Lempäälän Rauhanyhdistyksen tutkintaa jatkettava
Rivijäsen. |
/ #17 Rakkauden neuvo!07.04.2013 08:27Haluan rakkaudella sanoa teille kaikille sydämestään uskoville sisarille ja veljille tämän, ettei kannata lähtee kaikkeen mukaan, mitä julkisuudessa meistä uskovaisista panetellaan. Uskon, että monet ovat kirjoittaneet adressin tietämättä sen kummemmin tämän Lempäälän tapauksen taustoista. Itse Lempääläisenä tiedän tilanteen varsin hyvin ja se kaikki, mitä tästä tapauksesta on julkisuudessa puhuttu, ei vastaa aina täysin todellisuutta. Tässä tilanteessa on tainnut kärpäsestä tulla härkänen. Ja mua ihmetyttää sangen suuresti se, miksi tähänkin halutaan olla vetämässä SRK mukaan. Ihan, kuin se olisi joku meidän vanhoillislestadiolaisten eräänlainen Paavin istuin. On totta, että Lempäälässä on tapahtunut vääryyttä, mutta eiköhän sitä tapahdu valitettavasti kaikkialla, missä on ihmisiä. Me ollaan kaksiosaisia. Haluamme olla korjaamassa vikoja ja erheitä evankeliumilla. Mutta että lähtee median kautta hakemaan itselleen oikeutta, ollaan ja pahasti hakoteillä :(. Rukoilen tälle "kiusatulle" oikeanlaista ymmärrystä. En halua olla tuomitsemassa häntä epäuskoiseksi, mutta sen verran voin sanoa, että hän ei ole lähtenyt hakemaan itselleen oikeutta Kristuksen mielellä. Toivon runsasta siunausta tälle kiusatulle ja toivon, että oikeus löytyy muuta kautta, kuin tämän ajan virkakoneiston kautta. Tottakai, jos on tapahtunut lakiin kirjoitettuja rikoksia, niin niistä on kärsittävä niille määrätty rangaistus. Itse kuitenkin vähääkään asiaa paremmin tietävänä tiedän,että tässä tapauksessa ei niin ole käynyt. Tai jos onkin, niin sille asetettu rangaistus on niin pieni, ettei siihen kannata tuhlata yhtään verorahojamme. Nimittäin rangaistus voi olla korkeintaan vain huomautus. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Lempäälän Rauhanyhdistyksen tutkintaa jatkettava" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1952 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
910 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18075 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1153 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
458 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
644 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
290 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1795 Luotu: 04.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
159 Luotu: 15.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12793 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
463 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6376 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1029 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
602 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1455 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.