INARIN SYRJÄKYLIEN VIESTILIIKENNEYHTEYDET & taistelu jatkuu ja sen etenemistä voi seurata osoitteess
Jan-Eerik Paadar Adressin tekijä |
/ #6 Kansanedustaja Janne Seurujärven kirjallinen kysymys05.12.2007 17:04Seuraavanlaisen kirjallisen kysymyksen viestintäministerille on osoittanut Lapin kansanedustaja Janne Seurujärvi. KIRJALLINEN KYSYMYS Laajakaista- ja matkapuhelinyhteydet taajama-alueiden ulkopuolella harvaan asutuilla alueilla Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelman mukaan hallitus on sitoutunut varmistamaan monipuolisten ja korkealaatuisten viestintäpalveluiden saatavuuden koko maassa edistäen verkkojen kehitystä myös julkisin varoin alueilla, jonne ei synny kaupallista tarjontaa. Suomessa muun muassa Lapissa on yhä useita harvaan asuttuja alueita, joissa laajakaistan käyttäminen ei ole mahdollista ja matkapuhelinverkossa on katvealueita. Laajakaista- ja matkapuhelinyhteyksissä on kyse ihmisten tasa-arvosta, turvallisuudesta ja elinkeinotoiminnan harjoittamisen kannalta välttämättömästä infrastruktuurista. Tuon esiin yhtenä tapausesimerkkinä Hihnavaaran alueen Savukoskella, missä on noin 15 taloutta. Asutus on noin 8 kilometriä Savukosken kuntakeskuksesta ja juuri kupariverkon käyttöalueen ulkopuolella. Alueen asukkaiden kysellessä laajakaistayhteyksistä vastaus on ollut, että palvelun ulottaminen sinne ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa. Vaarat alueen ympärillä asettavat haasteen langattomien palveluiden tarjoamiselle. Samasta syystä matkapuhelinkaan ei toimi luotettavasti. Vastaavanlaisia tapausesimerkkejä löytyy myös monilta muilta alueilta maakunnasta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo toimia, jotta korkealaatuiset viestintäpalvelut tulisivat hallitusohjelman mukaisesti jokaisen suomalaisen käyttöön asuinpaikasta riippumatta? Onko julkisten varojen kohdentamisesta palveluiden saatavuuden turvaamiseksi tehty jo linjauksia koskien tilanteita, joissa markkinat eivät toteuta tarjontaa? Onko ministeriössä asetettu aikataulutavoitetta, jolloin edellä kuvatut viestintäpalvelut tulee olla kaikkien suomalaisten ulottuvilla? Helsingissä 4. päivänä joulukuuta 2007 Janne Seurujärvi /kesk |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "INARIN SYRJÄKYLIEN VIESTILIIKENNEYHTEYDET & taistelu jatkuu ja sen etenemistä voi seurata osoitteess" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1033 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2042 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18214 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
466 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1972 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
681 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1324 Luotu: 06.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6426 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12814 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10504 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
710 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.