Tasa-arvo -termillä hämääminen uutistoiminnassa lopetettava
Mikko |
/ #1125.11.2014 22:15Vaikka lehdistöllä valtaa onkin, ei kai eduskunta voi muuttaa aloitteen sisältöä sillä perusteella miten lehdet siitä kirjoittavat? Ja mitä tuohon aloitteen nimeen tulee, viimeksi kun tarkistin, nimi oli "kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista". Oikeassa muodossaanhan se kuuluisi "kansalaisaloite yhä tasa-arvoisemmasta avioliittolaista." Todellisuudessa termin täsmällisyys on kuitenkin täysin yhdentekevää. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, ja tämän aloitteen nimi on "kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista." Sitä ei ole keksinyt media, sen ovat keksineet ihan tavalliset ihmiset. Sellaiset kuin sinä ja minä. Adressinne esittelyssä esiin nostetut Ylen vastaavan päätoimittajan (ei pääjohtajan :) ) kommentit ilmauksen kantaaottavuudesta ovat nekin kohtuullisen kaksinaamaisia ja asenteellisia. Ottaen huomioon sen, että samaisessa mediatalossa on kuitenkin aikanaan puhuttu muun muassa pakkoruotsista, joka kuitenkin lienee selvästi tätä nykyisen aloitteen nimeä asenteellisempi.. Ja puhumattakaan siitä, moniko tämän adressin allekirjoittajista on tehnyt samoin. Entäpä miksi puhutaan kansanäänestyksestä kun todellisuudessa vain yli 18-vuotiaat saavat äänestää? Onhan näitä... Asioista on niin kovin helppo nähdä se oma puoli... All in all. Turha takertua lillukanvarsiin. Aika hyvällä mallilla on elämä, mikäli pahoittaa mielensä tällaisesta. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1033 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2042 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18213 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
465 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1971 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
678 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1324 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6424 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10504 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
709 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1475 Luotu: 29.04.2024