Helsingin joukkoliikenteen heikentäminen
Sammonkatulainen |
/ #231 Vihdoinkin25.02.2013 19:16Vuosikausia alueella on odoteltu pyörätietä Mecklulle, onneksi asialle vihdoin ollaan tekemässä jotain! On naurettavaa, että päättäjät ja alueen asukkaat ovat nurisematta tyytyneet autoilijoiden terroriin ja jatkuvaan järkevien liikkumismuotojen systemaattiseen aliarvioimiseen ja hankaloittamiseen. Pyöräilyn ja joukkoliikenteen edistämiseksi ja sujuvoittamiseksi voitaisiin todellakin tehdä joskus jotain. Mitäs sitten kun lapio otetaan kauniiseen käteen ja asioita aletaan edistää? Noh, esiin rynnii muutama kovaääninen räksyttäjä oma etu hienoiksi iskulauseiksi väritettynä lippuna joukkojen edellä liehumassa. Taas ollaan siinä tilanteessa, että edistyksen eteen säntäävät kaupunginosayhdistysten pystyynkuolleet jäärät pönkittämään omaa egoaan ja pitämään kiinni kymmeniä vuosia vanhoista arvoistaan. Ihan oikeasti, kuka kärsii siitä että pysäkki siirtyy 100 metriä kauemmaksi? Tietenkään mikään suunnitelma ei ole aukoton ja poliittiset päätökset ovat aina kompromisseja. Kaikki eivät voi voittaa, mutta onko oikein että koko kaupungin julkisen liikenteen verkon uudistukset paikka toisensa jälkeen jumitetaan systemaattisella aggressiivisella vastarinnalla niiden ihmisten taholta jotka kulloisessakin muutospaikassa joutuvat tinkimään pienen siivun henkilökohtaisista eduistaan? Sinä, joka tämän adressin olet aluille pannut ja aktiivisesti ajanut tämänkin katuosuuden peruskorjauksen jarruttamista monessa eri mediassa, voisit kerrankin ajatella jotain muutakin kuin itseäsi. Kuinka paljon tällaiseen juntturointiin menee kaupungin varoja? Oletko ihan varma että oma egosi ja itsetuntosi kasvoi niin paljon, että tämä kaikki on ollut meidän muiden ja kaupungin poliitikkojen ja virkamiesten kärsimän vaivan ja ylimääräisen työn arvoista? Sietäisit hävetä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Helsingin joukkoliikenteen heikentäminen" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18165 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
96 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10489 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.