Kansanliike lankaverkon puolesta
seppo kinnunen tampere |
/ #10 PIUHAT PITÄÄ PAIKKANSA09.03.2008 16:16Kansanliike lankaverkon puolesta adressissa ja sitä käsittelevissä kommenteissa on jo mainittu monet kiinteän verkon edut. Haluan kuitenkin vielä painottaa muutamia vähemmälle huomiolle jääneitä tärkeitä seikkoja. Tällä hetkellä käytössä on erilaisia valvonta- ja hälytysjärjestelmiä, jotka lakkaavat toimimasta mikäli kiinteät verkot lopetetaan. Niiden toiminta kun perustuu osittain myös kiinteään verkkoon. Mikäli haluat soittaa kiukaallesi lämpiämiskäskyn, niin näillä näkymin sille pitää hankkia oma puhelin omalla numerolla ja SIM kortilla. Näiden toimintojen palauttaminen vaatii uuden teknologian edellyttämät laitteet. Kaiken tämän maksaa kuluttaja operaattoreiden ja laitevalmistajien hykerrellessä tyytyväisinä.. Tulevaisuuden visioissa infrastruktuurin toiminnot perustuvat pitkälti langattomaan tiedonsiirtoon. Tämä tarkoittaa lisäkapasiteetin tarvetta näihin verkkoihin. Sitä rajoittaa kuitenkin tuo mystinen Shannonin laki. Arkipäivässä se ei enää olekaan niin mystinen vaan kiusallisen tuskastuttava realiteetti, joka voi hidastaa datan siirron paljon alle 64Mbit/s, tai jopa kokonaan tukkia toiminnot jos useampi tietokone on samanaikaisesti verkossa saman tukiaseman kautta lähettäen tai vastaan ottaen suuria tiedostoja. Juuri näin tapahtui Ruotsissa Gudrun myrskyn jälkeen kolme vuotta sitten kun vioittuneita lankalinjoja ei korjattu vaan ne korvattiin langattomalla verkolla. Langattoman verkon häiriöalttius on monisatakertainen verrattuna kiinteään verkkoon. Langaton verkko kärsii radiotekniikan heikkouksista, eli se on varsin häiriöaltis. Yhteyden laatuun ja nopeuteen vaikuttavat myös tukiaseman ja tietokoneen antennin väliin tulevat esteet ja kovista pinnoista aiheutuvat heijasteet. Datan siirtohäiriöön riittää yhden bitin poisjäänti, jonka voi aiheuttaa lumi- tai vesisade, syksyn lehdet tai linnut jne.. Mitäpä teet jos takkuavalla langattomalla nettiyhteydellä esim. 100 euron laskun maksettuasi havaitsetkin tililtäsi hävinneen 1000 euroa? Suurin ongelma langattomassa tekniikassa tällä hetkellä, terveysaspektien jälkeen, on tiedonsuojauksen puutteellisuus. Langattoman verkon vakoilu on asiaan hiemankin vihkiytyneelle äärimmäisen helppoa. Halutessaan kuka tahansa voi kopioida internetistä ilmaiseksi ohjelman, jolla pääsee toiselle kuuluvan tietokoneen tiedostoihin ja myös internetiin ja tehdä sitä kautta laittomuuksia, joista pahaa aavistamaton tietokoneen omistaja voidaan vetää oikeudelliseen vastuuseen. Langattomalle verkolle on olemassa täysin turvallinen vaihtoehto: valokaapelitekniikka. Sen parhaita avuja ovat riskittömyys sekä ihmisen kehoon että teknisiin sovellutuksiin nähden. Optinen laajakaista ei sisällä mitään niitä haittoja, joita langaton antennitekniikka tuo mukanaan. Kuitenkin sen suorituskyky on yli kymmentuhatkertainen Shannonin lain rajoittamaan langattoman teknologian suorituskykyyn verrattuna, joten se on myös turvallinen vaihtoehto tulevaisuudenkin tarpeita ajatellen. Valokaapeli mahdollistaa mm. internet-puhelut, kaksisuuntaisen TV:n, paikallis TV:n sekä reaaliajassa toimivan videokonferenssin. Siinä voidaan käyttää kaikkia radiotaajuuksia eikä sitä voi salakuunnella. Valokaapeliverkko on maahan kaivettuna käytössä nopeampi, halvempi, toimintavarmempi, huoltovapaampi ja turvallisempi ja siksi sitä käytetään tälläkin hetkellä datan siirtoon pitkillä etäisyyksillä. Jos esim. soitat kännykällä Näkkäläjärveltä Töölöön tahi Hongkongiin niin piuhaa pitkin informaatio kulkee suurimman osan matkasta juuri edellä mainituista syistä johtuen. Vain alku- ja loppupäässä toteutuu langaton yhteys. Mikäli soitat lankaliittymään, silloin vain alkupäässä. Langattoman teknologian käyttöön otto ainoana datan siirtomahdollisuutena tarkoittaa uusien tukiasemien sijoittamista asuinympäristöön, missä ne altistavat asukkaita sähkömagneettisilla kentillään useiden satojen metrien säteellä. Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että langaton tekniikka vaatii radiolähettimen myös kotona oleviin tietokoneisiin, mikä puolestaan lisää altistusta valtavasti valtakunnallisella tasolla. Kuten jo aiemmin on käynyt ilmi UMTS eli 3G verkko vaatii toimiakseen vuositasolla 5-7 terawattituntia sähköenergiaa eli yhden ydinvoimalan tuotannon verran. Viides voimala on vielä pahasti kesken mutta jo nyt keskustelu kuudennesta käy kuumana. Atomienergian lisärakentamista perustellaan lisääntyvällä energiantarpeella. Perusteet ovat aivan loogiset ja ymmärrettävät, mutta päätökset ja toimenpiteet joilla energiantarve aiheutetaan eivät enää kestäkään kriittistä tarkastelua. Virran kulutuksen ero langattomassa ja kiinteässä verkossa on huikea, oli sitten kyse stand by tilasta tai aktiivisesta käyttötilanteesta. Tässä yhteydessä pitää muistaa, että aikaisemmin lankaverkot toimivat ilman ainuttakaan ydinvoimalaa eikä puhelinyhtiöt valittaneet niiden ylläpidon kalleutta. Tällä hetkellä kaupallisessa käytössä on muutaman sadan gigabitinvalokaapeliverkkoja. Maitten välisiä yhteyksiä pidetään yllä yli terabitin (10 potenssiin 12) valokaapeleilla. Toistaiseksi ei ole olemassa mitään sähkö-opin lakia, joka rajoittaisi valokaapelissa siirrettävän datan määrää. Sen tekee ainoastaan ihmisen innovatiivisuuden taso. Radioteknologian ammattilaiset, jotka ovat sisäistäneet langattoman ja kiinteän teknologian rajoitukset ja mahdollisuudet, ovat täysin eri mieltä ekonomistien kanssa. He nimittäin ilmoittavat, että valokaapelitekniikkaan siirtymistä ei voida välttää ja että se tulee sitä halvemmaksi mitä pikemmin se toteutetaan |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kansanliike lankaverkon puolesta" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
316 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
286 Luotu: 20.05.2024
ADRESSI TAHMELAN KURPITSATALON YHTEISÖLLISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
277 Luotu: 23.05.2024
EU:n ennallistamisasetus pelastettava
248 Luotu: 24.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18329 Luotu: 25.04.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
116 Luotu: 22.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Mortin männikön puolesta
203 Luotu: 16.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2035 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6504 Luotu: 29.11.2023
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2111 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1102 Luotu: 12.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
66 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
45 Luotu: 19.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
716 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
733 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12850 Luotu: 15.07.2023
Ei tuulivoimaa suunnittelualueelle nro 4: Hanhisuo-Vehkamäki, Virrat
258 Luotu: 05.11.2022
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
152 Luotu: 02.10.2023
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.