Ei ydinvoimalaa Simoon
Petrus Sillanpää Kemi |
/ #15 >:)02.04.2008 14:44Propagandan? Ainoita propagandan uhreja täällä ovat sinun kaltaisesi henkilöt. Tehdäänpä muutama asia selväksi nyt kättelyssä: minä en ole ydinvoiman vastustaja. Mitä tuohon Ruotsi ydinvoimaan tulee niin kannattaisi ehkä paneutua aiheeseen paremmin. 25.7.2006 Forsmarkin 1-reaktorissa tapahtui toimintahäiriö (jota mediassa vähäteltiin melko rajusti), jonka aikana ytimen sulaminen vältettiin miltei hyvän onnen ansiosta. Minä en muuten haluaisi jättää ydinturvallisuutta pelkän onnen varaan. Niin ja Ringhalsin voimalassa oli helmikuussa 2007 ongelmia jäähdytysjärjestelmien kanssa. http://www.nuclearspin.org/index.php/Vattenfall Mitä taas tulee suomalaisten ydinvoimaloiden turvallisuuteen... se on myytti siinä kuin Joulupukki ja Jeesus. Jos onnettomuuksia sattuu teollistuneissa länsimaissa niin tulee niitä tapahtumaan täällä koto-Suomessakin. On naurettavaa ajatella että tällaisessa entisessä itä-blokin maassa oltaisiin jollain tavalla parempia kuin muualla maailmassa. Liian monen suomalaisen pää on paisunut aivan liian isoksi, kusesta. Ja niinkuin Eput laulaa Suomi-ilmiössä: "Vaikka Harrisburgissa täytyy ikkunat sulkea voi Suomessa aina huoletta kulkea Harrisburg on jossain toisella planeetalla ei sellaista voi sattua koivun ja tähden alla Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa? Totta toki muunmuassa Olkiluodossa Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri on täydellisiä joka nippeli ja rööri Uraani halkeaa ja tuottaa lamppuun valkeaa mutta millään muilla mailla kuin Suomella se ei oo riskiä vailla" Ydinvoimaloiden turvallisuuten vaikuttaa pääasiassa kuitenkin vain kaksi tekijää; ihminen ja tietokone. Ihminen on "epätäydellinen" ja erehtyväinen olento joka tekee virheen ennemmin tai myöhemmin ja kaikkiin elektronisiin laitteisiin tulee vika jossain vaiheessa. Jos nämä kaksi asiaa sattuvat sitten tapahtumaan vielä yhtä aikaa niin siitä ei hyvää seuraa. Ydinvoimala onnettomuuden tapahtuminen Suomessa, ei ole jos se tapahtuu, vaan koska ja missä laajuudessa. Pull The Wool Over Your Own Eyes and Relax In The Safety Of Your Own Delusions. Niinkuin tuli edellä mainittua, minä en vastusta ydinvoimaa, mutta turhia ydinvoimaloita kylläkin ja tämä Fennovoiman ydinvoimalahanke on täysin turha. On muuten aika harhaanjohtava nimi tuo Fennovoima kun suurin omistaja on saksalainen E.On ja omistajina on monta ulkomaalaista yritystä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Fennovoima Sitten on vielä tämä Fennovoiman väite että tuon voimalan pitäisi muka lisätä Suomen energia omavaraisuutta. Pieniä ne on silakat ja silleen. Kun katsoo tuon yhtiön omistajapohjaa niin näkee että noin puolet energian tuotosta on tarkoitettu Euroopan markkinoille. Jos Hunnit kerran kovasti ydinvoimaa haluavat, niin rakentakoot sitten Saksaan. Ei kaiken sen Ruhrin saasteen ja paskan seassa luulisi ydinvoimalan tai parin enää paljoa painavan. Mutta tuudittakaa vain itsenne valheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Minä en, enkä edes yritä perustella ydinvoimaa millään keksityllä turvallisuus myytillä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Ei ydinvoimalaa Simoon" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2035 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1029 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
458 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1963 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1322 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
703 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.