Suomen Rahapajan toiminta boikottiin
Vieras |
/ #41 Re: Re:04.02.2014 12:28#22: Suomen Rahapajan asiakaspalvelu - Re: Tilanne pienessä Suomessa on täysin erilainen kuin esim Saksassa ja Ranskassa. Suomen Rahapaja Oy on markkinavetoinen yritys, jonka liiketoimintana on metallirahan valmistaminen. Suomen Rahapaja lyö kolikot Suomeen valtiovarainministeriön tilauksesta. abcdef
Suomen Rahapaja on aloittanut hätäisen puolustautumisen ja julkaissut sivuillaan mm. seuraavaa joihin muutamiin kommentoin näin aluksi Suomen Rahapaja Oy aloittaa numismaattisten käyttörahojen myynnin missä vaiheessa normi käyttörahat muuttuivat numismaattisiksi keräilykolikoiksi ja menettivät reaaliarvonsa – siis tämä on pelkkä pluffia, lisäämällä sana numismaattisten jolla saadaan niille arvonlisävero ja korkea lähtöhinta? Tällä tempulla ne muuttuvat numismaatikon silmissä vain rahankopiomitaleiksi tai – jetonniksi. Tämä tarkoittaa kait käytännössä, että meillä ei olekaan käyttörahakolikoita vuodelta 2014 – vaikka niitä onkin tehty ja vieläpä valtiovarain luvalla! Tällaista ei olisi uskonut unissaankaan olevan mahdollista tehdä Suomessa. Suomen Rahapaja Oy on yritys, jonka liiketoimintana on metallirahan valmistaminen. Mielestäni suutari pysyköön lestissään sanonta, pitäisi pitää tässäkin paikkansa. Suomen Rahapajalle, tehkää rahaa ja pysykää siinä mitä osaatte ja pysykää poissa pankki ja välitysliiketoiminnasta, jossa teillä ei näytä olevan osaamista. Logistiikka on pelannut tähänkin asti pankeilla Antakaa pankki- ja alaa osaavien myyntipuolen sekä rahanhuollon hoitaa taas markkinointi ja palvelu, siihen heillä on taas osaamista. Onkohan asiaa edes kilpailutettu
Koska Suomen Rahapaja Oy joutuu ja on joutunut maksamaan kolikoista nimellisarvon, on kolikoiden myyntihinta asetettava niin, että yllä kuvatut kulut peittyvät, hinta kattaa varastoriskin ja riittävän voiton. Tuntuu hätäiseltä selittelyltä… Liikepankkien välittäessä käyttörahoja on hintaan lisätty muutama kymppi, eikä yksikään pankki ole ilmoittanut siihen kaatunut, lisäksi käyttöraha on ollut 0 verollista ja näin kuulunut marginaaliverotuksen piiriin. Käytännössä jos rahasarja 1s – 2€ maksaa 3,88 eli nominaaliarvon ja kauppias myy setin vaikka 6€ maksaa hän voitosta arvonlisäveroa marginaaliverotuksen mukaan eli 2,12 eurosta, eikä kokosummasta. Se, että lisätään keräilyrahan eteen sana numismaattinen, sana nostaa hinnan liki 11,00 euroon ei tunnu järin perustellulta, eikä sekään, että päälle lisätään vielä arvonlisävero pelkän numismaattisen keräilyrahan sanalla
Suomen Rahapaja Oy on saanut vastatakseen numismaattisten eli keräilykolikoiden varastoinnin ja jakelun, Onkohan asiaa edes kilpailutettu? vai ollaanko saneltu ja ehkäpä käytetty vääristyneitä argumentteja yksinmyynnin saamiseksi ja näin saatu määrittää hinta avoimesti NYT KAIKKI KRERÄILIJÄT JA ETENKIN NUMISMAATIKOT on toimittava yhdessä ja toiminta tuomittava ja ostoboikotin pidettävä - muuten samaa on luvassa seuraavissa 2€ erikoiskakkosissa ja silloin peli ollaan lopullisesti menetetty. Toivoa sopii, että Suomen rahakauppiaat kieltäytyvät myös ostoistaan käyttörahojen suhteen noilla ehdoilla. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1041 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2050 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
490 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18233 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1980 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1327 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
717 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024