Ei lukukausimaksuehdotukselle!
Mokkeri |
/ #17 Maksut ja opintojen pakollisuus pelkkää motivaatiota tärkeämpia11.11.2014 08:46Kokemukseni mukaan monet tulevat Suomeen nimenomaan opintojen ilmaisuuden vuoksi. Lontoossa kiinalaisopiskelijat näyttivät minulle jopa virallista kiinankielistä opasta, jossa listattiin kaikki Suomen ilmaiset opinahjot, joihin heitä kehoitettiin hakeutumaan sekä perus- että jatko-oppintoihin. Yli 20 vuotta eräässä yliopistossa Suomessa työskennelleenä tiedän monien jatko-opiskelijoiden vain hakeneen Suomesta halvan tohtoritittelin ja jatkaneen saman tien matkaansa esimerkiksi USA:aan. Tänä suurtyöttömyyden aikana Suomessa ei olisi hyvä edes se, että muualta tulleet jäisivät tänne töihin ja veronmaksajiksi. Maamme vähäiset opinto- ja työpaikat eivät yksinkertaisesti riitä edes omille, saati muiden maiden kansalaisille. On pelkästään hyväksi, että vähintäänkin syntyneet kustannukset peritään. Vielä parempi olisi saada tuottoa. Näinhän tehdään erittäin menestyksekkäästi maailman parhaissa ulkomaisissa yliopistoissa. Omista opinnoistani Lontoossa voin todeta, että korkeat maksut ja luentopakko olivat loppujen lopuksi tärkein tekijä opinnoissa nopeasti valmistumiseen. Pelkkä motivaatio ei olisi johtanut yhtä takuuvarmaan tulokseen, vaikka sekin oli minulla korkea. Paha on tilanne silloin, jos motivaatiota ei syystä tai toisesta ole, opinnot ovat ilmaiset, eikä luentopakkoakaan ole. Silloin aika helposti tuplaantuu tai opinnot jäävät jopa kokonaan kesken. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
533 Luotu: 15.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1073 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2083 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18287 Luotu: 25.04.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
245 Luotu: 21.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2017 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
229 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
709 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6437 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10512 Luotu: 13.12.2020
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1341 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
499 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12834 Luotu: 15.07.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
51 Luotu: 17.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024