemiseen ja kannustaa myös kv-opiskelijoita yrittäjyyteen. Nykyisten oleskelulupapituuksien ja muiden pohjalta osa joutuu valmistumisensa jälkeen lähtemään Suomesta vaikka haluaisivat jäädä. Onneksi noin 50% jää töihin ja n 70% haluaisi jäädä. tässä keskustelussa halutaan tarkoituksenomaisesti unohtaa fakta että lukukausimaksuja on kokeiltu ja seurauksena ei ole ollut senttiäkään hyötyä kouluille tai valtiolle tai opiskelijoille. Byrokratia on kasvanut ja hallintokulut vievät enemmän rahaa kuin tuovat. Vielä useammin unohdetaan että kv-opiskelija maksaa elämisestään ja oleskelustaan tässä maassa jo vuosittain jonka lisäksi heillä täytyy tilillä olla summa x rahaa jotta oleskelulupa säilyy. Tutkimuksien mukaan opiskelija tuo noin 200 000 euron nettohyödyn. Voin antaa teille laskutkin jotka osoittavat maksujen typeryyden vaikka maksujen jälkeen 100% opiskelijoista jäisi Suomeen mikä ei tietenkään tapahdu."
Harvinaisen hyvä kommentti! |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
533 Luotu: 15.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1073 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18287 Luotu: 25.04.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2083 Luotu: 05.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
250 Luotu: 21.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2018 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
230 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
709 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6437 Luotu: 29.11.2023
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10512 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
500 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1341 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12835 Luotu: 15.07.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
53 Luotu: 17.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024