tuoksuton
Ei haju- vaan hajusteyliherkkä! |
/ #74 Joudun aina itse väistymään16.10.2014 11:40Ärsyttävintä on ollut, kun olen joutunut keskeyttämään ammatillisen koulutuksen pakollisen kurssin toisen opiskelijan hajusteiden vuoksi. Olin ystävällisessä hengessä kertonut jo pari kertaa kyseiselle kurssikaverilleni hajusteyliherkkyydestäni ja mitä se tarkoittaa käytännössä. Sitten jouduimme pienen pieneen luokkaan ja sain paniikkikohtauksen, koska en saanut henkeä. Opettaja suositteli, että minä keskeytän kurssin ja väitti ettei se aiheuta ongelmia kurssin ollessa jo loppupuolella. Olin silloin muita opiskelijoita edellä ja käytin osan ajasta muiden neuvomiseen. Silti sain keskiarvoa huonomman arvosanan – syynä kurssin keskeyttäminen. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1942 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18057 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
890 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1141 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1304 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
456 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
629 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
289 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1792 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
460 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12792 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6373 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
601 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1455 Luotu: 29.04.2024
Nuorten hätätila!
1472 Luotu: 16.02.2024