Kaarinalisä säilytettävä

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kaarinalisä säilytettävä.

Henrik Kosonen

#26 Nyt katsotaan ketkä ajavat kaupunkilaisten etua!

22.09.2012 18:20

Me Kaarinan sosiaalidemokraatit olemme tehneet päätöksemme, että tulemme ajamaan meille tärkeää ja meidän aloitteesta syntynyttä Kaarina-lisää. Toivottavasti saamme mahdollisimman monta muuta ryhmää taaksemme, jotta Kaarina-lisä pysyy viellä budjetissa. Nyt myös kannattaa jokaisen katsoa mitä kaikkea puolueet lupailevat ja mitä he kuitenkin ovat tekemässä budjettivalmisteluissa!!

T: Henrik Kosonen sdp
www.henrikkosonen.com
Kotiäiti

#27 Äänestämällä voi vaikuttaa

26.09.2012 13:13

Sdp saa ääneni jos kannatatte Kaarina-lisää.

Vieras

#28

26.09.2012 14:09

kaarinalisän lopettaminen näin nopeasti ei ole oikein.
Monet perheethän tekevät suunnitelmia vuosiksi eteenpäin.
Esimerkiksi minun oli tarkoitus olla kotona kunnes puolivuotiaani
täyttää kolme, mutta lopettamisen myötä suunitelmat menevät kyllä
uusiksi ja kuormitamme kahdella lisälapsella jo ennestäänkin
ylitsepursuilevaa kultanummenpäiväkodin aluetta.Eli eikö olisi reilua
jatkaa kuntalisää vielä yksi valtuustokausi,niin että perheet ehtisivät
reakoida.
Äiti

#29 Lasten vuoksi - mielenilmaus Kaarina-lisän säilyttämisen puolesta

27.09.2012 22:16

Lasten vuoksi - mielenilmaus Kaarina-lisän säilyttämisen puolesta

Maanantaina 22.10.2012 klo 17-18

Lautakunnankatu 4 (Kaupungin virastotaloa vastapäätä)

Kaarinan kaupunginjohtaja ehdottaa Kaarina-lisän lopettamista vuoden 2013 alusta. Lisä mahdollistaa Kaarinassa pienten lasten kotihoidon monessa perheessä ja tältä osin vaikuttaa suurelta osin myös kaupungin päivähoitopaikkojen jonoihin. Mielenilmaukseen toivomme mahdollisimman paljon osallistujia, jotta pienten lasten puolesta näkyvä huolemme menee perille myös kaupungin päättäjille.

Tilaisuudessa luovutetaan adressi Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle.

Liity myös avoimeen facebook-tapahtumaan, jotta saat ajankohtaisen tiedon tapahtumasta.

Kutsu mukaasi kaikki äidit, isät, isovanhemmat ja muut ketä huoli lisän lopettamisesta koskettaa. Kaikkien panos on ensiarvoisen tärkeää!

Henrik Kosonen

#30 Re: Lasten vuoksi - mielenilmaus Kaarina-lisän säilyttämisen puolesta

28.09.2012 06:44

#29: Äiti - Lasten vuoksi - mielenilmaus Kaarina-lisän säilyttämisen puolesta

Saisko suoran facebook linkin tänne, jota voisi jakaa ja mihin voisi liittyä. Minä ainakin olen ehdottomasti mukana perheeni kanssa!!

WWW.HENRIKKOSONEN.COM

Iiris Tassila

#31 Re: Re: Lasten vuoksi - mielenilmaus Kaarina-lisän säilyttämisen puolesta

28.09.2012 13:52

Henrik Kosonen

#32 Re: Re: Re: Lasten vuoksi - mielenilmaus Kaarina-lisän säilyttämisen puolesta

28.09.2012 16:28

Janne Aso, Ps-kaupunginvaltuutettu

#33 Perussuomalaiset kannattavat kuntien kotihoidon tukia

28.09.2012 19:26

Perussuomalaiset valtakunnallisessa kuntavaaliohjelmassaan ajavat Kaarina-lisän kaltaisia kotihoidon tukia kaikkiin kuntiin. Vastustamme Kaarina-lisän lakkauttamista ja haluamme perheille valinnan vapauden lasten hoitamiseen.

Kaarinan Seudun Perussuomalaiset
Mari Saario

#34 Päätöksiin voi vaikuttaa!

01.10.2012 10:58

Kiitoksia aktiiveille, tämän listan kerääminen on hieno juttu.

