Assembly-tapahtuma kiellettävä

Sakarias Lehtomäki
Adressin tekijä

/ #105

18.03.2008 09:52

Valitettavasti joudun toteamaan, että en omista aikakonetta, joten en voi käydä "paikan päällä tarkistamassa", että esimerkiksi vuoden 1995 tapahtumassa varmasti virtsattiin katsomosta tietokonenuorten niskaan, kuten esimerkiksi sivulla http://members.tripod.com/~Damage_Report/drp5/em_perseet.html annetaan ymmärtää.

Kyseessä tuskin on mikään joka vuosi toistuva perinne, joka on merkitty tapahtuman ohjelmistoon, kuten jotkut ensimmäistä kertaa tapahtumaan menossa olevat kirjoittajat tuntuvat kuvittelevan. Sen sijaan olen joutunut näissä asioissa luottamaan paikalla olleisiin luotettaviin tuttaviini, jotka vahvistivat ohjelmistopiraattilähteessä mainitun tapahtuman todeksi ja vahvistavat sen edelleenkin. Koska tapahtuma on mahdollista vahvistaa monesta lähteestä, pidän sitä tositapahtumana.

Toisaalta totean myös adressissa, että homoseksualististisia orgioita "kerrotaan järjestetyn", koska en ole lähteitä ristiinvertailemalla saanut siitä riittävästi todistusaineistoa, jotta voisin kiistattomasti todeta, että tällaisia on tapahtunut nimenomaan Assembly-tapahtuman yhteydessä. Muista vastaavista tapahtumista kiistatonta todistusaineistoa on sen sijaan mahdollista löytää.

Mitä taiteeseen tulee, joudun toistamaan, että kaikki, mikä on jonkun mielestä "upeaa" tai "hienon näköistä" ei todellakan ole taidetta, vaan taiteella on oltava ulkokuoren lisäksi myös sisältö. Pyydänkin arvon vastaanväittäjiä tutustumaan "kitsch"-käsitteeseen, joka viittaa ulkoisesti "taiteen" näköisiin mutta sisällöllisesti tyhjiin teoksiin ja soveltamaan sitä ohjelmistopiraattien teknomasturbaatioon, jossa teoksen sisältö voidaan kiteyttää sanoihin "katsokaa, mitä osaan tehdä tällä teknologialla".