Suojele Itämerta kalankasvatuksen ympäristöhaitoilta
Vieras |
/ #2 Re: Mistäs nyt tuulee15.05.2014 10:29#1: Puuhastellen rahaa ja onnea - Mistäs nyt tuulee Hei! Soitin Suomen WWF:lle ja selvitin mainitsemaasi yhteistyötä norjassa. Pitää paikkansa, olin asian varmistettua itsekin pettynyt. Mihin voi enään luottaa? Arvostelit kyseistä adressia myös vanhentuneeksi. Olen eri mieltä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja vaikka Pietarin päästöt ovatkin huomattavasti suuremmat kalankasvatuksen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin nähden, ei mitään osa-aluetta saa aliarvioida. Kalankasvatuksen ympäristöhaitat tuntuvat sitä vastoin olevan tabu, josta ei keskustella avoimesti ja julkisesti. Suosittelen sinua tutustumaan Manu Tammisen väitöskirjaan, Kalankasvatuksen vaikutukset lähiympäristöön, 2011. Karua totuutta, tämä taitaa olla lähes ainoita suomalaisia puolueettomia tutkimuksia mitä on tehty. Ulkomaisia tutkimuksia on kyllä paljon, mutta " nehän eivät päde Suomessa ". Tutustu myös Kalankasvatuksen ympäristönsuojeluohjelmaan, 2013. Se on tarkoitettu ohjaamaan päätöksentekijöitä asian tiimoilta. Uusia lupia on nyt haussa paljon tai vanhoille luville haetaan jatkoaikaa. On mielenkiintoista seurata, onko taas mennyt veronmaksajien rahoja turhiin ohjeistuksiin. Onko kalankasvatuslupia myöntävät virkamiehet sisälukutaitoisia ja vastuuntuntoisia, jää nähtäväksi. Maarit Enne |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
493 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18235 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1984 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2053 Luotu: 05.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
718 Luotu: 27.04.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
688 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1043 Luotu: 12.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
9 Luotu: 19.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1061 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
488 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1329 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
620 Luotu: 07.05.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
379 Luotu: 14.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12818 Luotu: 15.07.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1128 Luotu: 03.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1477 Luotu: 29.04.2024