Adressi kunnanvaltuutettu Olli-Pekka Hynösen erottamiseksi
Kommentoitu viesti
Vieras |
#327.08.2016 17:591970-luvulla oli tapana ainakin jossakin päin Suomea rangaista kyyditettäviä liiallisuuksiin menevästä suunsoitosta kuljettajaa kohtaan ja muusta vastaavasta huonosta käytöksestä jättämällä kyydistä kesken matkan (noin 3 kilometriä ennen), mutta silloin olivat kyseessä isommat koululaiset, jotka olivat ylemmillä luokilla ja pahasuisia. Näin eksymisen vaaraa ei ollut kenelläkään ja rangaistus tuntui meistä kävelemään joutuneista oikeutetulta. Itsekin jouduin kävelemään kerran 3 kilometriä, kun kaikki laitettiin loppumatkaksi kävelylle ja koululaisauto pyörsi takaisin paluumatkalle. Jokunen oppilas käyttäytyi tosi rumasti, mutta kaikki saimme kävelyrangaistuksen. Pidin sitä rangaistusta kaikesta huolimatta täysin oikeutettuna, vaikka en itse ollut syyllistynyt mihinkään. Tämä ei tapahtunut Hausjärvellä. En ota kantaa itse adressiin, koska en ole hausjärveläisiä. |
Vastaukset
yksi adhd+autismilapsen äiti |
#5 Re:2016-08-27 18:22:34Kyse on erityistarpeisista lapsista. Miten jätät esim autismioireisen, adhd-lapsen tai näkövammaisen kyydistä syyllistymättä heitteillejättöön? Moniin fyysisiin sairauksiin liittyy haastavaa käytöstä. Jokaisen erityislasten kanssa töitä tekevän tulee tietää se alalle ryhtyessään. Ajatuksena on oppia sosiaalista käytöstä kanssakäymisessä.
Luojan kiitos ajat ovat muuttuneet. 70-luvulla ei tiedetty monista terveydellisistä ongelmista juuri mitään- erityistarpeista lasta pidettiin tyhmänä tai kamalana. Ja tästä pitkälti johtuivat myös lisääntyneet ongelmat. Nykyään osataan kuntouttaa. Ja sen kuntoutuksen kulmakivi on joku ihan muu kuin haukkuminen idiootiksi. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2034 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1026 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18200 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
455 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1959 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
674 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1321 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12812 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
114 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6421 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
764 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10499 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
699 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024