Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Älkää viitsikö |
/ #13 Joo-o...28.12.2013 23:28Saisiko vielä vähän lisää holhousta? Niin, totta on että ilotulitteista on varmasti kaikenlaista harmiakin niiden käsissä jotka niitä eivät vaivaudu kunnolla käsittelemään. Itse olen saanut joskus kunnon paukun ihan jalkoihini myös. Koirat pelkää ja niin edespäin. No, ensinnäkin, voidaanko sanoa että myynnin rajoitukset eivät tehoa, kun ei tietääkseni ole kokeiltu edes sitä että paukkuja myytäisiin vasta aattona, eikä päivääkään ennen? Toisekseen onko se myyjien vika että joukossa on aina niitä jotka eivät osaa käyttäytyä rakettien kanssa? Kolmannekseen, ikäviähän nuo kaikki silmä- ja käsivammat on mutta niin kauan kuin Suomessa on vuoden jokaisena päivänä kaikilla aikuisilla yksityishenkilöillä oikeus ostaa alkoholia ja tupakkaa (jotka muuten taitavat tappaa hieman enemmän porukkaa kuin uudenvuodenraketit) ja vastata ihan itse niiden käytöstä, niin kauan yksityisille voidaan myydä myös yhtä vuoden päivää varten ilotulitusraketteja. Jos ei voida, niin samalla logiikalla sitten kaupoista pois kaikki liian suolainen ja rasvainen ruoka, nekin aiheuttavat sydän- ja verisuonisairauksia, mutta meillä on oikeus päättää itse mitä syömme, oli se miten epäterveellistä tahansa. Ja mitä tuohon rahaan tulee, niin kai se aikuisen ihmisen oma asia on jos rahaansa haluaa paukutella taivaan tuuliin. Kai tämä marina on sitä jokavuotista "otetaan ilo pois uudestavuodesta ja kaikesta muustakin mistä voidaan" - kampanjaa, harmi että uusivuosi on kuitenkin JUHLA. |
Kommentoi adressia |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1646 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17300 Luotu: 25.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1087 Luotu: 03.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1039 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
947 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
747 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
667 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
649 Luotu: 06.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1390 Luotu: 29.04.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
544 Luotu: 05.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
542 Luotu: 07.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
372 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
353 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12664 Luotu: 15.07.2023
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
259 Luotu: 04.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
237 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
582 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
165 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.