Irtisanoutuminen Hurtigin kaltoinkohtelusta

Kommentoitu viesti


Vieras

#1

27.04.2012 22:38

Sanoudun irti myös tutkimuksen tieteellisyyden vähättelystä, jota on esitetty sillä perusteella, että Hurtig on julkisuudessa puolustanut hyväksikäytön uhreja.

Vastaukset

Fellow70

#39 Re:

2012-04-30 14:55:22

#1: -  

 Johanna Hurtigin työtä tutkijana ei kenenkään ole syytä vähätellä. Sen sijaan hänen ottamansa rooli julkisuuden henkilönä, poseeraaminen naistenlehdissä ja paistattelu julkisuudessa tullaan varmasti historian valossa arvioimaan uudelleen. Ihmettelen, ettei kukaan lastensuojelun ja terveydenhuollon ammattilainen ole julkisesti tukenut tutkijan julkisuuskampanjaa. Sen sijaan on kuulunut ääniä, joissa on kyseenalaistettu mitä hyötyä tästä mediajulkisuudesta lopulta on uhreille, joista ollaan huolissaan. Häpeän kanssa kamppailevan uhrin kynnys hakeutua apuun saattaa jopa nousta kun asioita skandalisoidaan ja nostetaan valtataistelun välineeksi. Tässä debatissa pedofilian uhreista näyttää lopulta tulevan välineitä omien uudistuspyrkimysten läpiviemiseen uskonnollisessa liikkeessä. Historia tulee antamaan tästä oman arvionsa ja tuomionsa. Kuka siis hyväksikäytti ja ketä?


Vieras

#63 Re:

2012-04-30 17:54:33


Vieras

#112 Kati

2012-05-02 10:38:47

Kiitos Johannalle, että olet lasten sosiaalityön tutkija, ja olet suojelemassa nuoria ja lapsia seksuaalisen hyväksikäyttäjiltä, se on erittäin hyvä asia.  Kannattaisi taistella nuorten ja lasten seksuaalisia hyväksikäyttäjiä vastaan edelleen, elikkä sinulla on oikeus puolustaa hyväksikäytön uhreja.  Älä välitä mistä on puhuttu, esim. adressin allekirjoittaneita, jotka ovat sinun puolesta, elikkä he ovat irtisanoneet myös siitä tutkimuksestanne.   Onnea Johannalle, jota minä haluaisin tukea eteenpäin niin kuin jaksaisit.  Minullakin on ongelmaa joskus muutamien vanhoillislestadiolaisten kanssa...#1: -Mielestäni uskovaisille miehille (puhujille, lähisukulaisille,...) ei sovi tehdä salaa nuorten ja lasten hyväksikäyttäjiä, se on vakavin rikos ja syntiä. Toivoisin uhrien puolestaan, että uskovaisten miesten on pakko lopettaa seksuaalisen hyväksikäytön, niin heidän pitäisi ottaa huomiota uhreja ja kuunnella...

 

Raikulipoika

#309 Re: Raikulipoika

2012-05-21 13:18:46

#1: -

Adressiin (elämänkirjaan) nimen laittajat laittakaa myös kirjoitus miten teitä on kohdeltu kaltoin.

Onko jotain mustia pilkkuja jäänyt Elämän varrelta. Kuka löi, missä, miten, sanoiko joku jotenki

joskus väärin, onko teillä itsellä pielessä, mikä mieltä painaa yms. Sylkäskö joku kenties joskus naamaan.

Vai oksensiko joku kenkään. Heittikö joku kivellä päähän, minkä kokosella. Nakkeliko joku käpyjä takaraivoon. Pyyhkäskö joku basepaperilla naamaan. Ujuttiko joku kenties 22 millisen kiintolenkkiavaimen pakoputkeesi.Olisi kiva lueskella. Osanottoni.