OIKEUTTA KURHELAN PERHEELLE

vieras

/ #54 Re: Re: Re: Re: Re: Perheen isä toimi maltillisesti

29.01.2014 18:36

#52: Sari - Re: Re: Re: Re: Perheen isä toimi maltillisesti

Niin, en minäkään jaksa asiaa enempää vatvoa, koska se ei tunnu kovinkaan hyödylliseltä.

Yksi asia kirjoituksessasi, tuo, että aiemman huostaanoton jälkeen pojat kotiutettiin, koska huosta oli aiheeton. Miksi siis nyt ei olisi käynyt niin? Uskon, että olisi jos asia olisi hoidettu ilman tätä julkisuus farssia. Ei ehkä heti seuraavalla viikolla, mutta nopemmin kun nyt tuntuu tapahtuvan yhtään mitään.

Yhtä kaikki, pidän edelleen julkisuutta ja videointia vääränä tapana hoitaa asioita. Julkisuuteen asian olisi voinut tuoda sitten, kun lapset olisivat olleet jälleen kotona. Jos olisi kokenut, että on joutunut vääryyden uhriksi.

Sijaispaikkaa minäkin tuosta karkaamisesta syytän. Pakkohan vanhemmille on totuus kertoa miksi lapset siellä ovat. Jokaisen perhettä koskevan lausunnon saa sosiaalitoimesta. En tajua miksei oikeuksistaan pidetä kiinni, ja onko perheellä edes asiantuntevaa asianajajaa, jos tuo on totta.

Niin kuten kirjoitin "siskon" kertomus voi olla huijausta, siitä en tiedä sen enempää.

Tämä asia tästä.