auto_alv_palautettava

Arto Kivelä
Adressin tekijä

/ #1 Laittakaa viestiä adressista eteenpäin omia verkostojanne myöten

26.07.2013 10:35

Linkittäkää tämä adressisivu kaikille tutuillenne. Rahallista vahinkoa kärsineitä on ainakin 30 tuhatta, joten he allekirjoittavat varmasti jos saavat tiedon adressista. Lisäksi kaikki muutkin Suomen kansalaiset ovat kärsineet siten että luottamus virkakoneiston toimivuuteen horjuu tällaisen toiminnan seurauksena. Uskon tämän vuoksi myös muiden kuin verovahinkoa kärsineiden tukevan adressia, koska he ymmärtävät, että he voivat olla kärsijöinä seuraavassa tapauksessa. Verojen maksamisen ymmärrämme kaikki. Tässä on kuitenkin kysymys yhteisten sääntöjen noudattamisesta. Muutaman yksittäisen virkamiehen arvovallan säilyttämisen vuoksi on nyt syntynyt liian suuri lasku. Viisainta olisi nyt viimeistään hyväksyä tosiasiat, myöntää tehdyt virheet ja ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin. Jos ei Tulli sitä ymmärrä niin Valtiovarainministeriön pitäisi ymmärtää.