ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!
Juha Mäki-Ketelä Adressin tekijä |
/ #408 Halpaa lystiä tämäkin?14.01.2009 16:06Sain mielenkiintoisen yhteydenoton adressin johdosta. Olen jättänyt paikkakunnat mainitsematta sekä erään tapauskuvauksen sellaisenaan kokonaan pois, ettei kirjoittajalle käy ns. käry. Kuvailen kyseisen tapauksen omin sanoin tekstissä. Kaikki teksti on viestin alkuperäisen kirjoittajan omaa käsialaa, jos en erikseen toisin mainitse. Julkaistu lähettäjän luvalla ***** "Syy, miksi lähestyn näin henk.koht.tasolla johtuu siitä, että haluan vielä palata vapaiden jälkeen töihin. Työskentelen psykiatrisella osastolla ja näen työssäni näitä räikeitä verovarojen tuhlauksia viikottain: Karkotuspäätöksen saanut alkaa vastaanottokeskuksessa uhkailemaan itsemurhalla / näkemään ruumiita jne. Kaikilla samat "harhat", kuin ulkoa opeteltu litania (mitä se mielestäni onkin). Suomessa ei yleensä mielisairaalasta tulla toteuttamaan karkotusta, sen verran hyvät lakimiehet näillä on ja vaativat lääkärintodistuksia, että psyykkinen kunto ei kestä matkustamista yms. Vuorokausi erikoissairaanhoidossa, jota meidän osastolla toteutetaan, maksaa kaupungille reilut 400 euroa, tulkki on hommattava myös keskellä yötä, että "palvelu" saadaan omalla kielellä...... Näihin on kyllästyneet myös hoitajat, koska ensisijaisesti osasto on tarkoitettu oikeasti apua tarvitseville, joita valitettavasti riittää oman maan kansalaisissakin. Adressin allekirjoittaminen oli minulle ja lapsilleni itsestäänselvyys". Mäki-Ketelä kommentoi: Kysyin tarkan hinnan sairaalasta: 411 euroa per vuorokausi. NELJÄSATAA YKSITOISTA EUROA PER HOIDOKKI PER VUOROKAUSI! Jos potilas uhkaa itsemurhalla, joudutaan laittamaan ympärivuorokautinen valvonta viikon jokaiselle päivälle. Tällöin hinta on 928 euroa vuorokausi. YHDEKSÄNSATAA KAKSIKYMMENTÄ KAHDEKSAN EUROA! Halpaa lystiä, eikö? Muistaakseni hallituksen esityksessä mainittiin jossain kohdassa, että minkäänlaisia kustannuksia uusi ulkomaalaislaki ei juurikaan tule aiheuttamaan. 411 / 928 euroa päivässä per hoidokki ei siis ole minkäänlainen raha valtaa pitävälle eliitille. ***** Vastasin kirjoittajalle. Hänen vastauksensa tässä: "Kiitos mielenkiinnostasi. Ihmettelinkin, ettei tätä epäkohtaa ole kukaan huomioinut. On tosi vaikea ottaa asia puheeksi, juuri tämän vaitiolovelvollisuuden takia. On monta esimerkkitapausta mielessä viimeisen vuoden ajalta". Mäki-Ketelä: Tässä kohtaa kirjoittaja kertoo esimerkkitapauksen, mutta editoin sen pois, koska se olisi ollut todennäköisesti varsin helposti tunnistettavissa ja kirjoittaja olisi saattanut paljastua. Tapaus koski "hoidossa" ollutta maahanmuuttajaa, joka sairaalan puhelimella soitteli lukuisan määrän puheluita ja järjesteli asioitaan. Puhelut hän kävi omalla äidinkielellään, joten puhelujen sisällöstä sen paremmin kuin vastaanottajistakaan kirjoittajalla ei ole tietoa. Välillä tämä "sairas" poistui sairaalasta omin lupineen asioitaan järjestelemään. Siis vaikka oli "harhainen", "mielisairas" jne. Lopulta hän ei enää palannut sairaalaan vaan poistui mitä luultavimmin maasta. Ihmeparantuminen siis tapahtui! Sairaalan hyvää tarkoittavat herkkäuskoiset lääkärit olivat varsin hämmentyneitä kyseisestä tapauksesta. Kirjoittaja jatkaa: "…jolle me hoitajat nauroimme makeasti, oltiin jo yritetty sanoa monta kertaa, et linssiin viilarihan tämä maahanmuuttaja on ja käyttää systeemiä hyväksi". ***** Seuraava meili: "Jäi tuossa mieleen, et oliko tämä uus asia tähän yhteiskunnan hyväksikäyttöön sinulle? Mulle ollu arkipäivää jo monta vuotta. Vaiettu asia, johtuu tästä ns. kaikenkattavasta vaitiolovelvollisuudesta. Töissä me kyllä spekuloidaan tätä asiaa kyllästymiseen saakka, nyt näin tilaisuuden saattaa tämänkin asian jollain tasolla tietoisuuteen. Kiitos sinun, tähänkin saattaa nyt tulla jokin kannanotto. Vastaanottokeskusten väki, asianajajat ja mamut ne toisiaan valmentaa, tietävät joka oikeuden paremmin ku moni suomalainen, mut velvollisuuksista tätä maata kohtaan kun aletaan puhua, vedotaan omaan kulttuuriin ja sen ilveellä saa sitten mellastaa miten haluaa." ***** Keskustelu jatkuu: "Työkavereistani osa on jo allekirjoittanut adressin, mutta meillä todellakin on erittäin tarkka merkintä työsopimuksessa vaitiolovelvollisuudesta, omien mielipiteiden julkituomisesta, oli ne sitten uskonnollisia, poliittisia tai mitä ikinä ja tietysti sairaalan sisäisistä strategioista, sisältäen melkein kaiken talon sisällä tapahtuvan toiminnan. Sen vuoksihan tästä asiasta ei julkisesti puhuta, koska kuka nyt haluaa omaa persettään tuleen.... Sen vuoksi siis uskaltauduin sinulle tästä kertomaan, koska luettuani adressiin liittyviä kirjoituksia, huomasin, että nyt olisi tilaisuus edes jollakin tasolla saattaa asiaa päivänvaloon. Olen päristänyt viidakkorumpua adressin suhteen, joten [Paikkakunta X:stä] on varmasti jo tullut parin viime päivän aikana lisää nimiä ja tulee. Suurin osa kavereistani, sekä työ- että muuten ovat sieltä, lisäksi [Kaupunkiin Y] on lähtenyt informaatiota. Säälittävää luettavaa oli hs.fi:n artikkeli somalista, joka nyt aiotaan karkottaa... hah, sillä pojalla on vielä monta porsaanreikää läpi käymättä, kyllä sitä tullaan myös kouluttamaan, miten karkotuksen voi jos ei välttää niin ainakin lykätä. Nythän sen ei vielä kannata alkaa hulluileen, ehtivät todeta sen matkustuskelpoiseksi. Kyynistä, mutta valitettavan totta. Arkirealismia? Sitä nyt ainakin" ***** Aika hiljaiseksi veti ainakin meikäläisen tämä keskustelu. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
145 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
526 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18263 Luotu: 25.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
36 Luotu: 19.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1066 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2066 Luotu: 05.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
134 Luotu: 16.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
202 Luotu: 16.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12825 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
383 Luotu: 14.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3602 Luotu: 07.11.2023
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.