Oman lapsen kuolema on kamala asia, varmasti yksi suurimmista suruista, joita vanhempi voi kokea. Mutta luonnotonta se ei ole, päinvastoin pikemminkin. Jos eläisimme luonnollisessa ympäristössämme jollaisessa ihminen on kehittynyt elämään, niin lapsikuolleisuus olisi korkea, kuten myös syntyvyys.Tilanne on tämä nykyäänkin kehitysmaissa ja luonnossa elävien villieläinten keskuudessa.

Kuolemasta pääsee yli, suru lievenee ajan kanssa. Myös silloin kun kyseessä on oman lapsen kuolema. Jos näin ei käy, on omassa mielenterveydessä jotain vikaa. Muistaminen on normaalia, mutta jatkuva suru ei. Elämää pitää katsoa eteenpäin eikä jäädä murehtimaan mennyttä ja piehtaroimaan surussa.

Ystävältäni kuoli 3 kk:n ikäinen, vammaisena syntynyt tyttö noin 5 vuotta sitten. Ystävä on vieläkin tapahtuneesta niin masentunut, ettei esim. pysty normaaliin päivätyöhön, eikä hoitamaan kahta muuta lastaan kotona (nyt äitiyslomalla vauvan kanssa ja vanhempi lapsi päiväkodissa, kun ei jaksa hoitaa). Meidän ulkopuolisten silmissä olisi aika päästää surusta irti ja jatkaa elämää kahden terveen ja suloisen pienokaisen kanssa, mutta hän ei kykene. Oma ymmärrys alkaa olla hieman lopussa tätä ystävääni ja hänen jatkuvaa suruaan kohtaan. Muistaminen ja jatkuva suru ovat eri asioita!

#11: Iera - Luonnotonta?

onko sinusta luonnotonta jos lapsi, tai yleensä ihminen kuolee kolarissa tai vastaavassa? kuolemasta päsee toki yli, mutta ei ikinä puutttuvasta henkilöstä... kaikki lievenee ajan kanssa, mutta ikinä ei unohdu... muistat sen aina loppu elämäsi, jos et muista niin silloin on omassa mielenterveydessä vikaa... ilmeisesti et ole itse menettänyt omaa jälkeläistä, eli et ymmärrä tilannetta. onneksesi on näin. varmasti ajattelet samaa esim. äitienpäivästä tai isänpäivästä, ihan turha... kyllä meillä suretaan koko suvun ja koko kylän voimista että on joku menettänyt lapsen... se on luonnotonta, jos lapsi kuolee ennen vanhuuttaan...

#11: Iera - Luonnotonta?

Entäpä jos kokeilisit auttaa ystävääsi ja kertoisit hänestä jollekkin psykologille tai jollekkin muulle? jos ei oikeasti jaksa eteenpäin niin kannattaisi varmaan jutella ammattilaisen kanssa ja jos tarve vaatii niin kokeilla lääkitystä.

#11: Iera - Luonnotonta?

Masennus on sellainen sairaus, että siihen voi sairastua ilman, että siihen on mitään varsinaista näkyvää selvää syytä. Heillekin annetaan oikeus siihen tilaan. Mutta sureville asetetaan jotenkin kai suuremmat odotukset. Ikäänkuin sureminen on suorittamista ja suoriutumista. Jos ihminen voi masentua ilman syytä, eikö ole aika päivänselvää, että ihminen voi masentua lapsensa menetettyään. On totta, että pitkittynyt suru voi olla merkki surun komplisoitumisesta, johon tarvitaan ammattilaisen apua.  Kuten saattaa olla ystäväsi tapauksessa. Suru lamaa aina alkuvaiheessa, mutta toimintakyky palaa vähitellen. Itsellä on tapana sanoa, ettei lapsen menetyksen surusta pääse koskaan yli. Mutta suru muuttaa onneksi muotoaan ja sen kanssa oppii elämään. Mutta se on mukana lopun elämää.

#11: Iera - Luonnotonta?

 Suru kestää kullakin aikansa. Uskon että ystäväsi ei vain ole oikealla tapaa päässyt käsittelemään surua. Sururyhmät tuntuvat tahtovan ylläpitää lastensa elämää, vaikka he ovat kuolleet. Irtipäästäminen omasta lapsesta (vaikkemme ketään omista) on varmasti haastavin tehtävä ihmisen elämässä. Kuoli lapsi tai pysyi hengissä. Monille vanhemmille lapsi on oman elämän jatke. Uskon että moni jolla suru jatkuu vuodesta toiseen, oikeasti sureekin jotain omasta lapsuudestaan. Itkee kerrankin luvalla jotain, jota ei uskaltanut koskaan itkeä niille joille itku kuuluisi. Vaikeita kysymyksiä ja jokainen oikeastaan vasta itse sisällään tietää vastauksen.

#11: Iera - Luonnotonta?

Ulkopuolisten on aika hemmetin helppoa sanoa, miten pitkään kuuluisi surra jne. Perheenjäsenen kuolemasta ei pääse koskaan yli, se kulkee aina mukana. Itse olen menettänyt siskon vuosia sitten, mutta ei ulkopuoliset ymmärrä sitä miten vieläkin voi tuntua pahalta. Toki pitää muistaa se, että elämä jatkuu kaikesta kamaluudesta huolimatta, mutta kyllä rakkaan ihmisen menettäneille pitäisi antaa oikeus surra vielä vuosiakin sen jälkeen. Mutta ei läheisen kuoleman aiheuttamaa tuskaa voi ymmärtää jos sitä ei ole itse kokenut.

#11: Iera - Luonnotonta?

Aivan oikein. Jatkuva suru ja muistaminen ovat eri asioita. Mutta, jos ihminen masentuu, niin auttaako käskeminen tai se, että nyt jo pitäisi parantua -ajattelu ja puhuminen. Ei kait ihminen masennukselleen mitään voi. Se on aivan sama, kuin sanoisin sinull: "Mikset mene ja paranna tätä läheistä ihmistä". Se, mitä kenenkin aivoissa tapahtuu tai on tapahtumatta, on sellaista, mille me emme voi mitään. Mutta toivon, että lakkaat arvostelemasta tätä naista, sillä sinä et voi tietää, miten paha olo hänellä on, koska et tosiaankaan näe hänen sisälleen. Ainoa asia; minkä voit tehdä, on se, että kysyt, mitä apua voit hänelle mahdollisesti antaa. Ei kukaan ole rakastamatta muita lapsiaan oman lapsen menetyksen jälkeen tahallaan. Ihminen ei aina vain voi pahalle ololleen mitään.

#11: Iera - Luonnotonta?

Onko sinulta kuollut lapsi ? Et voi tietää miltä toisesta tuntuu jos et ole sitä itse kokenut. Sinä et voi sanoa mikä on luonnotonta ja mikä ei.....