Näpit irti Rastilasta!
Kommentoitu viesti
Jorma |
#14 Leirintäalueen siirtäminen voisi säästää Meri-Rastilan rantametsän27.06.2016 09:29Rastilan osayleiskaavassa Meri-Rastilan rantametsään on suunniteltu asuinkortteleita 2000 asukkaalle. Alue on korkea kallioharjanne, jossa sijaitsee mm. Litorinameren rantamuodostelma, ns. pirunpelto. Metsässä on asukkaiden ahkerasti käyttämiä ulkoilureittejä ja hiihtolatuja. Metroaseman ympäristön tiivistäminen on sinänsä perusteltua ja kestävän kehittämisen mukaista, se koskee kaikkia vanhoja asemia Mellunmäestä Kulosaareen. Rastilassa sen voi kuitenkin tehdä kaatamatta käytännössä yhtään puuta, suuri osa asuinkortteleista on mahdollista sijoittaa nykyisen asuntovaunualueen paikalle. Rastilan kartano ympäristöineen ja rantametsä voidaan ja tulee toki säilyttää, muita luontoarvoja alueella ei ole. Leirintä on mahdollisimman tehotonta maankäyttöä metroaseman vieressä, tehottomampaa olisi ehkä vain golfkenttä. Alueella on varsinaista toimintaa muutamana kesäkuukautena, suurimman osan vuotta se palvelee lähinnä asuntovaunujen talvisäilytystä. Leirintäalueen nykysijainti on epätarkoituksenmukainen, se on jäänyt korkean Rastilankallion ja raskaasti liikennöidyn Vuotien väliin. Vuosaaren asukkaat eivät itse hyödy aidatusta leirintäalueesta millään tavalla. Leirinalueen kapasiteetti on sesonkiaikaan täynnä eikä laajennusmahdollisuutta ole. Alue joudutaan joka tapauksessa joidenkin vuosien päästä siirtämään väljempiin maisemiin, kaksi erillistä leirintäaluetta tuskin tulee kysymykseen. Liikuntavirasto saattaa pitää sijaintia hyvänä kun kesäturistit pääsevät ilman vaihtoa metrolla keskustaan. Kuitenkin oleellisempaa on tuhannen uuden asukkaan päivittäiset työ- ja asiointimatkat. Paradoksaalisesti juuri metroaseman läheisyys, joka on etu leirintäalueen asiakkaille, on juuri se syy jonka vuoksi se kannattaa siirtää muualle. Korvaava tontti on löydettävissä esim. Östersundomin liitosalueelta jonne on suunniteltu metroyhteyttä. Rannoilla on Natura-alueita mutta sinne on suunniteltu myös venesatamia, uimarantoja ja rantapuistoja, Talosaaressa sijaitsee ratsutila. Näiden yhteydessä on ihanteellinen paikka leirintäalueelle. Sen voi sijoittaa lähelle merta parin kilometrin päähän suunnitellusta Salmenkallion metroasemasta. Aluksi liityntäliikenne Itäkeskukseen järjestyy luontevasti. Sitä paitsi karavaanarit ja perheet liikkuvat yleensä – autolla! Leirintäalueen nykyinen tontti on kaupungin omistuksessa ja toimintaa hoitaa Liikuntavirasto. Siirto on täysin kaupungin omassa päätösvallassa. Uuden leirintäalueen perustamiskustannukset olisivat murto-osa tontin myynnistä saataviin tuloihin, kaupungille siirto olisi joka tapauksessa tuottava toimi. Kaupungin kasvaessa ja maankäytön tehostuessa pääkaupunkiseudulla joudutaan usein siirtämään ns. ”väärässä” paikassa sijaitsevia toimintoja, viimeksi mm. Jätkäsaaren satama. Espoossa ollaan siirtämässä kaksikin urheilukeskusta tulevien metroasemien tieltä, niihin on investoitu enemmän kuin Rastilan leirintäalueeseen. Leirintäalueen siirtäminen olisi ns. WIN-WIN-WIN-ratkaisu, josta kaikki osapuolet hyötyisivät. Retkeilijät saisivat paremman, merellisen alueen, Meri-Rastilan asukkaat säilyttäisivät lähimetsänsä ja tarvittavat kerrosalat voidaan sijoittaa metroaseman viereen. |
Vastaukset
leirintäalue parvekkeen alla |
#23 Re: Leirintäalueen siirtäminen voisi säästää Meri-Rastilan rantametsän2016-07-02 11:31:51#14: Jorma - Leirintäalueen siirtäminen voisi säästää Meri-Rastilan rantametsän Se ei pidä paikkaansa, että leirintäalue olisi talvella vain asuntovaunujen säilytyspaikka. Alueella asuu talvella vaunuissa paljon Hesassa töitä tekeviä keikkatyöläisiä , joiden vakituinen koti on muualla. Joten metroaseman läheisyys on tärkeä. Olen asunut alueen vieressä kuusi vuotta ja seurannut asiaa, joten ei ole mikään mutu tuntumalla kerrottu. Muutenkin olen sitä mieltä, ettei Vuosaaresta saa tehdä slummia, eikä rakentaa umpeen. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2048 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
475 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18228 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1975 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
685 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6428 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024