Vastustamme oikeuden päätöstä palauttaa amerikanbulldoggi, sitä parvekkeelta roikottaneelle omistaja
Kommentoitu viesti
Jani Malmberg Vieras |
#99 Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan.28.10.2010 11:01Luuletteko te ihmiset, että oikeuslaitoksissa on ammattitaidottomia ihmisiä töissä? Asiahan on näin että tässäkin tapauksessa on monta näkökohtaa mietittävä ennenkuin tehdään minkäänlaisia johtopäätöksiä. Koiran roikottaminen on sinällään paha teko ja se on verrattavissa eläinrääkkäykseen. Koiran kurittaminen on kyllä joissain tapauksissa hyvinkin sallittava käyttäytymismalli ja varsinkin tiettyjen rotujen kohdalla kun ei saada koiraa alistumaan muilla keinoilla. Koiran palauttaminen omistajalle oli oikea päätös, sillä koiran paikka on omistajansa rinnalla ja uskon, että omistaja miettii tekojensa seurauksia. Omistajalla on oikeus päättää mitä koiralleen tekee. Ulkopuolisten tahojen ei tule puuttua toisen omaisuuteen. Jos omistaja päättää esimerkiksi, että koira ei ole hänenlaisensa niin hän saa sen ampua ja lopettaa. Tämä on arkipäivää pohjoisessa ja muuallakin. Se pitää vain hyväksyä, että omistaja päättää mitä koiralle tekee? Kukaan ei toivo kiduttamista kenellekään ja maalaisjärki pitää olla mukana kun hoidetaan eläimiä. Teille kaikille minä haluan sanoa, että kenellekään ei kuulu omistajan ja koiran erottaminen toisistaan. Jättäkää mies rauhaan!!! |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#106 Re: Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan.2010-10-28 11:11:48#99: Jani Malmberg - Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan. Kyllä siellä on myös ammattitaidottomia ja välinpitämättömiä ihmisiä töissä, niinkuin muuallakin. Eivät hekään mitään yli-ihmisiä ole. |
Suodatin Vieras |
#113 Tekijä on tuomittu2010-10-28 11:24:30#99: Jani Malmberg - Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan. Tuomion perusteella (siis sen mitä olen lehdestä, en oikeuden päätöksestä lukenut) koira on kokenut tarpeetonta kärsimystä. Täällä kuitenkin puhutaan kuin tekijä olisi luistanut kuin koira veräjästä ja halutaan unohtaa että kaveri sai vankeustuomion. Tiedä sitten kuinka paljon henkilön uhkailu vaikutti tuomioon, mutta kova rangaistus on tullut joka tapauksessa. Tuollaiset "itse liekaan roikkumaan" ajattelijat voinevat hankkiutua sellaisiin maihin, jossa ihmisten ruumiillinen kurittaminen vastaa yleistä käsitystä oikeudesta. |
Mari Vieras |
#145 läRe: Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan.2010-10-28 12:16:47#99: Jani Malmberg - Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan.
Oli ammattitaidottomia tai ei, niin tunteita ja järkeä niillä ei ainakaan näytä olevan. Eläinrääkkäys (ja tämä ei todellakaan ole mitään muuta) on rangaistava teko. Piste. Ei mitään koiraa, ei mitään rotua kouluteta rankaisemalla/kurittamalla! Koiran paikka on siellä, missä sitä kohdellaan kuten lemmikkieläintä kuuluukin kohdella. Eli ei todellakaan tämän idiootin luona. Omistajan paikka sen sijaan olisi vankilassa. Missäköhän se sun maalaisjärki mahtoi olla, kun viestisi kirjoitit? Luojan kiitos, löytyy vielä ihmisiä jotka ovat myös heikompien puolella ja valmiita hakemaan koiran pois vaikka väkisin. |
Vieras Vieras |
#216 Re: Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan.2010-10-28 14:42:02#99: Jani Malmberg - Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan. Jani Malmberg, jokainen saa päättää mitä tekee esim. autolleen. Nyt puhutaan elävästä olennosta, joka on ihmisen armoilla. Sen puolella tulisi olla Suomen lain. Lain tulee puoustaa heikommassa asemassa olevaa. Olen äärettömän pettynyt ja menettänyt uskoni Suomen oikeuslaitokseen. Asummeko todella sivistyneessä valtiossa? |
Kaisa Vieras |
#571 Re: Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan.2010-10-29 11:28:14#99: Jani Malmberg - Oikeuslaitos tekee päätöksen ja miettii tarkkaan. Koiran palauttaminen omistajalleen on paitsi väärin koiraa kohtaan niin myös vaarallista tuolle miehelle, joka ei kaikesta päätellen tunne rotua eikä osaa kouluttaa mitään koiraa.
"Koira raateli isäntäänsä" -otsikkoa odotellen... |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
493 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18235 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1984 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2053 Luotu: 05.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
718 Luotu: 27.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1043 Luotu: 12.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
688 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
9 Luotu: 19.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1061 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
488 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1329 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
620 Luotu: 07.05.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
379 Luotu: 14.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12818 Luotu: 15.07.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1128 Luotu: 03.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1477 Luotu: 29.04.2024