Suopotkupallon MM-kisat säilytettävä Hyrynsalmen Vuorisuolla
Suopotkupallon MM-kisat on järjestetty jo useiden vuosien ajan Kainuussa, Hyrynsalmen kunnassa, legendaarisella Vuorisuolla. Tapahtuma on kerännyt vuosi toisensa jälkeen satoja joukkueita nauttimaan ainutlaatuisesta ilmapiiristä ja Kainuun korpimaisemista.
Suopotkupallotapahtuman merkitys alueen elinkeinoille on myös huomattava. Hyrynsalmen kunnan ja lähikuntien yrittäjät saavat viikonlopputapahtuman aikana piristysruiskeen liikevaihtoonsa, joten tällaisten tapahtumien säilyttäminen pienillä paikkakunnilla on todella merkittävää.
Kaikkia tapahtumia ei tarvitse eikä pidä viedä pois suuremmille areenoille, esim. Vuokattiin, paikkaan jossa ei ole enää mitään aitoa. Vain katuvaloja ja tekopirteyttä!
Suuri osa suopotkupallokisojen hengestä ja ilmapiiristä syntyy, kun ihmiset kerääntyvät keskelle "ei mitään"!
Haluan tähän adressiin kaikkien niiden nimet, jotka toivovat tapahtuman säilyvän edelleen legendaarisella Vuorisuolla Hyrynsalmen kunnassa.
Sinikka Konttila Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Yle Radio 1 muutokset peruttava
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
2015 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
2032 Luotu: 15.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
712 Luotu: 22.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
608 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
416 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1650 Luotu: 11.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
946 Luotu: 13.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
278 Luotu: 23.10.2025
Länkipohjan palvelutalo aiotaan lakkauttaa, me allekirjoittameet vaadimme, että Keski-Suomen hyvinvointialue turvaa ikäihmisten inhimillisen loppuelämän ja hoidon lähellä omaisiaan.
218 Luotu: 25.10.2025
Eteläisen alueen koulu tulee rakentaa esityksen 2b mukaisesti Niittylahden koulun paikalle ja varhaiskasvatusyksiköt Niittylahdenrantaan ja Reijolan yhteisötalon taakse
177 Luotu: 24.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
670 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
168 Luotu: 21.10.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
228 Luotu: 14.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
684 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2743 Luotu: 05.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
129 Luotu: 20.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
103 Luotu: 20.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6478 Luotu: 22.09.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4471 Luotu: 22.09.2025