Hätähuuto Salon synnytysten puolesta!
p |
/ #17 Lastenosastoa tarvitaan19.09.2013 20:18Synnytysosastosta puhutaan paljon, koska sitä tarvitsee niin moni perhe. Synnyttämässä käydään kuitenkin muutaman kerran elämän aikana ja yleensä ei edes tarvitse viipyä kauaa. On tietysti surullista jos tämäkin palvelu Salosta viedään. Mutta pitkäaikaissairaan äitinä olen huolissani lastenosaston siirtymisestä. Kun osastojaksot ovat useita viikkoja pitkiä, useita kertoja vuodessa, on käsittämätöntä, että palvelu siirretään Turkuun. Muu elämä ei voi pysähtyä lapsen sairastaessa, joten päivittäinen ajaminen työpäivän jälkeen Turkuun ja takaisin on kohtuutonta. Lisäksi myös mummien, kummien yms. vierailut todennäköisesti vähentyvät, kun ei voi vain pistäytyä osastolla ohi mennessään... Lisäksi ajomatkaan kuluva aika on suoraan pois ajasta, jonka lapsen luona osastolla voi viettää. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17762 Luotu: 25.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1221 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1218 Luotu: 08.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1182 Luotu: 05.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
834 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1741 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
682 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
995 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
571 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
483 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
415 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
398 Luotu: 08.05.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1105 Luotu: 03.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1405 Luotu: 29.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
213 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12714 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
637 Luotu: 27.04.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
270 Luotu: 04.05.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024