Lisää tarvitsisi kehittää myös sillä tavalla, että monikkoperheet saisivat kuntalisän molemmista kaksosista, nyt se ei ole mahdollista (selvitin asiaa erään äidin pyynnöstä tuossa taannoin). Ensinalkuun systeemissä oli myös sellainen bugi, että lisää ei saanut, jos vanhempi lapsi oli päivähoidossa kuntoutuksellisista syistä, esim. dysfasian vuoksi. Se valuvika sentään saatiin korjatuksi, kun asiaan törmännyt vanhempi otti yhteyttä. Joten kyllä päätöksentekoon voi vaikuttaa, kun on aktiivisesti yhteydessä päättäjiin.

Puolsin Kaarinalisää aikoinaan jo 2009 ja kirjoitin silloin blogitekstin, jonka kaivoin nyt esille ja päivitin. Paras ja edullisin tulos saadaan, kun systeemi joustaa perheiden tarpeiden mukaan eikä päinvastoin.

Blogitekstini päivähoidosta ja kotihoidosta ja mikä olisi paras järjestelmä: http://www.marisaario.net/?p=848
Mari Saario

#35 Vihreät puoltavat Kaarina-lisää edelleen

01.10.2012 11:05

Kaarinan vihreä valtuustoryhmä oli aktiivinen vuonna 2009, jotta lisä saatiin budjettiin. Vihreät tulevat tukemaan asiaa jatkossakin.

Tein silloin ohjelistan vanhaan blogiini, miten voi vaikuttaa Kaarina-lisän puolesta. Lista on edelleen ajankohtainen: http://marisaario.livejournal.com/37394.html

Jos jotakuta kiinnostaa historia, voi innostuneita tunnelmiani vuodelta 2009 lisän käyttöönottopäätäksen jälkeen lukea niinikään vanhasta blogistani: http://marisaario.livejournal.com/33016.html

Terveisin Mari Saario, vihreiden valtuustoryhmän sihteeri ja kaupunginhallituksen jäsen
Kolmen pienen äiti

#36 Kustannuksista

03.10.2012 10:46

Miksi kukaan ei Kaarina-lisän poistamisen "säästöjä" laskiessaan pohdi/laske, paljonko kunnalle maksaa se, että useat näistä lapsista sekä myös heidän sisaruksensa laitetaan lisän poistamisen jälkeen kunnalliseen päivähoitoon? Päivähoitohan maksaa kaupungille monin verroin enemmän kuin mitä vanhemmat siitä hoitomaksuina maksavat.

Jos näitä kustannuksia laskettaisiin/arvioitaisiin edes varovaisella arviolla, huomattaisiin nopeasti, että Kaarina-lisä ei ole kaupungille pelkkä imagokysymys vaan TALOUDELLISESTI ERITTÄIN KANNATTAVA VAIHTOEHTO. Juuri siksihän se on edelleen käytössä myös hyvin monissa muissa lähikunnissa.

Kaarina-lisä vähentää lasten sekä myös heidän sisarustensa päivähoidon tarvetta ja näin ollen myös kustannuksia, kun lapset hoidetaan kotona. Kaarina-lisän maksamisen ehtonahan on, että myös lasten alle kouluikäiet sisarukset hoidetaan kotona eivätkä he ole ns. "virikepäivähoidossa" ja vie paikkaa joltakulta muulta hoitoa tarvitsevalta.

Ainakin itselläni tämä vaikuttaa ratkaisevasti tulevin vuosien suunnitelmiin. Jos Kaarina-lisä säilytetään, olen äitiysvapaani jälkeen riemulla kotona 2 vuotta kolmen alle kouluikäisen lapsemme kanssa. Jos taas lisää ei jatkossa ole tai se pienenee, ovat kaikki nämä kolme lasta tulevana syksynä päivähoidossa, vanhemmat töissä ja kaikilla paha olla.
Puolesta

#37 Re: Päivähoidon tehokkuus parempi säästökohde

03.10.2012 10:48

#17: Antti - Päivähoidon tehokkuus parempi säästökohde

JUURI NÄIN. Kiitos asiallisesta kommentista! Vielä kun päättäjätkin ymmärtäisivät samat laskelmat!

Ihmettelen

#38 Miten näin typerää voidaan edes ehdottaa?

