tuoksuton
Vieras |
/ #48 Pienet tuoksut sallittakoon02.07.2014 13:06ymmärrän oikeasti allergisia, mutta kyllä tänä päivänä näyttää olevan vallalla ajatus "minun pitää saada erityiskohtelua" ja sitten sanotaan kärsivän allergioista. Kamalinta terrorisointia on se, kun henkilö tulee juhliin ja ilmoittaa omat allergiansa, jotta tarjottavat olisivat sitten talossa hänen mukaansa tehty. Tuokoot omat eväät, jos talon tarjoilu ei sovi, niin tehtiin ennen tai sitten otetaan - ilman että tehtäisiin numeroa allergiasta - sitä, minkä tietää olevan varmasti itselleen sopivaa. Laktoosi-intoleranssikin on "lisääntynyt". Useat sanovat sairastavansa sitä, vaikka oireina olisivat vain pierut. Samat henkilöt ovat valmiita tankkaamaan itsensä hernekeitolla tai kaaliruoalla, vaikka ne ovat varmoja pieruruokia. Kaikessa pitäisi olla kohtuus. Eihän pieni tuoksu varmasti allergistakaan sänkyyn kaada, jos ei henkisesti asennoidu jo valmiiksi siihen kauhistelevaan tilaan, kun saapuu töihin tai juhliin., mutta toisaalta kemialliset aineet eivät varmasti ole kenellekään terveydeksi. Halvat hajuvedet, joita marketit myyvät ovat usein kamalia. Uskon kuitenkin, että kalliimmat kohtuu käytöllä sopivat suurelle osalle. Niitä kalliitahan ei raaski paljoa edes laittaa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "tuoksuton" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1959 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
917 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18078 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1157 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
459 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
645 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
193 Luotu: 15.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
292 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1803 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12794 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
464 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6377 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1030 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
604 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1455 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.