SRAL Vuosikokousaloite

Ari Hautamäki
Seinäjoki

/ #12 Todella surullista radioamatööritoiminnalle

29.09.2008 23:09

Tulin tämän harrasteen pariin vuonna 1986. Mielestäni hieno harraste sekä teknillisesti,että sosiaalisesti. On erittäin surullista,että tähän on tultu.
Tämä eripura on vahingoittanut harrastusta ja sen mainetta todella paljon.Jopa häiriköinti bandeilla on lisääntynyt tämän jatkuvan eripuran vuoksi.Ihmisten pitäisi ymmärtää,että riitely saattaa johtaa koko liiton hajoamiseen ja harrasteen
todelliseen alamäkeen Suomessa.Ei tätä harrastetta kehtaa paljoa tuossa valossa muille mainostaa tai nuorille markkinoida. Miten ihmeessä nämä asiat ovat menneet
näin pitkälle??? Kyllähän sitä mieli joskus kuohahtaa, mutta että asiat ovat nyt
edelleen näin surkeasti jakautuneet on aika järkyttävää luettavaa.

Mielestäni sopu olisi löydyttävä pikaisesti ja kaikkien olisi mentävä itseensä harrasteen arvon ja ystävällisyyden palauttamiseksi. Itseeni olen jo mennyt ja tajunnut,ettei radioamatööritominta ole riitelyä varten eikä omien turhautumien purkupaikka.
Toivotaan,että radioamatöörien asema taajuuksien keskellä säilyisi yhtä mukavana ja leppoisana,mitä se on joskus ollut ennenkin. OH6MHD