04.10.2012 14:26

Olen ollut ylpeä kaarinalainen, enkä ainoastaan Kaarina-lisän vuoksi, joka mahdollistaa minunkin kotona olemisen. Käsittämättömän lyhytnäköistä kuvitella, että lisän lakkautus toisi säästöjä. Meidän perheestä lähtee 2 lasta päivähoitoon välittömästi, jos Kaarina-lisä poistuu, ei ole yksinkertaisesti varaa jäädä pelkällä kotihoidontuella kotiin. Tosin eipä sitten ole lapsiperheellä paljon intressejä jäädä Kaarinaankaan, vaan taidetaan lähteä asumaan lähemmäs työpaikkojamme, naapurikuntaan.
Tapsa

#39 Kaarinalisää pitäisi korottaa

08.10.2012 11:24

Muutimme Turusta Kaarinaan reilu 2 vuotta sitten, ja yksi tärkeä syy oli juuri tuo Kaarinalisä. Uskon, ettemme ole ainoita, tämä varmasti tuo ja juurruttaa paljon parhaassa veronmaksuiässä olevia nuoria perheitä Kaarinaan.

Kaarinalisä se on meilläkin mahdollistanut, että vaimo hoitaa 1v poikaa kotona. Seuraava tuleva veronmaksaja Kaarinaan syntyy joulukuun alussa :) Nyt meidän taloudessa Kaarinalisä juuri ja juuri mahdollistaa hoitamisen kotona vaimolle. Kun hinnat koko ajan nousevat, niin painetta tietysti tulee enemmän työelämään siirtymiselle koko ajan lisän kanssakin. Emme haluaisi pistää ensi vuonna kahta lastamme päivähoitoon.

Kaarinalisän pitäisi olla suurempi kuin 200e, sehän tuo hirmuisesti säästöjä kunnalle. Ehdotan nostoa 250 euroonvuoden 2013 alusta alkaen. Ken poliitikko tällaisen lupaa, saa ääneni.
onkohan tätä harkittu...?

#40 Miten

15.10.2012 22:15

moni kotiäiti on muuten työtön....? Voiko olla että usealla perheellä lähtee monta lasta hoitoon ja sitten äiti kirjautuu työttömäksi...itsellä loppuu ensi vuonna äitiysloma ja sitten on kolme lasta kotona....pitäiskö he mennä hoitoon ja itse olisin sit työtön sen jälkeen, upeaa säästämistä kaupungille! Nouseekohan Kaarinan työttömyysprosentti jos kaarinalisälle käy huonosti....?

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

17.10.2012 11:15


Penni

#42 Päiväkodeissa jo nyt täyttä

17.10.2012 19:27

Laitoin äskettäin hoitopaikkahakemuksen kahdesta lapsestamme. Tällä hetkellä hoidan heitä kotona Kaarina-lisän turvin. Hoidon tarve alkaa helmikuussa. Minulle kerrottiin että Piikkiön päiväkodit ovat aivan täynnä. Mistä paikat jos Kaarina-lisä lakkautetaan?
Tuleva työtön

#43 Suunnitelmat tehty vuosiksi eteenpäin

19.10.2012 16:10

Kohtuutonta lakkauttaa kuntalisä näin lyhyellä varoitusajalla. Itse olen anonut ja saanut virkavapaata työstäni siihen asti että nuorimmainen on 3-vuotias eli vielä pariksi vuodeksi eteenpäin, jonne saakka oli tarkoitus elellä kotihoidontuella ja suurenmoisella kuntalisällä. Eli jos kuntalisä lopetetaan, on pakko lähteä töihin ja lasten päiväkotiin, vaan mistä sitä töitä saa kun olen anonut virkavapaata, joka työnantajan vaatimuksesta oli anottava kerralla niin pitkäksi ajaksi kuin meinaa kotona olla. Kuntalisän poisto tuntuu kohtuuttomalta iskulta vasten lapsiperheiden kasvoja.
Kahden lapsen äiti

#44 Terveisiä kunnan päättäjille

19.10.2012 23:12

Olen asunut paria vuotta lukuunottamatta koko ikäni Kaarinassa. Nyt ostimme perheellemme talon naapurikunnasta ja kunnan valintaan valintaan vaikutti suurelta osin kaarina-lisän poisto/vähennys suunnitelmat. Kaarina lähettää tällaisella politiikalla sellaisen kuvan, ettei pienten lasten edusta välitetä, eikä kunnassa osata ilmeisesti laskea, sillä kuntalisän poisto tulee kalliimmaksi kunnalle kuin sen säilyttäminen. Nyt muutamme sellaiseen kuntaan, jossa nykyisiä ja tulevia veronmaksajia ilmeisesti arvostetaan enemmän.

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

20.11.2012 09:56


Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

26.12.2012 10:41