Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #40616 Totuus ja harha

10.08.2014 10:58

Tämän sunnuntain kirkkovuoden 9. sunnuntaina helluntaista käsitellään totuutta ja harhaa.

Näin meitä viedään

Gallupeissa on esitetty kysymys: Kannatatko tasa-arvoista avioliittolakia? Media puolestaan uutisoi jatkuvasti siitä, kuinka paljon kannatetaan tasa-arvoista avioliittolakia. - No sehän on selvää, että jokainenhan meistä varmasti haluaa kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Tuskinpa kukaan sitä nyt haluaa vastustaa.

Kysymys on kuitenkin mediatempusta, jolla aktivistit ja kansalaisaloitteen allekirjoittaneet yrittävät ajaa läpi nykyiseen avioliittolainsäädäntöön sellaista lakimuutosta, jolla nykymääritelmän mukaisesta naisen ja miehen välisenä liittona tunnetusta avioliitosta häivytettäisiin sukupuolisuus ja sukupuoliroolit, muuttamalla avioliitto sukupuolineutraaliksi.

Jotta tällaiselle valtaisalle muutoshankkeelle olisi mitenkään ollut mahdollista saada yhtään kannatusta, on ensin täytynyt luoda hyvä strategia. Sukupuolineutraalin avioliittohankkeen eteenpäin viemiseksi on ensiksikin pitänyt miettiä toinen sopivampi termi käyttöönotettavaksi, jolla tällaista mittavaa muutoshanketta ryhdyttäisiin tehokkaasti ihmisille markkinoimaan. Käyttöön lanseerattiin termi; ’tasa-arvoinen’, jonka avulla ryhdyttiin kiivailemaan muutoshankkeen puolesta. Yht’äkkiä olemmekin huomanneet olevamme keskellä rajua taistelua, jossa kyse ei enää ole oikeuksista. Vaan kysymys on yksinomaan yhdestä ainoasta sanasta: ’avioliitto’ – ja avioliiton nykyisen muotoisen määritelmän alasajosta!

Median valjastaminen vetämään ”tasa-arvoisen” avioliittolain muutoshankkeen ”vankkureita”, oli toinen kikka, jonka aktivistit oivalsivat ottaa käyttöönsä heti kampanjansa alkumetreiltä alkaen. Se, että mediakin meni huomaamattaan harhaan siinä, että se ei tajunnut nykyisen avioliittolainsäädännön jo olevan tasa-arvoinen (molempien sukupuolten tasa-arvon täyttävä ja yhdenvertaisuusperiaatteet toteuttava) ei tietenkään ole mikään ihme. Onhan tuo kampanjointi ”tasa-arvoisen” avioliittolain puolesta kuulostanut hyvinkin sellaiselta asialta, jota mediankin on ollut helppoa lähteä tukemaan.

Raapaisu pintaa syvemmälle osoittaa kuitenkin jotain muuta. Käy ilmi, että todellisuudessa ollaan tasa-arvon nimissä lähdetty liikkeelle kauppaamaan nykyisen avioliiton tilalle jotain täysin uutta instituutiota, jolla ei ole mitään tekemista nykyisen naisen ja miehen välisen avioliittoinstituution käsitteen ja määritelmän kanssa!

Totuutta ja harhaa ollaan kätevästi sekoitettu keskenään niin mediassa, kuin gallupeissa esiintyneissä lausemuotoiluissakin, joissa usein ollaan tahattomasti tai tahallisesti ohjailtu vastaajia kallistumaan ns. ”tasa-arvoisen” (= sukupuolineutraalin) avioliittolain kannattajiksi.

Olisi mielenkiintoista nähdä edes yksi seuraavan muotoisten lauseiden pohjalta rakennettu gallup kysely:

Kannatatko nykyisen tasa-arvoisen ja yhdenvertaisuusperiaatteen täyttävän avioliittolainsäädännön ennallaan säilyttämistä?

Vai

Vastustatko nykyisen tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön ennallaan säilyttämistä?

P.S. Ainahan on helpompaa kannattaa, kuin vastustaa. Eikö? :)