Avoin kirje Kärkölän päättäjille

Avoin kirje Kärkölän päättäjille

Tällä kirjeellä haluamme vedota kärköläläisiin päättäjiin, jotta he ymmärtäisivät olla tekemättä koko kuntaa koskevia harkitsemattomia päätöksiä.

Sivistystoimi esitti yllättäen lautakunnalle Lappilan koulun lakkauttamista. Sivistystoimi esitti, että Lappilan koulun lakkauttamisesta saavutetaan säästöä. Ko säästö on kuitenkin vain laskennallinen, jos sitäkään. Lautakunta hylkäsi viisaasti ehdotuksen ja velvoitti viranhaltijat yhdessä suunnittelemaan perusopetuksen järjestämisen niin, että vastaava säästö löytyy.

Koko sivistystoimen toimiala tulisi asettaa avoimeen tarkasteluun. Tällöin tulee verrata kaikkia yksiköitä yhdessä, erikseen sekä suhteessa toisiinsa. On todella lyhytnäköistä tehdä kouluverkkoa koskevia päätöksiä vain kiinteistölaskennallisin perustein. Lappilan koulun lakkauttaminen vaikeuttaisi mm. opetuksen järjestämistä Vuokkoharjun koulussa ja vaikuttaisi siten satojen lasten ja perheiden elämään.

Sivistystoimi on saanut toimeksiannon. Päätöksiä valmistellaan virka-miestyöryhmissä sekä mitä ilmeisemmin myös muissa kokoonpanoissa, jopa salassa ja asianosaisia kuulematta. Asioita tuodaan lautakuntien ja muiden päätettäväksi lyhyellä harkinta-ajalla; liitteitä ja muuta päätöksentekoon vaikuttavaa aineistoa tuodaan vasta kokouksen aikana. Te vastuulliset päättäjät olette ennenkin ymmärtäneet vetäytyä järjettömistä ehdotuksista. Esitys Lappilan koulun lakkauttamisesta on nyt sellainen.

Kärkölä tarvitsee kaikkia alakoulujaan. Ympäristökunnat ovat muuttovoittoisia ja myös Kärkölällä on nyt parantuneiden liikenneyhteyksien myötä kasvun edellytykset. Kärkölä on vetovoimainen nimenomaan pienten kyläkoulujensa ansiosta. Yhden koulun lakkauttaminen tosin hävittää kaksi turvallista kyläkoulua; siihen jäljelle jäävään muodostetaan isot ryhmäkoot ja kyläkoulun edut menetetään. Jos nyt ei Kärkölässä uskota kunnan kasvuun, ei sitä pidä odottaa koulun lakkauttamisen jälkeenkään.

Koulun lakkauttaminen on asia, joka vaikuttaa jokaisen kuntalaisen elämään. Säästö, jolla sivistystoimi perustelee esityksensä, tuhlaantuu lisäkuljetuksiin hetkessä. Sivistystoimen säästökohteeksi joutuvat seuraavaksi kirkonkylän remontoitava alakoulu, sitten lukio. Kylät näivettyvät ja väki suhteellisesti vanhenee. Palvelut vähenevät.

Valtuutetut ovat yli puolue rajojen luvanneet edistää kunnan kasvua ja kehitystä, turvata palvelut kylissä ja taata mahdollisuuden elää ja kasvaa Kärkölässä, myös syrjäkylillä. Me luotamme vastuullisiin kärköläläisiin ja siihen, että esitys Lappilan koulun lakkauttamiseksi kaatuu.


Mari Niinistö
Matti-Jussi Partanen
Virpi Vesa
Jukka Virolainen
Annikki Tirkkonen
Riitta Ruohisto