suvivirsi suomen kouluissa säilytettävä
Höpö höpö |
/ #11 Suvivirren voi laulaa myös kirkossa26.03.2014 14:00Minua haittaa, jos Suvivirsi lauletaan koulun kevätjuhlassa ihan kuten minua haittasi lapseni ollessa ensimmäisellä luokalla, että koulun ainoa joulujuhla oli kirkossa seurakunnan järjestämänä ja kevätjuhla oli myö seurakunnan kanssa yhdessä järjestetty kevätkirkkojuhla. Suvivirsi voidaan laulaa kirkossa. Kevätjuhla on kaikille oppilaille pakollinen (Huom. nro 10!), kirkko vain kirkkoon kuuluville. Uskonnonvapaus takaa oikeuden uskonnottomuuteen, mitä ei ole jos Suvivirsi lauletaan kevätjuhlassa ja jokaisen vielä on pakko myös laulaa se. Se ei vain ole perustuslain mukaista uskonnon vapautta. Traditiot ovat traditioita, mutta joskus niitäkin täytyy tarkastella. Suomi muuttuu koko ajan ja meitä pääuskontokuntaan kuulumattomia on koko ajan enemmän. Kuka valvoo etujamme, jos emme me itse? Minua ei haittaa, että jouluevankeliumi luetaan joulujuhlassa. Miksikö? Koska se kertoo joulun syntytarinan ja on näin osa kulttuuria. Uskonnosta opettaminen on eri asia kuin uskonnon opetus. Suvivirren mukaan maailma on syntynyt Jumalan luomana, bioligisen näkemyksen mukaan, mihin minäkin uskon, näin ei ole. Täten Suvivirsi julistaa Jumalan sanaa ja on eri asia kuin jouluevankeliumi. Sinänsä minulla ei ole mitään traditioita vastaan, mutta jos niillä sorretaan vähemmistöjen oikeuksia, minulla on paljonkin niitä vastaan. Onko ok, jos kevätjuhlaan luodaan uusia traditioita ja Suvivirren lisäksi siellä tuodaan esille myös meidän "uskonnottomien" ja "vääräuskoisten" näkemyksiä siitä, mikä kesä on? Silloin hyväksyn mukisematta myös Suvivirren, koska positiivinen uskonnonvapaus toteutuu tasavertaisena. Epäilyistä huolimatta olen kantasuomalainen enkä muuksi muutu, vaikka haluaisinkin. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "suvivirsi suomen kouluissa säilytettävä" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
174 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
527 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18263 Luotu: 25.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
36 Luotu: 19.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1067 Luotu: 12.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2068 Luotu: 05.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
498 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1340 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12828 Luotu: 15.07.2023
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
202 Luotu: 16.11.2023
Mortin männikön puolesta
134 Luotu: 16.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
723 Luotu: 27.04.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
383 Luotu: 14.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Vesilahden sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta
374 Luotu: 23.04.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2581 Luotu: 08.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.