Kissojen asemaa parannettava eläinsuojelulaissa

Kissa Queen

/ #57

11.02.2014 12:01

#11: Johanna - Re:

Minulla on kaksi leikattua tyttökissaa. Ulkoilutan niitä ulkona valjaissa. Eräänä päivänä lähipuistossa irrallaan juoksenteleva, omistajansa käskyille korviaan lotkauttamatta jättävä lurppakorvainen metsästyskoira hoksasi kissani ja syöksyi - vapaana kun oli - kissaani kohti täyttä vauhtia. Siinä minä roikun valjaiden perässä kun kissa henki kurkssa yritti etsiä piiloa. Se oli liian hätääntynyt kiivetäkseen puuhun. Se pääsikin pusikkoon sekuntia ennen kun hurtta seisahtui kohdalleni ja napitti minua hetken. Onneksi omistajakin tuli samalla paikalle. Kyse oli vain sekunnista, että koira olisi hoksannut kissani puskassa ja haukannut siltä niskat nurin. Sanoin koiranomistajalle, että kaupunkialueella yleisissä puistoissa pitää pitää eläimet kiinni. Omistaja huusi naama punaisena: "Ei täydy!"

Miksei siis koiria vihata, vaikka omistajat antavat niiden tehdä mitä vain - vaikka raadella lapsia tai muiden lemmikkejä?

Ja kyllä vahempieni naapurin kaksi labradorinnoutajaa käyvät vessassa vanhempieni nurmikolla. Ihan minun puolestani on vastavuoroista, jos vanhempieni kissa käy heidän nurkillan kusella. He eivät tosin elä ihan kaupunkialueella, kuten minä asun, ja minä en päästä kissojani vapaaksi ulos. En siksi, että ne karkaisivat, vaan juuri siksi, että ne takuulla menisivät lasten hiekkalaatikolle ja sitä en salli.