Verottajan erottaminen valtiosta
juuso Virta rauma |
/ #2 Edeltäkäyvä adressi26.04.2008 17:29Suomihan on hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltio määritellään näin: Hyvinvoitivaltio on valtio, joka takaa sosiaaliset oikeudet eli oikeuden vlttämättömään huolenpitoon ja elintasoon. Suomessa sosiaaaliset oikeudet on kirjattu perustuslain 19 pykälään. Esimerkiksi Afrikassa ei yleisesti näin ole, joten siellä on kaikkea muuta, jota tuskin kukaan haluaisi tänne. Terveydenhuollon puuttumisen takia paras lääke HIV:iin on raiskata pieni tyttö. (Mitä nuorempi, sitä varmemmin paranee) Monet sen alueen valtiot maksavat enemmän velkaa länsimaisille valtiolle, kun pistävät sosiaalipuoleen. Koska ei ole tarpeeksi hyvin toimivaa koulujärjestelmää, jossa kaikki lapset saisivat edes peruskoulutuksen vaihtoehtoina on alkaa tekemään töitä heti kun pystyy seisomaan. Alkaa sotilaaksi samoihin aikoihin. Kerjätä. Suomessahan lukutaitoisuusprosentti taitaa olla 100. Kehitysmaissa varmaa joku 5, tuskin sitäkään. Jos joku oikeasti haluaa,että asuisi yhteiskunnassa, jossa ei tarvitse maksaa valtiolle veroa, voi mennä kokeilemaan tätä yhteiskunta järjestelmää esim: johonkin Afrikkalaiseen valtioon. Melko suurella varmuudella voin sanoa, että siellä kun asuu muutaman viikon ilman mitään tukea tai turvaa alkaa kaipaamaan Suomen niin "hirveän raskaan", vero- ja yhteiskuntajärjestelmän hoiviin. Ehkä sitä näin pelkkänä kansalaisena ajattelee että: "Voi hitsi kun on niin korkeat verot.Eikä niitten maksamisesta mulle mitään hyötyä oo.Kaikki rahat menee jonku poliitikon taskuun, ja mää joudun kärsimää täällä näin!" Mutta hyvät ihmiset entä sitten jos meneekin(mikä on melko epätodennäköistä) kyllähän siitäkin on meille suunnattomasti hyötyä. AJATELKAA NYT JÄRJELLÄNNE! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Verottajan erottaminen valtiosta" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2038 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18204 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1968 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
676 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10502 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.