Yöjuna takaisin
Jaakko Hujanen Kajaani |
/ #5 Yöjunaliikenne13.11.2007 21:21Mielestäni Joensuu yöjunakysymys kannattaa liittää myös Kainuun ongelmalliseen tilanteeseen. Kajaanista on lähtenyt iät ja ajat 3 päiväjunaa sekä 1 yöjuna Helsinkiin. Näin 2.9.2006 saakka. Jotkut kommentoivat yöjunakampanjaa sanoen, että "mitäs ette matkustaneet yöjunilla". Jos edes kaikki adressien allekirjoittajat käyttäisivät yöjunaa... Siis jotkut uskovat siihen, mitä VR sanoo. Onko se totuus, kun VR ei kykene esittämään yöjunan matkustajamääriä vetoamalla liikesalaisuuteen? Mitään salattavaa monopoliasemassa olevalla valtionyhtiöllä ei pitäisi olla. Kemijärveläiset onnistuivat taistossaan. VR:n henkilöliikenteen johtaja oli A-talkin haastattelussa. Hän esitti yleisölle sellaisen tiedon, että Rovaniemeltä Kemijärvelle ei yöjunaliikennettä voida jatkaa, koska kyseiselle reitille tulee uudet kaksikerroksiset vaunut ja nämä vaunut vaativat sähköveturin. Totuus on kuitenkin, että yksi Dr16-sarjan dieselveturi olisi kyennyt tuottamaan sähköä riittävästi muutamalle Kemijärvelle vietävälle vaunulle. Osa vaunuista olisi voitu jättää Rovaniemelle. Lisäksi Dr16-sarjan vetureita on vapautunut Kainuun radoilta, kun kyseisen dieselveturisarjan tilalle on tullut sähköveturit. Dr16-sarjaa suunniteltiin siirrettäväksi järjestelytehtäviin mm. Kouvolaan, mutta on todettu, että se ei sovi tällaiseen käyttöön. Siispä Kemijärven ongelma olisi ratkennut dieselveturivalinnalla. Mutta jääräpäinen VR... No, nyt rakennetaan Kemijärveä varten aggregaattivaunua. - Se, mitä tällä tahdon sanoa, on, että VR yritti naruttaa kansaa. Kemijärven liikenne olisi voitu järjestää alusta alkaen. Kuinka voimme siis luottaa, että yöjuna-asioissa olisi oltu rehellisiä? Totesin alussa Kainuusta Helsinkiin lähteneiden junien määrä. Nyt päiväjunia on 6 ja lisäksi 1 syöttöjuna Oulusta länsirataa Helsinkiin menevään yöjunaan. Matkustajamäärät ovat nousseet VR:n mukaan. Mutta niin ovat nousseet myös kustannukset. Nuo 6 päiväjunaa eivät kulje täysinä. Tappiot siirrettiin päiväjuniin, vaikka matkustajamäärät nousivat. Lisäksi Pendolino, joka lähtee klo 04.00 Kajaanista, lähtee tyhjänä. On väärin, että VR harhauttaa kainuulaisia sanomalla, että matkustajamäärät ovat kasvaneet. Muistutetaan, että tyytymättömyyskin on kasvanut. Ihmiset eivät vain jaksa loppuun asti pitää asiasta mekkalaa. Entinen järjestelmä oli erinomainen. Joensuusta Pieksämäen kautta Turkuun kulkenut yöjuna kohtasi Kainuusta Helsinkiin menevän yöjunan Pieksämäellä. Näin oli sekä Joensuusta että Kajaanista yhteys niin Helsinkiin kuin Jyväskylään, Tampereelle ja Turun satamaan. Nyt Kainuusta ei oikein pääse aamulla Turusta Tukholmaan lähteville laivoille. Pendolino on liian myöhään Helsingissä ajatellen koulutusta tai työpäivää perillä. Lisäksi jos juna lähtee klo 04.00, se tarkoittaa, että sinä yönä ei nukuta. Millään tavalla siis Kainuun osalta ei Pendolino voi korvata yöjunaa. Entäs kustannukset? Kajaanissa on nyt konnarit töissä yön, kun Helsingistä saapuva Pendolino otetaan vastaan ja laitetaan taas matkakuntoon takaisin. Eli yötyöt eivät kadonneet eikä sitä kautta tullut VR:lle säästöä palkkakustannuksissa. Totuus on, että kyse on nyt arvovallasta. VR:n arvovallan on vaikea perääntyä arvovaltasyistä ja samoin oli Kemijärven kohdalla. Mikä vielä pahinta? Liikenneministeriö on sitoutunut tukemaan kannattamatonta päiväjunaliikennettä seuraavat kaksikymmentä vuotta. Miksi? Ei me haluttu päiväjunia. VR tilasi uusia päivä IC-junavaunuja Otanmäeltä sillä perusteella, että kannattamatonta päiväjunaliikennettä tuetaan. Liikenneministeriö kohdisti rahat väärin eikä kansalaisia kuunneltu. VR:llä oli optio myös toiseen satsiin uusia makuuvaunuja, mutta se jätti sen käyttämättä. Yleensä olen aina ollut vastaan sitä ajatusta, että kiskoilla olisi muita operaattoreita kuin VR, mutta nyt on mieli muuttunut ja tämä kaikki johtuu VR:n häikäilemättömyydestä monopoliasemassa. VR:llä oli suunnaton kiire romuttaa vanhoja makuuvaunuja, jotta niitä ei kukaan ehdi vaatia takaisin käyttöön. http://monster.goodmood.net/Messut/Video?flashmediaserver_cid=90012&catalog_offset=0&catalog_sort_keys=title&catalog_sort_direction=0 (Tuolla videolla VR mainitsee 4 arvoa, mutta asiakkaita ei kyllä kuunnella!) Korostan, että VR piilottaa päiväjuniin siirretyt tappiot yöjunaliikenteen lakkauttamisesta siten, että se puhuu matkustajamäärien kasvusta. Mutta kulut ovat tarjonnan lisääntyessä kasvaneet samassa suhteessa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Yöjuna takaisin" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2035 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1029 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
456 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1962 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1321 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
765 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
701 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.