Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä
Kommentoitu viesti
Ilkka Kapraali Vieras |
#8 Vaaleissa valtakirja bisnesajattelulle19.11.2010 15:03Äänestämällä palvelujen yksityistämistä ajavia puolueita torniolaiset antoivat uusliberalistiselle bisnesajattelulle vahvan valtakirjan viimeksi kaksi vuotta sitten kunnallisvaaleissa, heidän joukossaan monet nyt työpaikkansa menettävät ensihoitaja-sairaankuljettajatkin. Kilpailutustyöryhmässä ainoana esitin sairaankuljetuksen hoitamista kaupungin omana toimintana. Työryhmän enemmistön esityksestä SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA sitten PÄÄTTI kilpailuttaa homman. Kilpailutusta kannatti lautakunnassa myös Gunnar Kourilehto, joka ensihoitajien mielenosoituksessa yritti sysätä syyn muiden niskoille. Vähän huvittaa, kun nyt ne, jotka ovat voimakkaimmin ajaneet yksityistämislinjaa, vaahtoavat tässä asiassa kunnallisen palvelun puolesta. Hommassa paistaa selvä selityksen maku, että "kyllähän mie oikeastaan olin oman toiminnan kannalla, mutta kun parusturvajohtaja ja muut virkamiehet johtivat minua harhaan ja veivät kuin pässiä narussa". Tuollainen on suorastaan raukkamaista vastuunpakoilua ja selittelyä. Eipä sillä, pässi kyllä onkin sellainen luottamushenkilö, joka ei käytä omaa järkeään vaan tekee niin kuin muut tahtovat. |
Vastaukset
Matti Suopajärvi Vieras |
#16 Ilkalle (Vaaleissa valtakirja bisnesajattelulle)2010-11-19 20:30:27Ilkka Kapraali:
"Äänestämällä palvelujen yksityistämistä ajavia puolueita torniolaiset antoivat uusliberalistiselle bisnesajattelulle vahvan valtakirjan viimeksi kaksi vuotta sitten kunnallisvaaleissa, heidän joukossaan monet nyt työpaikkansa menettävät ensihoitaja-sairaankuljettajatkin." Tuota...Suomessahan on vaalisalaisuus, ethän sie oo voinu käyä kurkkimassa mitä kukakin meistä on äänestäny:) Ja toinen kohta, ollaksemme ihan tarkkoja Gunnar Kourilehto esitti asian jättämistä pöydälle mutta vasta soster.kokouksessa 2.9.2010: http://212.50.147.150/d5web/kokous/KOKOUS-1310-4.HTM kysyttävää?, m |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1636 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1238 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17932 Luotu: 25.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1277 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
925 Luotu: 07.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
589 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
568 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
445 Luotu: 12.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
441 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
439 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1769 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
728 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1017 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1438 Luotu: 29.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12770 Luotu: 15.07.2023
Valojen yöt Haminaan 2024
156 Luotu: 13.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6338 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1118 Luotu: 03.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.