Suopotkupallon MM-kisat säilytettävä Hyrynsalmen Vuorisuolla
Kommentoitu viesti
Matti Mulari Suomussalmi |
#125.10.2006 16:57Erittäin hyvä ja kannatettava adressi. Nyt täytyy kaikkien kuntien ja ennen kaikkea Kainuun kuntien olla solidaarisia Hyrynsalmelle, etteivät ne lähde kisojen siirto-operaatioon mukaan oman kuntansa alueelle. Jos kunta lähtee tähän mukaan esimerkikis Sotkamo, täytyy se julistaa pannaan ja panna eristykseen kaikista hankkeista eikä muiden kuntie pidä olla missään tekekisissä sellaisen lkunnan kanssa. Sotkamo on jo kalastellut Hyrynsalmelta pois Erätulet. Nyt pitää panna jo pannaan Erätulilla käynti ja vedota metsästäjiin, että he eivät osallstu tänä vuonna erätulille Sotkamossa . Itsde en ainakaan osallistu. Samalla tavalla tulee menetellä suopotkukilpailijoiden ja katsojien, etteivät ne osallistu ko tapahtumaan (Sotkamossa) , jos ne sinne siirretään. Nyt on vedottva myös sponsoreihin ja jos ne uhmaavat vettoomusta, niin tällaiset tuoteet asettava kaikilla kuluttajilla boikottiin. Nyt kannattaisi liittyä Greenpeacen tai muiden vasttavien järjestöjen kanssa boikotin ja saarron järjestämiseen, mikäli todella kisat siirretään muualle (Sotkamoon). Sotkamossa on jo liikaakin tapahtumia ja viläkö se alkaa aktiiviesti "ryöstää" pinelta Hyrynsalmelta sen kesätäahtuman joka siellä on kehitelty |
Vastaukset
moro |
#17 Re:2014-05-27 08:32:54 |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Suopotkupallon MM-kisat säilytettävä Hyrynsalmen Vuorisuolla" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
142 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
526 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18263 Luotu: 25.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
36 Luotu: 19.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1065 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2066 Luotu: 05.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
134 Luotu: 16.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
202 Luotu: 16.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12825 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
383 Luotu: 14.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3602 Luotu: 07.11.2023
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.