Nastarenkaiden kieltäminen
säästöissä syy |
/ #24 Nastoista syntipukki28.10.2013 06:25Helppohan se on urista nastoja syyttää, mutta todellisuudessa urautumiseen on paljon muitakin syitä kuin nastat. Totuus on kuitenkin se, että tienpidosta on leikattu, tai vähintään annettu inflaation syödä varoja jo vuosikymmenet. Korjausvelkaa on kasvatettu suurinpiirtein siitä lähtien kun tieverkko saatiin asfaltoitua. Nykyään on säästetty jo siinäkin, että sitten kun tielle vihdoin saadaan uutta pintaa, niin sitä laitetaankin paljon ohuempi kerros kuin mitä ennen. Nastojen aiheuttamaan kulutukseen tällä ei ole minkäänlaista vaikutusta, mutta sitten kun laitetaan tien päälle vähän tonneja, niin sellainen ohut pinnoite ei levitä sitä pintapainetta tarpeeksi, vaan taipuu. Eikä läheskään aina suurin ongelma ole edes tien pinnassa. Tiellä kulkee nykyään ihan eripainoista kalustoa kuin silloin kun suurin osa tiestä on alunperin tehty. Tämä tarkoittaa sitä, että paikoitellen tien pohja ei välttämättä ole tarpeeksi luja. Joten urat eivät välttämättä synny edes tien pintaan, vaan liikenteen paino muokkaa koko tien pohjiaan myöten uraiseksi. Jos nyt jostain tiheästi liikennöidystä kaupungista löytyy joku tienpätkä (jolla rekat eivät edes aja), ja urat ovat kapeampia kuin rekat, niin ainakin oma havainto urista suurimmalla osalla maanteitä on sellainen, että harvemmin saa henkilöauton kaikkia renkaita uran pohjalle asti.. Uraan toki, koska uralla on leveyttä paljon enemmän kuin renkailla, mutta urat ovat monesti aika leveitä. Toisaalta, jos pidosta puhutaan, niin miksi ihmeessä nämä kitkailijat kuvittelevat että peilijää olisi pahin mahdollinen keli? Reilusti pakkasta ja puhdas jäähän on melkein yhtä hyvä kuin kuiva tienpintä kesällä. Jotain muhua tai vettä pintaan, ja puhutaan jo paljon vaikeammasta kelistä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Nastarenkaiden kieltäminen" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
538 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
292 Luotu: 21.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18298 Luotu: 25.04.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
255 Luotu: 20.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2024 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1085 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2096 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
140 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
714 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6439 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
55 Luotu: 20.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10513 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
42 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
729 Luotu: 27.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.